Kuva: Riikka Hurri

”En kyllä arvannut, että tämä olisi näin paska”, totesi joku melko tylysti väliajalle poistuttaessa Joensuun kaupunginteatterin Isot pojat -ensi-illassa. En minä sentään esitystä paskaksi luonnehdi, mutta toivomisen varaa jää. Vaikka muoto on vankka, jää sisältö hyvin ohueksi.

Norman tulee ilmeisesti suoraan koulun penkiltä työhaastatteluun unelmatyöpaikkaansa ja joutuu heti Victorin, öykkäröivän pomon kohteeksi.

Norman esitetään hyvänä, kokemattomana, kunnollisena ihmisenä, joka yrittää kaikin tavoin sopeutua läpimätään systeemiin kuuluakseen johonkin. Tätä alleviivataan silläkin, että alkupuolen liian iso puku muuttuu myöhemmin tyylikkäämmäksi ja paremmin istuvaksi. Lopulta Normanille on tärkeää, että hän pääsee asemaan, jossa häntä kutsutaan herraksi.

Victor puolestaan on hahmo, joka nostaa kusipäisyyden filosofiaksi. Hän nojaa mieluummin siihen mihin haluaa uskoa kuin tosiasioihin ja katsoo, että hän voi tehdä mitä haluaa. Moraalin, etiikan tai edes logiikan asettamia rajoja hän ei tunnusta. Lopulta kaikki kiteytyy siihen, että häntä ei vain ole halattu tarpeeksi.

Otto Henriksson ja Samu Stenberg. Kuva: Riikka Hurri

* *

Pienelle näyttämölle sovitettu kahden näyttelijän esitys pysyy pienessä, suljetussa karsinassa. Muita kuullaan vain ääninä. Vaikka esityksen tahti on intensiivinen, tarinankuljetus laahaa etenkin esityksen ensimmäisellä puoliskolla. Toinen puolisko kulkee jouhevammin.

Rich Orloffin teksti on fiktiota, joka on niin moneen kertaan suodatettu populaarikulttuurin läpi, että mitään todentuntuista tai arkista ei edes hipaista. Jo tekstin kirjoittamisen aikaan 1990-luvulla riitti populaarikulttuurissa tällaisia kyynisiä tulkintoja piittaamattomista, itsekkäistä yrityspomoista. Orloff ei tuo siihen uutta, mutta kierrättää vanhoja palikoita kohtalaisen eheäksi viihteeksi.

Suhtautuminen kritisoitavaan systeemiin edustaa nykytermein arvopohjaista realismia. Ongelmia nähdään, mutta ratkaisuja niihin ei. Käännöksen tyyli-, muoto- ja sanavalinnoista huokuva amerikkalaisuus ja monet anglismit vain korostavat näytelmän vieraantuneisuutta.

Huumori on roisia, mutta komedia jää usein hiukan puolitiehen. Hauskuus jää synkän kontekstin alle sen sijaan, että saisi ammennettua siitä tummaa huumoria. 1990-luvulla esimerkiksi Victorin tapa haistatella ja näyttää keskisormea jumalalle on varmaankin kohauttanut. Nyt ”FUCK YOU GOD” -muki tuntuu lähinnä setämiesmäisen höpsöltä yritykseltä olla raju.

Kuva: Riikka Hurri

* *

Näyttelijäntyössä on hetkensä, mutta usein tuntuu, että Samu Stenberg ja Otto Henriksson puristavat itsensä rooleihinsa väkisin. Stenbergin Victor jää ohueksi eikä päällekäyvä, manipuloiva ja alistava aggressiivisuus aina välity. Hetkittäin hän silti ottaa roolin ja tekstin uskottavalla tavalla omakseen. Henriksson tekee tasaisemman, vakaamman roolityön. He tekevät sen minkä voivat, kun teksti ei ole erityisen vahva eikä suomennoskaan erityisen onnistunut.

Joensuun kaupunginteatterissa nähtiin näytelmän ensiesitys Suomessa ja ajoitus tosiaan on mainio. Toisaalta näin on voitu sanoa melkeinpä aina kun näytelmää on esitetty. Yrityspomot pyörittelevät exceleitään ja suunnitelmiaan oikeastaan tietämättä edes sitä, mitä firma tuottaa. Jo käytetty kieli vieraannuttaa arkisesta todellisuudesta ja tekojen seurauksista tehokkaasti.

Sen lisäksi, että tällä hetkellä esitystä on vaikea olla mielessään yhdistämättä Donald Trumpin hallintoon (onhan sielläkin vähän nörtähtvä tyyppi noussut öykkärimäisen johtajan suosioon ja saattaa vielä voittaa pomonsa tämän omissa peleissä), voisi samanlaisen satiirisen kuvauksen helposti tehdä vaikka jonkin suomalaisen kunnan tai vaikkapa yliopiston ylimmästä johdosta.

Esitys viihdyttää hetkittäin, mutta käteen jää hyvin vähän.

Pasi Huttunen

Isot pojat

• Käsikirjoitus Rich Orloff
• Suomennos ja ohjaus Aleksis Meaney
• Lavastussuunnittelija Jonna Kuittinen
• Pukusuunnittelija ja puvustomestari Nina Paakkunainen
• Valosuunnittelija Mikko Pajanen
• Äänisuunnittelija Michael Böger
• Tarpeistomestari Tuula Hakulinen
• Naamiointimestari Sanna Sahlman
• Videoprojisoinnit Anssi Pennanen, Tuula Hakulinen ja Mikko Pajanen
• Järjestejä Juha Kokko
• Kuiskaaja-tarpeistonhoitaja Carita Hiltunen
• Näyttämömestari Anssi Pennanen
• Teatteriteknikot Petri Kettunen ja Jaana Tasma
• Lavastemestari Juuso Ojanen
• Lavastuksen toteutus Anna Gröhn, Juuso Ojanen, Ville Valve
• Rooleissa Samu Stenberg, Otto Henriksson, Carita Hiltunen, Maria Karhapää, Markku Maasilta ja Suvi-Maaria Virta
• Ääninäyttelijät Carita Hiltunen, Maria Karhapää, Markku Maasilta ja Suvi-Maaria Virta

Ensi-ilta Joensuun kaupunginteatterissa 8.2.2025. Esityksiä 12.4. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua