Kuva: Tampereen Työväen Teatteri

Ruotsalaiskirjailija August Strindbergin näytelmä Kuolemantanssi yli sadan vuoden takaa on klassikko viha-rakkaussuhteessa elävästä avioparista. Vai onko kyse sittenkin tottumus-turtumussuhteesta?

Klassikkoteokset ovat klassikoita siksi, että ihminen ei muutu. Yhä uudet sukupolvet katsovat itseään ja toisiaan yllättyen ja tunnistaen, joskus kauhistuen ja kieltäen. Kuolemantanssissa sen osanottajat toimivat toistensa peileinä, muisteina ja muistuttajina. Kauna pitää käynnissä!

Tiina Puumalainen on ohjannut ja sovittanut Strindbergin Kuolemantanssi-näytelmän draamalliseksi tanssiteokseksi, jonka koreografian ovat luoneet teoksen tanssijat itse. Heillä on vuosikymmenien vahva tanssitausta sekä runsaasti elämänkokemusta. He myös tuntevat toisensa sekä toistensa tanssi-ilmaisun, mikä lienee muodostanut luottamuksen ilmapiirin teoksen ympärille.

Jorma Uotinen. Kuva: Tampereen Työväen Teatteri

Kehyskertomus on tämä: Hopeahääpäiväänsä lähestyvä aviopari, Edgar (Jorma Uotinen) ja Alice (Sirpa Suutari-Jääskö), elää entisellä linnoitussaarella etäällä virikkeistä ja saaren toisia asukkaita vältellen, joita Edgar nimittää sivistymättömiksi moukiksi. Kapteeni Edgar pitää itseään saaren valtiaana ylenkatsoen kaikkia muita ihmisiä. Samalla hän on eristänyt myös vaimonsa muusta maailmasta.

Alice on luopunut näyttelijänurastaan avioituessaan itseään paljon vanhemman, häntä sitkeästi piirittäneen Edgarin kanssa. Nyt aika vain kuluu, eikä mitään tapahdu. Alice kaipaa entistä, eloisampaa elämäänsä teatterissa.

Edgarin ja Alicen päivät sujuvat aina saman käsikirjoituksen mukaisesti, samoja vuorosanoja toistaen, kuin tutun tanssin askelin. Tanssidraaman äänimaailma muodostuu Hannu Rantasen, Pekka Siistosen ja Jarkko Tuohimaan musiikista sekä hypnoottisesta meren kuohunnasta kalliorantaa vasten. Esityksen kaikki repliikit on äänitetty ennalta, mikä antaa tilaa ja rauhaa liikkeelle, onhan kyseessä tanssiksi muunnettu teos.

Näyttämökuva on pariskunnan asuman linnakkeen kalseasta olohuoneesta. Huoneen toisella laidalla on piano, seinällä riippuvat Alicen menneitten meriittien juhlaseppeleet ja suuri muotokuva hänestä. Toisella seinustalla on juomapulloilla lastattu piironki sekä sivupöydällä sähkötinlaite. Huoneen keskellä on muutama huonekalu, yksi niistä on Edgarin ”valtaistuin”, josta käsin hän tarkkailee tilanteita tai lepuuttaa oireilevaa sydäntään.

Huone on puolipyöreä. Se voi olla joko turvapaikka tai vankila; sulkea suojaansa tai jättää muut ulkopuolelle. Ovi on massiivinen ja suurella salvalla varustettu.

Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö. Kuva: Tampereen Työväen Teatteri

Esityksen ensimmäisellä puoliajalla ei tapahdu paljon. Meren kohinaa, puolisoiden samojen sanojen toistoa. ”Soittaisitko jotakin?” ”Sinä et pidä repertuaaristani.” Edgar ja Alice lähestyvät toisiaan, melkein koskettavat, vetäytyvät erilleen. Vaivihkaista liikettä. Katsojana mietin, miksi tämä on näin verkkaista, alkaa pitkästyttää. Sitten tajuan: juuri siitähän on kysymys! Pitkä ja junnaava avioliitto. Kaikki on jo sanottu moneen kertaan, erityisesti ilkeydet, myös ne verhotut. Harvoin kummallakaan on halua vilpittömyyteen tai ystävällisyyteen. Hiljaisuuskaan ei ole heidän yhteistään.

Totutut kuviot muuttuvat, kun saarelle saapuu Kurt (Jukka Haapalainen), Alicen serkku. He eivät ole nähneet vuosikausiin. Edgar aistii Kurtin astuneen reviirilleen. Alice avautuu piinallisesta elämästään Edgarin hallitsemattomien kiukunpuuskien ja epäluulojen kohteena ja varoittaa Kurtia koskaan luottamasta Edgariin. Kurt yrittää auttaa Alicea selvittämällä lakiasioita mahdollisen avioeron tullen, mutta hän on samalla ymmällään, koska on pitänyt Edgaria ystävänään, jopa auttajanaan. Nyt ilmenee, että asia onkin aivan toisin. Silti, tehdäkseen Alicen olon helpommaksi Kurt yrittää pitää Edgarin hyvällä tuulella.

Kaikki edellä mainittu tapahtuu tanssien, vain muutamien äänitettyjen vuorosanojen tuella. Tarinasta rakentuu jotenkin epävakaa triangelidraama, joka saa lisäsävyjä katsojien mielikuvissa. Edgarin ja Kurtin pas de deux on monitulkintainen ja hämmentäväkin, koska ilmeisesti tanssin osapuolet itsekin näkevät tilanteensa eri tavoin. Välillä tapahtumista muokkautuu ”menage à trois”, mutta hetket ovat häilyviä ja tanssivat hahmot monesti epävarmoja itsestään, vimmaisuudestaan huolimatta.

Kuolemantanssin lavastus on Teppo Järvisen. Kuva: Tampereen Työväen Teatteri

Jorma Uotinen, Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen eivät ole näyttelijöitä, mutta tanssia he osaavat! He myös tietävät, että tanssia ei saa esittää, vaan se on elettävä. Nautinnollisimpia hetkiä ovat ne, jolloin tanssijat voivat ilmentää hahmojensa tuntoja yksin. Suutari-Jääsköllä on teoksessa montakin erivärisin leningein ja hartialiinoin symboloitua tanssia liikekielen noudattaessa haluttua tunnetilaa. Yhdessä Jukka Haapalaisen kanssa tanssitut osuudet ovat kiihkeitä, temperamenttisia ja varmaliikkeisiä, onhan heillä kolmenkymmenen vuoden kokemus toistensa kanssa tanssimisesta. Askelet sopivat saumatta yhteen.

Jorma Uotisen jäljittelemättömät pyörähdykset puolestaan ovat vertaansa vailla! Runsashelmaisessa tummassa takissa tanssiessaan hän on kuin hurmokseen hakeutuva dervissi. Katsoja ainakin lumoutuu.

Aivan Kuolemantanssi-teoksen alun näyttämökuvassa avautuu jyrkkä, merenpieksemä, rosoinen kalliotörmä, jonka laella tapahtumapaikkana oleva linnake sijaitsee. Siinä katsojien silmien edessä kallio alkaa hitaasti kohota merestä, nousten näyttämön yläosaan ja siihen jääden. Tuo möhkäle muuntuu näytelmän kuluessa henkilöiden tunnetilojen mukaan heidän sykkiviksi sydämikseen, milloin pelokkaaksi, milloin lempeä pumppaavaksi ja punahehkuiseksi, milloin kiveksi muuttuvaksi elimeksi. Sulkeutuuko ympyrä?

Ritva Alpola

Kuolemantanssi

Draamallinen tanssiteos August Strindbergin Kuolemantanssi-näytelmän pohjalta.

• Ohjaus ja sovitus Tiina Puumalainen
• Rooleissa ja koreografia Jukka Haapalainen, Sirpa Suutari-Jääskö ja Jorma Uotinen
• Musiikki Hannu Rantanen, Pekka Siistonen ja Jarkko Tuohimaa
• Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen
• Puku- ja videosuunnittelu Teppo Järvinen ja Tiina Puumalainen
• Sirpa Suutari-Jääskön puvut Saara Hedman
• Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa
• Valosuunnittelu Teppo Järvinen ja Sami Rautaneva

Ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä 6.4.2022. Esityksiä 3.12. asti. Esityskalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua