Martti Suosalo ja Sanna-Kaisa Palo. Kuvat: Juuso Westerlund

Näytelmässä epätoivoon vaipunut Jumala ja terapeutti kohtaavat ja koittavat löytää syyn sille, miksi Jumala on masentunut ja haluaa kuolla. Yhden terapiasession aikana läpikäydään mahdollisia syitä siihen, että Jumala ei ole oma itsensä, ei ole ollut enää 2 000 vuoteen.

* *

Terapeutti Ella (Sanna-Kaisa Palo) ei haluaisi ottaa outoa, jopa uhkaavan oloista potilasta, joka kertoo nimekseen vain J.

J kaipaa kipeästi apua ja anoo Ellaa ottamaan hänet vastaan. Hänen on saatava puhua jollekin, muutoin jotain pahaa saattaa tapahtua.

Ellan mukaan avun hakeminen on hyvä asia. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

On kuitenkin epämukavaa, kun J vaikuttaa tietävän Ellasta kaiken.

Sitten J kertoo olevansa Jumala (Martti Suosalo). Ella vakuuttuu välittömästi, ettei voi tätä auttaa. Tähän tarvitaan psykiatria! – Jumala ei lääkäriä halua, Ella tai ei kukaan!

* *

Näytelmässä Jumala on masentunut, mutta kuka tarvitsee apua ja keneltä?

Kun ateisti pääsee kysymään Jumalalta kysymyksiä, itse asetelma on monitahoisen absurdi.

Terapiassa ihminen etsii keinoja ymmärtää itseään, uskonnossa ja uskossa merkitystä etsitään Jumalan kautta. – Mihin ihminen voi uskoa ja kuinka perustella omat valintansa edes itselleen?

Nämä teemat lomittuvat näytelmässä ja välillä jopa kohtaavat. Niissä on sama juurisyy, molempien ollessa ikään kuin merkityksellisyyden työkaluja.

* *

Kyse on terapiaistunnosta, jossa juutalaisen psykologin potilaana on Jumala. Keskustelujen kautta kuitenkin luodataan ihmisen suhdetta omaan olemassaoloonsa Jumalan kautta.

Jumala ja terapeutti kyseenalaistavat toisensa. Epäily ja itsetutkiskelu kohtaavat eri tasoilla.

Miksi tulit, Ella kysyy? – Jumalan itkusta ei meinaa tulla loppua.

Jumala ei voi tehdä työtään ja on alkanut toivoa omaa kuolemaansa. Sen seurauksethan olisivat ihmiskunnalle tuhoisat.

Vanhan testamentin kertomusten kautta Ella pyrkii tekemään tilaa Jumalan itseymmärrykselle ja käy ilmi, että Jumala on tunteva kuin kuka tahansa.

Apua anova Jumala on kuitenkin vastahakoinen terapiaistunnon edetessä. – Mikään ei kiinnosta häntä. Niin on ollut jo ehkä noin 2 000 vuotta.

* *

Valot luovat yksinkertaiseen lavastukseen tiloja ja tunnelmia. – Välillä näyttämö hämärtyy. Isot, jylhät varjot lankeavat seinille, kun luomiskertomusta läpikäydään.

Videoajot näyttämön pintaan ovat elämyksellisyydessään hienoja. Vettä, hiekkaa, kasvillisuutta. – Varsinkin tulimeri, kun Saatana mainitaan, on upea!

Vitivalkoinen, hohtava matto ja nojatuolit vasten sysimustaa näyttämöä luovat yhdessä voimallisen kontrastin ja tunnelman.

Voimakkaasti autistisen pojan Liorin (Ari Kauppila) hallussa on sello. Sitä ei näyttämöllä soiteta. Yksittäiset hahmottomat äänet ja tanssi kuvaavat pojan omaa todellisuutta .

20-vuotas Lior ei puhu, mutta on koko ajan läsnä näyttämöllä. Hän on kuin merkki maailman epätäydellisestä täydellisyydestä. Hänen hiljainen olemisensa tuo tilaa kokonaisuuteen, jonka muutoin täyttää jatkuva ja painokaskin dialogi.

Ella kipuilee poikansa kohtaloa ja ajattelee, ettei kukaan muu voi olla niin julma ja epäinhimillinen kuin Jumala. – Ja ketä tästä kaikesta voidaan edes syyttää, eihän Jumalalla ole edes äitiä!

* *

Jumala on tyytymätön luomaansa ihmiseen ja kokee tulleensa tämän hylkäämäksi. Jumalan mukaan kukaan ei käänny hänen puoleensa, ellei ole pakko, aina vain ikävät asiat ja viimeinen hätä aikaansaavat sen.

Alati läsnä on kysymys siitä, kuka oikeastaan onkaan potilas. Ellan omat vaikeudet ja niiden mahdolliset syyt ja seuraukset vilahtavat rivien välissä.

Näytelmässä uskosta puhutaan ateistina itseään pitäneen psykologin ja masentuneen kuolemattoman Jumalan suulla.

Viestinä on, että positiostamme riippumatta meillä on mahdollisuus kehitykseen ja muutokseen.

Jumalan kuolemantoive on itsessään absurdi. Hänhän on kuolematon. Jos hän haluaa lakata olemasta, on tuhottava myös hänen luomuksensa, kaikkineen.

Ellan tehtäväksi terapeuttina jää Jumalan vakuuttaminen siitä, että hänelläkin on toivoa ja auttaa Jumalaa ymmärtämään miksi hän on tähän tilaan päätynyt.

* *

Sääli, mustasukkaisuus, rakkauden kaipuu, kateus ja hylkäämisen pelko. Ainakin nämä tunnetilat Ella jäljittää Jumalan toiminnassa.

Aatami antoi huomionsa Eevalle, eikä ollut mihinkään tyytyväinen. Jumala oli mustasukkainen ja pelkäsi tulevansa hylätyksi.

Hylkäämisen pelkoa huokuu Ellan mukaan myös ensimmäinen kymmenestä käskystä. …älä pidä muita jumalia!

Jumala kylvi eripuraa Kainin ja Abelin välille. – Johtuiko se kateudesta, siitä, että Jumala itse oli ainoa lapsi, vailla vanhempia?

Ja miksi juuri Job oli viimeinen, jolle Jumala puhui. Miksi Jumala testasi niitä, jotka häntä rakastivat? Mikä Jobissa herätti Saatanan Jumalassa?

* *

Voisiko olla niin, että Jumala järjestää asiat tieten tahtoen siten, että ne ovat huonosti? Silloin ihmiset muistavat Jumalan.

Avuttomuus on Jumalan mukaan maailman pahin kirous. Hän loi tämän käsittämättömän farssin ja rangaistukseksi hänen on seurattava sitä päivästä toiseen.

Ensimmäistä kertaa Ella ei tiedä haluaako hoidon onnistuvan. – Hän kummeksuu, miksei osaa olla empaattinen Jumalaa kohtaan.

Samalla hän ei kuitenkaan halua myöskään elää maailmassa, jossa ei ole Jumalaa. – Se olisi kuin taideteos, jonka taustalla ei ole ajatusta.

Martti Suosalo on jumala.

* *

Ehkä Jumala särki oman sydämensä?

Ehkä hän välitti ihmisistä niin paljon, että otti itse pois oman voimansa ja luopui siitä mikä oli hänelle kaikkein arvokkainta?

Ellan mukaan vallasta luopuessaan Jumala parani ja voi nyt olla täynnä rakkautta ja myötätuntoa!

Nyt ihmisillä on se sama vallantunne, mikä Jumalalla oli, ja ihmiset vuorostaan tarvitsevat terapiaa, ei Jumala.

Jos Jumala on muuttunut, ehkä me ihmisetkin voimme joku päivä muuttua? Ella pohtii. – Mehän olemme Jumalan kuvia.

Sanna-Kaisa Palo on Jumalan terapeutti Ella.

* *

Näytelmässä epätoivoinen, kuolemaa toivova mies, sattumoisin itse Jumala, kohtaa eronneen, keski-ikäisen ja syvästi autistisen pojan psykologi-yksinhuoltajavanhemman.

Palo ja Suosalo vakuuttavat rooleissaan ensimetreiltä loppuun saakka. Heidän välinen sanailunsa on sujuvuudessaan nautinnollista ja luontevaa. He varioivat hilpeän räävittömän, tunteellisen, syvällisen ja vakavan välimaastoissa.

Suosalo muuntuu Jumalana epätoivon syövereissä kipuilevasta hahmosta voimaansa jyliseväksi kaikkivaltiaaksi ja takaisin.

Palo on terapeuttina kärkevän sanavalmis ja luotsaa Jumalaa kohti ymmärryksen satamaa, tullen lopulta ehkä itse ymmärtäneeksi jotain hyvin olennaista.

**

Käsikirjoitus tekee sumeilematta pilaa vakavista asioista ja se toimii. Missään kohtaa ei ylitetä hyvän maun raja, pilkata tai pelata liian helpoilla sutkautuksilla.

Näytelmä näyttää keveällä ja iskevällä huumorilla verhottua filosofista pohdintaa tunteiden vaikutuksesta ja uskomisen merkityksestä.

Kevyt sanailu ja ironinen yksityiskohtiin menevä kommentointi ei kuitenkaan jaksa pitää täysin otteessaan. Se jatkuu läpi näytelmän muuntumatta ja päästää katsojan ehkä jopa liian helpolla.

Katsojan ei kuitenkaan tarvitse pelätä mielensä pahoittamista, olipa sitten tieteen kovasta ytimestä ponnistava vannoutunut ateisti, hengenhenkilö tai jotain siltä väliltä.

Vaikka Vanhan testamentin kertomuksista etsitään syitä ja seurauksia, kärryillä pysyy hyvin ilman niiden sen kummempaa tuntemusta.

* *

Juopa maallistuneen maailman ja syvästi uskovien välillä maailmassamme vaikuttaa olevan suuri, mutta onko näin sittenkään?

Vaikka Freud mainitaan näytelmässä vain ohimennen, tuntuu taustalla leijuvan myös hänen henkensä.

Psykoanalyysissa olennaista on tuoda tietoisuuteen ne tekijät, jotka tiedostamattomalla tasolla aiheuttavat psyykkistä kärsimystä. – Sen näkökulmasta uskonto näyttäytyy pakkoneuroosina, jonka keskiössä on Jumala.

Näytelmässä tämä asetelma on kääntynyt päälaelleen. Jumalan pakkoneuroosi on hänen luomistyönsä tulos ja se on masennuksen juurisyy. Hankaluus on siinä, että eettiseltä kannalta Jumala ei voi siitä hankkiutua eroonkaan.

Freudin reduktionistinen kanta oli, että uskonnollisia ilmiöitä tulee ylipäänsä selittää ainoastaan yksilön neuroottisiin oireisiin perustuvan mallin pohjalta.

Tämä heijastelee näytelmän kokonaisuudessa, joskin masennuksensa kanssa kipuileva yksilö onkin itse alullepanija, primus motor, kaikkivaltias Jumala.

Raamatun mukaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi.

Jos ihminen on Jumalan kuva, on Jumalakin kaikessa voimallisuudessaan tunteva entiteetti. Miten tunteeton voima voisi toteuttaa rakkauden sanomaa maailmassa?

Tässä piilee mielestäni käsikirjoituksen nerokkuus. Se on monikerroksinen rakennelma, jossa kaikki kuitenkin palaa yhteen pisteeseen. Rakkauteen ja uskoon, uskoon siitä, että muutos on mahdollinen. – Jumalaan, joka on olemassa ihmisten kautta, ihmisessä.

* *

Kyseessä on helppo, vaikea näytelmä. Se on komedia ja viihdettä, joka menee Vanhan testamentin kertomuksiin ja ihmisyytemme kipeisiin kysymyksiin.

Samalla se on kuitenkin otteessaan pitävää sitcomia. Silti, vaikka näytelmällä on hetkensä, on se huumoriltaan välillä jopa itseään toistavaa.

Juuri tämä huumori kuitenkin mitä ilmeisimmin puree yleisöön. Syvistä teemoistaan huolimatta näytelmän seuraaminen on helppoa ja kevyttä.

Siitä huolimatta ollaan kuitenkin länsimaisen sivistyksemme eräänlaisessa hengellisessä ytimessä ja perimmäisten kysymysten äärellä.

Näytelmä puhuu elämästä, uskosta ja sen monista kasvoista, ihmisenä maailmassa olemisesta. Sen keskiössä on ihminen ja valinnan vapaus ja taakka. Mahdollisuus niin hyvään kuin pahaan.

Meidän on valittava.

Hanna Telakoski

Voi luoja!

• Käsikirjoitus: Anat Gov
• Suomennos: Raija Talvio
• Ohjaus: Taru Mäkelä
• Rooleissa: Ari Kauppila, Sanna-Kaisa Palo ja Martti Suosalo
• Lavastus ja valosuunnittelu: Max Wikström
• Äänisuunnittelu: Tommi Koskinen
• Maskeerauksen suunnittelu: Mari Lehto
• Pukusuunnittelu: työryhmä
• Espoon kaupunginteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteisproduktio
• Ensi-ilta helmikuussa 2020 Espoon kaupunginteatterissa. Tampereen ensiesitys Tampereen Työväen Teatterissa 7.10.2020.  Seuraavat sitykset 24.10. ja 11.11. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua