Karvakuonot joulutunnelmissa. Kuva: Harri Hinkka
TEATTERI | Karvakuonot lähtevät tonttuagentteina etsimään kilttejä lapsia ja joululahjatoiveita Tampereen Petsamosta ja Käpylästä.
”Joku lapsista pohtii yleisössä, että eihän koirat osaa puhua. Mutta nämä eivät olekaan ihan tavallisia koiria.”
Johanna Peltola, teksti
Joulukiireiden ja lumisen maailman keskeltä voi sujahtaa Tampereen Komediateatterin lämpöön katsomaan Ransua ja Operaatio Joulua. Lapset pitävät varmasti esityksestä. Suositusikäraja (yli 2-vuotiaille) on oikein asetettu ja esitys on sopivan mittainen (40 min) pienemmillekin lapsille.
Joulupukki tarvitsee apua jouluisessa operaatiossa ja soittaa Ransulle pyytääkseen kolmikkoa tätä, Eno Elmeriä ja Rikua tonttuhommiin. Kaverukset lähtevät tonttuagentteina etsimään kilttejä lapsia ja joululahjatoiveita Tampereen Petsamosta ja Käpylästä. Matkalla törmätään yllättäen murtovarkaaseen, joten Ransu kumppaneineen pääsee testaamaan todellisia agenttitaitojaan.

Ransu pääsee agenttihommiin. Kuva: Harri Hinkka
Joku lapsista pohtii yleisössä, että eihän koirat osaa puhua. Mutta nämä eivät olekaan ihan tavallisia koiria. Esityksen jälkeen joku aikuinen puolestaan kertoo, miten ihanasti Ransun ääni tuo mieleen oman lapsuuden. Ransun äänenä kuullaankin jo omastakin lapsuudesta tuttua, jo edesmennyttä Pertti Nättilää.
Esityksessä kuullaan tuttuja joululauluja, joita lapset laulavat yhdessä näyttelijöiden kanssa. Harri Helinin, Katarina Styczin ja Jere Riihisen nuketus on taitavaa.

Nuketus on taianomaista puuhaa. Kuva: Harri Hinkka
Lapset vaikuttavat pääsevän helposti joulutunnelmaan ja selkeästi innostuvat myös jouluesityksistä, kun taas aikuiset tähän aikaan vuodesta usein paahtavat maailmaa valmiiksi ennen joululomia. Ransu ja Operaatio Joulu -esitykseen voivat aikuisetkin lähteä etsimään lapsenkaltaista joulumieltä; esitys on oikeastaan aika rentouttava. Tuttuuden tunne lapsuudesta aktivoituu Ransun hahmon ja Nättilän rauhallisen ja ilmeikkään äänen avulla.
Tarinakin on hauska ja viihdyttävä. Lavasteisiin heijastetut vaihtuvat projisoinnit luovat esitykseen hauskan lisäefektin.
Myös joulunviettoon annetaan hyviä vinkkejä, kun esityksessä pohditaan joulun todellista merkitystä. Viesti on selvä: tärkeintä on, että antaa aikaa läheisille.
Yritetään nyt sitten olla ressaamatta liikaa ja virittäytyä lapsenkaltaiseen joulunodotukseen!
Ransu ja Operaatio Joulu Tampereen Komediateatterilla vielä 22. ja 26.12.2024 klo 13 ja 15. Lisätietoa täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kotiin ei päästy milloinkaan – arviossa Kansallisteatterin Muistopäivä
TEATTERI | Elli Salon Muistopäivä-näytelmä Kansallisteatterissa kertoo suomaisloikkarien loputtomasta matkasta Neuvostomaassa.
Ääntä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita – arviossa Maria Ylipään kabaree-esitys Poikkisahattu nainen
MUSIIKKITEATTERI | Maria Ylipään loistava lauluääni taipuu laulelmista hevirokkiin. Poikkisahattu nainen on kabaree naisen elämästä lasten, miehen ja koiran kanssa.
Elämän moniosaajat kimpussamme – arviossa Tukkateatterin kantaesitys Haittaako, jos kysyn?
TEATTERI | Tukkateatterin pikkujoulukabaree Haittaako, jos kysyn? on syntynyt näyttelijöiden omista kokemuksista.
Waltteri Torikan baritoni soi kaikki tunteet rintamien välissä – arviossa Ihminen parhaan kykynsä mukaan
OOPPERA | Joel Järventaustan ja Tommi Kinnusen pienoisooppera päästää kokemaan sotilaan kauhun ja kaipuun. Turun Saaristo-ooppera vieraili Kansallisoopperan Alminsalissa.




