Kuva: Tampereen Työväen Teatteri
TEATTERI | Jani Toivolan sooloteos on rakkautta täynnä oleva ja kepeän filosofinen puheenvuoro vanhemmuudesta ja ennen kaikkea elämästä.
”Toivola ottaa yleisönsä näppeihinsä välittömästi.”
ARVOSTELU

Pantteri ja minä
- Lavalla: Jani Toivola
- Esitys: Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämö 7.2.2025
”Me ollaan isä ja tytär. Kaksikko, jonka elämä ja sattuma toi yhteen. On paljon sellaisia hetkiä, joissa me on oltu toistemme ainoat todistajat. Me on nähty toisistamme sekä ne kauneimmat että rosoisimmat puolet. Mä uskon vahvasti, että samat tunteet ja kokemukset on löydettävissä kaikista ihmissuhteista. Kuka on sun elämässäsi se ihminen, jonka edessä maskit murtuu ja on katsottava uudella tavalla silmiin sekä itseään että elämää? Yhdessä arkisessa hetkessä on usein läsnä koko elämä!”
* *
Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä nähtiin Jani Toivolan vierailuesitys Pantteri ja minä, joka perustuu Toivolan Instagram-päivityksiin ja niiden pohjalta kirjoitettuun samannimiseen kirjaan.
Olen seurannut mielenkiinnolla Toivolan ja hänen tyttärensä elämää jo kauan ja lukenut innolla kaikki Toivolan kirjat.
Toivolan näin ensimmäistä kertaa näyttämöllä jo vuonna 2006 Pirkko Saision kirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä Sorsastaja. Ihastuin jo silloin välittömästi hänen tanssillisuuteensa ja kykyynsä heittäytyä.
Toivolan karisma on vain lisääntynyt näiden vuosikymmenten aikana. Näyttämöllä on vain flyygeli ja sello, mikkiteline ja baarijakkara sekä vaaterekki ja tuoli. Toivola tanssii koskettavasti musiikin säestyksellä, läsnäolo on käsinkosketeltavaa. Yllään hänellä on kimaltava ja kilisevä paljettipuku. Olen myös havaitsevinani tanssissa pienen häivähdyksen Afrikkaa.
Toivola ottaa yleisönsä näppeihinsä välittömästi. Hän on hienosti dialogissa katsojien kanssa ja läsnä joka hetkessä. Hän kertoo tarinoita arjestaan yhdessä nyt 11-vuotiaan tyttärensä kanssa. Välillä hän muistelee omaa lapsuuttaan ja elämäänsä vaikuttaneita tärkeitä ihmisiä, äitiä ja edesmennyttä isoäitiä. Aiheet ovat koskettavia: vanhemmuus, ennakkoluulot, kiusaaminen, erilaisuus, häpeä, seksuaalisuus ja ylisukupolvisuus.
Esitys herättää katsojissa paljon tunteita, ja yleisössä näkyy kyyneleitä pyyhkiviä ihmisiä. Tyylilaji on kuitenkin hyvin valittu, kepeä ja humoristinen, eikä katsojana tule oloa, että tirkistelisi liikaa toisten elämää. Ei edes hulvattoman hauskassa kertomuksessa siitä, miten Panttereita oikein tehdään…
Toivola puhuu mikrofoniin ja odotan malttamattomana, koska hänkin laulaa. Sitä ei kuitenkaan tapahdu koko esityksen aikana. Sen sijaan pianisti, jonka nimi meni esiteltäessä itseltäni valitettavasti ohi, laulaa kauniisti ja koskettavasti.

Kuva: Tampereen Työväen Teatteri
* *
Koska olin lukenut kirjan ja tarinat olivat minulle tuttuja, esitys oli minulle liian pitkä ja toisteinen. Ajattelen, että tiiviimpi, runsaan tunnin kesto olisi ollut riittävä. Nyt väliaika latisti ainakin omaa tunnelmaani ja mietin, mitä uutta toisella puoliskolla olisi annettavaan.
Alku olikin lupaava, kun Toivola oli vaihtanut ylleen upean, sinisen täyspitkän hameen. Esitys jatkui kuitenkin samalla kaavalla. Toivola istui, luki, välillä pianisti lauloi, video pyöri taustalla ja Toivola jatkoi taas lukemista.
Odotin, että ilta huipentuisi upeaan, vapautuneeseen tanssiin, jossa näyttävän asun helmat hulmuaisivat villisti. Olin väärässä. Illassa oli muutamakin sopiva lopetuspaikka, mutta runsaiden aplodien jälkeen jatkui taas. Varsinaista loppuhuipentumaa ei ollut.
Löysin jälkeenpäin Toivolan kotisivuilta tiedon, jossa hän määrittelee esityksen ”kirjanjulkaisukonsertiksi”. Tämä olisi ollut hyvä mainita markkinoinnissa, vaikka silti olisin odottanut edelleen malttamattomana esittäjän omia laulunumeroita.
Olisiko pienempi ja intiimimpi tila, esimerkiksi Kellariteatteri tai TTT-klubi sopinut esitykselle paremmin. Harmillisesti esityksestä ei ollut minkäänlaista käsiohjelmaa saatavilla, enkä löytänyt mistään työryhmän tietoja. Oletan siis, että Toivola on itse dramatisoinut ja ohjannut illan. Ulkopuolinen katse harjoitusvaiheessa olisi tässäkin monologissa ollut paikallaan.
Esitys on tärkeä ja silmiä avaava, kaunis ja koskettava teos ennen kaikkea ihmisyydestä. Toivon todella, että mahdollisimman moni näkisi tämän teoksen.
Muistakaa myös Pantterin hyvä neuvo: – Tukka auki on helpompi hengittää!
Kati Eskola
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kotiin ei päästy milloinkaan – arviossa Kansallisteatterin Muistopäivä
TEATTERI | Elli Salon Muistopäivä-näytelmä Kansallisteatterissa kertoo suomaisloikkarien loputtomasta matkasta Neuvostomaassa.
Ääntä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita – arviossa Maria Ylipään kabaree-esitys Poikkisahattu nainen
MUSIIKKITEATTERI | Maria Ylipään loistava lauluääni taipuu laulelmista hevirokkiin. Poikkisahattu nainen on kabaree naisen elämästä lasten, miehen ja koiran kanssa.
Elämän moniosaajat kimpussamme – arviossa Tukkateatterin kantaesitys Haittaako, jos kysyn?
TEATTERI | Tukkateatterin pikkujoulukabaree Haittaako, jos kysyn? on syntynyt näyttelijöiden omista kokemuksista.
Waltteri Torikan baritoni soi kaikki tunteet rintamien välissä – arviossa Ihminen parhaan kykynsä mukaan
OOPPERA | Joel Järventaustan ja Tommi Kinnusen pienoisooppera päästää kokemaan sotilaan kauhun ja kaipuun. Turun Saaristo-ooppera vieraili Kansallisoopperan Alminsalissa.




