Karun vaikuttava Karmeliittasisaret avasi Kansallisoopperan vuoden

Kuva: Kansallisooppera / Ilkka Saastamoinen

Aatelisperheen tytär Blanche de la Force pestautuu nunnakokelaaksi karmeliittaluostariin. Samoihin aikoihin on alkanut Ranskan suuri vallankumous, jonka kaiut yltävät luostariinkin. Nunnien käydessä uskonkilvoittelua ulkopuolella kielletään uskonnonharjoitus ja aletaan vainota kirkkoa. Lopulta sisaret vangitaan ja teloitetaan heidän kieltäytyessä yhtymästä vallankumoukseen.

Karmeliittasisaret perustuu todelliseen tapaukseen vallankumouksen loppuajoilta, jolloin Robespierre julmasti teloitutti vastustajiksi epäilemiään. Vuonna 1794 teloitettiin giljotiinilla 11 saman luostarin nunnaa ja muita luostarin asukkeja. Ajan kuluessa karmeliittasisarten tarina on tuottanut useamman fiktiivisen tulkinnan, joista Georges Bernados’n dialoginäytelmä toimi pohjana säveltäjä Francis Poulencille.

Oopperan käsiesitteessä on tosin virhe: siinä kerrotaan ritari de la Forcen olevan vuonna 1798 huolissaan kaupungilla olevasta tyttärestään. Toisaalla käsiesitteessä kerrotaan karmeliittasisarten mestauksesta vuonna 1794. Tosiasiassahan Ranskan vallankumous alkoi 1789.

* *

Keskisiä teemoja Karmeliittasisarissa ovat kuolemanpelko ja marttyyrikuolema. Blanchen on luostariin ajanut pelko. Vanha prioritar alkaa kuolinvuoteellaan esittää suorastaan rienaavaa epäuskoa. Viimeisessä näytöksessä sisarten on kohdattava pelko uhkaavan kuoleman edessä. Giljotiinin sivallusta muistuttavan äänen saattelemana se kohtaa jokaisen.

Sisarten kohtaamisissa alleviivataan oopperan ranskankielisen nimen mukaisesti dialogia, keskustelua uskosta, nyt tietenkin upeasti laulettuna. Olin kuitenkin odottanut enemmän pohdiskelua uskon suhteesta ulkona tapahtuvaan poliittiseen myrskyyn. Tai sen voi halutessaan kaivaa rivien välistä.

Kuva: Kansallisooppera / Ilkka Saastamoinen

Poulenc oli vahvasti katolinen, mutta myös homoseksuaali ja iloisempienkin laulujen säveltäjä. Karmeliittasisaret on myös allegoria Poulencin kokemuksista natsi-Saksan miehittämästä Ranskasta ja vastarintaliikkeestä, johon karmeliittasisaret rinnastuvat.

Itse aloin oopperaa seuratessani miettiä kaikkia niitä vallankumouksia, jotka ovat lopulta syöneet lapsensa ja todellisten vihollisten loppuessa kääntyneet vainoamaan sivullisia, aina Neuvostoliitosta Maon Kiinaan ja Kambodzhan punakhmereihin saakka.

Poulencia on kehuttu siitä, miten notkeasti hän sovittaa musiikkinsa ranskan kieleen, mikä tosin menee ohi kaltaisiltani turistiranskan tason omaavilta. Musiikki ja lauluosuudet ovat vaikuttavia, karulla ja aiheeseen sopivalla tavalla, ja heijastelevat niin klassista musiikkia, modernia orkesterimusiikkia, uskonnollista seremoniallista laulua kuin kansanlauluja. Poulenc kääntää uskonnollisen lauluperinteen hartaan yleväksi, vailla mitään sentimentaalisuutta.

* *

Pierre-André Weitzin lavastus ja puvustus ovat vaikuttavia. Loppukumarruksissa lavalle marssikin ensin tämä taustatyötiimi, ansaitusti. Karut muurimaiset harmaat seinämät loivat niin nunnaluostarin kuin lopun vankilankin.

Puvustus on samoin monokromaattista, luonnonvalkoista, mustaa ja harmaansinistä. Niille luodaan Bertrand Killyn suunnittelemalla valaistuksella kunkin paikan ja tilanteen vaatima tilan tunne.

Seinälle on liidulla piirretty vallankumouksen tunnussloganit liberté, égalité. Niiden viereen nunnat kirjoittavat En Dieu, jumalan haltuun. Harvat rekvisiitat toimivat tilanteissa harkitusti. Mieleen jää nouseva ja laskeva kynttiläkruunu. Taitavan lavastuksen ja valaistuksen avulla luodaan välillä näkökykyä harhauttavia uskomattomia kuvia, kuten luostarin ensimmäisen priorittaren kuolinvuode.

Välillä ohjaaja luo renessanssivalaistuksen avittamana näyttelijöistä tunnettuja maalauksia, kuten Leonardo da Vincin Viimeisen ehtoollisen, jonka toteuttavat nyt karmeliittasisaret.

Lopun giljotiinikohtaus on kuvattu tyylikkäästi, rivissä seisovien nunnien lyyhistyessä giljotiinin sivallusääneen. Toivo ei kuitenkaan katoa: he jatkavat kävelyään kohti tähtitaivasta.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua