Joensuun kaupunginteatterin Kolmen kimppa on tekstiään parempi yritys viihdyttää

Otto Henriksson, Petra Heinänen ja Samu Stenberg. Kuva: Riikka Hurri

Vuosi 2014 oli eurooppalaisittain synkkä. Sen lisäksi, että Vladimir Putin aloitti sodan itäisessä Ukrainassa, tuli silloin maailmaan ranskalaisen Clément Michelin näytelmä Une semaine, pas plus. Reita Lounatvuoren käännöksen Kolmen kimppa ohjaa Joensuun kaupunginteatterin suurelle näyttämölle viimeisenä ohjauksenaan kaupunginteatterin johtajuuden keväällä jättävä Iiristiina Varilo.

Sanotaan, että paskasta ei saa konvehtia, mutta nyt Joensuun kaupunginteatteri yrittää ihan tosissaan ja onnistuukin yllättävän hyvin. Tästä kuuluu tekijätiimille vilpitön hatunnosto.

Näytelmässä Pauli haluaa jättää Sofian, mutta hänellä ei ole rohkeutta sanoa asiaa vaimolleen. Hän kehitteleekin juonen, jossa Martti muuttaa kolmanneksi pyöräksi heidän asuntoonsa. Ajatus on, että kimppakämppäelämää ei kukaan kovin pitkään kestä, joten Sofia lähtee pian kiitämään. Luonnollisesti juoni menee päin honkia. Tarinan kuluessa revitään huumoria väärinymmärryksistä, hätävalheista, peräpukamista ja kuolleista äideistä.

Kuva: Riikka Hurri

* *

Vaikka kyseessä on komedia, on näytelmän maailmankuva lohduttoman synkeä. Ihmiset – etenkin miehet – ovat täysin selkärangattomia ja keskittyvät vain juonittelemaan ja käyttämään toisia pelinappuloinaan, jotta saisivat täytettyä omia, itsekkäitä tarpeitaan. Koska kaikki poliittisuus tai yhteiskunnallisuus on tekstistä häivytetty niin täysin, ei asiaa tarkastella kriittisesti. Tarkoitus on vain pyrkiä tästä lähtökohdasta käsin viihdyttämään yleisöä. 

Hiljattain menehtyneen näyttelijä Matthew Perryn vuoksi moderni klassikkosarja Frendit on ollut ajatuksissa ja varjostaa myös tätä kaupunginteatterin ensi-iltaa. Jos Kolmen kimppa olisi kirjoitettu vaikkapa 1970-luvulla, ymmärtäisin sitä paremmin. Silloin, aikana ennen frendejä, seinfeldeja ja lukemattomia muita television huippuunsa hiottuja tilannekomediasarjoja, tällaisessa näytelmässä saattoi olla jotain tuoreutta.

Rytmissä, ajoituksessa ja iskevyydessä teatterin on vaikea kilpailla telkkarin sitcomien kanssa. Voi kysyä, onko mielekästä edes yrittää vai pitäisikö teatteriin miettiä jotain sille ominaisempaa. Teatterin lavalla olisi teatterin keinoja, joilla voi tehdä jotain sellaista kiinnostavaa, mitä ei tv-studiossa samalla tavoin kannata. Intiimiys, fyysisyys ja läsnäolo tuntuvat teatterissa aivan eri tavalla kuin ruudussa, mutta Kolmen kimppa ei tule lähelle eikä tunnu.

Kuva: Riikka Hurri

* *

Varilon ohjaus on hänelle ominaisesti varsin täsmällistä ja laadukasta, mutta samalla siitä huokuu harmaa rutiininomaisuus. Syntyy vaikutelma, että tätä hän ei ehkä ohjannut pakottavasta kutsumuksesta päästä tekemään juuri tämä teos.

Kiinnostavuutta esitykseen tuo se, että lavalla nähtävä kolmikko Petra Heinänen (Sofia), Samu Stenberg (Pauli) ja Otto Henriksson (Martti) ovat kaikki tuoreita tulokkaita Joensuun kaupunginteatterissa. Yleisö saa tässä aidosti kiinnostavan tilaisuuden nähdä, mitä uusi kolmikko pystyy tällaisen tekstin ja tällaisten roolien kanssa tekemään. Myönnän, että olen jossain määrin vaikuttunut siitä, kuinka paljon kolmikko tosiaan saa tekstistä irti. Tilannekomedian vaatimaa herkkyyttä ja täsmällisyyttä riittää kaikilla kolmella ja keskinäinen dynamiikkakin toimii. Esityksen alku toki laahaa pahasti ja useamman kuin yhden katsojan suusta kuulin, että oli jo ehditty harkita poistumista väliajalla jos meno ei parane.

Se onneksi paranee. Melko yllättäen esitys jossain vaiheessa heräsi eloon ja samalla heräsi yleisö. Naurunhörähdyksiä kuului ensimmäisen puoliskon loppupuolella jo sieltä täältä. ”No, eipä ole kummoinen juttu”, laukaisi silti joku varsin kuuluvasti noustessaan penkistä väliajan alkaessa. Näytelmän toinen puolisko onkin sitten selvästi eheämpää ja tehokkaampaa tykittelyä. Jopa se äänekkään tuomionsa lausunut suorastaan hymähteli.

Kolmen kimpassa ei ole sanomaa. Jos ei sanomaksi katso sitä, että sen maailmassa ihmiset ovat kelvottomia ja selkärangattomia. Se ei kokeile, leikittele tai ole uskalias. Teksti on masentavan tyhjänpäiväinen. On ihailtavaa, että kaupunginteatterin väki silti saa siitä jotain iloa ja mielekkyyttä irti.

Pasi Huttunen

* *

Kulttuurigaala lähestyy!

Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!

#kulttuurigaala #kulttuuri 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua