Annuska Hannula on Edith Piaf. Kuva: Heikki Järvinen

”Sinitaivas vaikka katoaa
Vaikka jäähän peittynyt on maa
Mua rakastat, se riittää
Kaiken muun voin unhoittaa…”

* *

Hilkka-Liisa Iivanaisen Tampereen Teatterille ohjaama musiikkinäytelmä Piaf on hienosti avattu narratiivi maailmankuulusta laulajalegendasta. Se kiteyttää Edith Piafin rajun, karun ja uskomattoman elämän kokonaiseksi tarinaksi antaen tilaan niin kyynelille kuin naurullekin.

Brittiläisen feministin ja näytelmäkirjailijan Pam Gemsin käsikirjoitus (1978) ja Jukka-Pekka Pajusen suomennos on riemukkaan suorasukainen ja kannattelee naisia. Kohtalon kolhuilla ei mässäillä. Vaikka maailma välillä kompastelee, elämä jatkuu.

Hilkka-Liisa Iivanaisen, kapellimestari Anna Laakson ja äänisuunnittelija Jan-Mikael Träskelinin musiikkidramaturgia on nerokas. Se kuljettaa katsojaa askel askeleelta koko Edith Piafin musiikkitaipaleen alun rakkauden huumasta (Hymne à L’amour; Hymni rakkaudelle) viimeiseen henkäykseen (Non, je ne regrette rien; Ei, en kadu mitään).

Upean, viisihenkisen livebändin sointi on sekä kuunteleva että vimmaisa. Anna Laakson sovitukset tuovat Piafin klassikkokappaleisiin pariisinvihreän nosteen, jossa soivat niin kevään herkkyys kuin syksyn myrskyt.

* *

Tuttu tarina koskettaa

Pariisin Bellevillen slummeissa syntyneen Edith Piafin (1915–1963) elämän on jo itsessään voimahuuto sitkeydelle ja periksiantamattomuudelle. Hylkäämiset, varhaislapsuus isoäidin bordellissa, sairaudet, raakaa kohtelu, eläminen kadulla, nälkä, menetykset.

Kaiken tämän keskeltä Piaf nousee rakastetuksi legendaksi. Intohimon roihu vie hänet kadulta palatseihin ja rakkauteen. Hän luovuttaa itsensä maailmalle.

Piaf rakastaa lauluja ja miehiä. Ennen muuta hän rakastaa rakkautta ja janoaa hyväksyntää. Hän nauttii elämästä, vaikka sen pyörteet ja varjot vievät välillä mukanaan.

Vaikka Piafin tarina on tuttu, se koskettaa.

Kuva: Katri Dahlström

* *

Kesyttämätön villikissa

Annuska Hannulan Edith Piaf on esikuvansa mukainen; sitkeä, kesyttämätön villikissa, joka putoaa kerta toisensa jaloilleen, vaikka elämä kolhii kaksin käsin. Hänessä on sykettä, energiaa ja lauluvoimaa kannattelemaan kiihkeää tarinaa.

Entä sitten ne ihanat, karismaattiset miehet, jotka käyvät, viipyivät, rakastavat takaisin. He näyttelevät komeasti ja antaumuksella kantavat käsillään ”Pientä varpusta”. Kuten Edithin suuri rakkaus Marcel Cerdan (Ville Mikkonen), ensimmäinen puoliso Jacques Pills (Ville Majamaa) ja viimeinen puoliso Theo Sarapo (Arttu Soilumo), sekä tietysti manageri Pierre (Arttu Ratinen).

Edith Piafin ja tyylikkään Marlene Dietrichin (Pia Piltz) ystävyys on kuvattu taitavasti muutaman kohtauksen kautta.

Näyttämöllä Piafin elämässä on myös Toine (Elisa Piispanen), jolle ei ole vastinetta tosielämässä. Piispanen tekee läsnä olevan, ujostelemattoman ystävän, joka kenties ainoana tuntee Edithin sisimmän. Ajattelen, että hän on Edithin alter ego, joka kulkee tämän rinnalla elämän alusta loppuun.

* *

Tunnelmaa, tyyliä ja liikkeen virtaa

Tuomas Lampisen flirttaileva puvustus antaa viitekehyksen ja Juho Lindströmin tyylikäs lavastus luo lämpöä tihkuvan tunnelman. Pyörivä katsomo tuo Edith Piafin ”elämän sirkuksen” vuodet filminauhan tavoin framille – miehineen, rakkauksineen, vaikeuksineen ja iloineen.

Chris Whittakerin koreografia ei sisällä mitään ”pakollisia tanssinumeroita”. Liike virtaa ja kommunikoi kohtauksissa terävästi tunnelmasta toiseen ammattitaitoisten tanssijoiden ansiosta.

Kuva: Katri Dahlström

* *

Tarinan lumo

Edith Piafin tarina kiehtoo ja on aina kiinnostanut ihmisiä niin meillä Suomessa kuin ympäri Eurooppaakin. Tällä hetkellä sitä esitetään Imatran teatterissa. Viime vuosien varrella Piafin versioita on nähty muun muassa Jyväskylän ja Lahden kaupunginteattereissa sekä Rovaniemen ja Savonlinnan teattereiden ohjelmistoissa. Olen nähnyt myös Susanna Haaviston käsikirjoittaman monologin Edith Piaf – pakko saada laulaa.

Me haikailemme rakkautta, kaipaamme suuria tunteita ja musiikkia jaksaaksemme elää. Aion olla ahkera elämälle, ja Piafia mukaellen;

en kadu mitään.

Maarit Saarelainen

Piaf

• Käsikirjoitus Pam Gems
• Suomennos Jukka-Pekka Pajunen
• Ohjaus Hilkka-Liisa Iivanainen
• Musiikin sovitus ja ohjaus Anna Laakso
• Musiikkidramaturgia Hilkka-Liisa Iivanainen, Anna Laakso, Jan-Mikael Träskelin
• Koreografia Chris Whittaker
• Lavastussuunnittelu Juho Lindström
• Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen
• Valosuunnittelu Raimo Salmi
• Äänisuunnittelu Jan-Mikael Träskelin
• Kampausten, peruukkien ja maskien suunnittelu Riina Vänttinen
• Rooleissa Annuska Hannula, Ville Majamaa, Elisa Piispanen, Ville Mikkonen, Arttu Ratinen, Arttu Soilumo, Pia Piltz, Pyry Smolander, Patrik Riipinen
• Paikkaajat (understydyt) Anna Pukkila, Julius Martikainen, Kalle Tarkkila

Bändi

• 1. Kapellimestari, piano Anna Laakso
• 2. Kapellimestari, piano Maritta Manner
• Viulu Juha-Pekka Koivisto / Maija Linkola / Silva Koskela Harmonikka Tiia Karttunen / Henna Leppänen
• Sähkökitara, akustinen kitara, banjokitara Timo Järvensivu
• Kontrabasso Ville Rauhala / Pekka Korhonen, Jasmiina Saarinen

Ensi-ilta Tampereen Teatterin päänäyttämöllä 13.9.2023. Esityksiä 30.4.2024 asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua