Mari Turunen. Kuva: Heikki Järvinen

Italialaiskirjailija Elena Ferrante on tullut Suomessa tutuksi ja ihailluksi maineikkaasta Napoli-sarjastaan. Nimimerkin taakse kätkeytyvän kirjailijan (kirjailijoiden?) varhaisteos Hylkäämisen päivät ilmestyi jo parikymmentä vuotta sitten, ja kirja käännettiin tuolloin suomeksikin, mutta vasta Napoli-sarjan suosion myötä kirjailija alkoi kiinnostaa niin paljon, että WSOY julkaisi Hylkäämisen päivät uudestaan vuonna 2017.

Miten herkullista, että Tampereen Teatterissa on tartuttu Taru Nyströmin suomentamaan tekstiin! Näyttämölle sen ovat sovittaneet Virpi Haatainen ja Liisa Mustonen, joka on myös dramatisoinut ja ohjannut näytelmän. Ja mikä parasta, pääroolissa jätettynä ja petettynä Olgana on loistava Mari Turunen.

Henry Hanikka, Elina Hietala ja Mari Turunen. Kuva: Heikki Järvinen

* *

Näytelmä alkaa maittavan aterian jälkeisestä hetkestä, jolloin kaikki on kuten aina ennenkin, eli hyvin, ja vain pientä kahvikupposta vailla. Olgan ja Marion viidentoista vuoden avioliitto soljuu rauhallisella ja seesteisellä tavalla. Elo on harmitonta ja mukavaa. Sitten Mario nousee pöydästä ja sanoo Olgalle lähtevänsä ja jättävänsä tämän. Olga ei ymmärrä, eikä Mario osaa selittää. Hän on vain hämmentynyt ja haluaa pois.

Olga pysyttelee alkuun tyynenä ja selittelee tilannetta itselleen parhain päin, Mario tulee kyllä takaisin, hänellä on nyt vain jokin vaihe. Olga tarjoilee herkkuruokia ja on valmis sekä puhumaan että kuuntelemaan aina Marion tullessa lapsia katsomaan, Mutta Marion myönnettyä, että hänellä on toinen rakkauden kohde, Olgan kierrokset lisääntyvät ja hän menee tyystin tolaltaan ja suistuu raiteiltaan. Ylilyönnit seuraavat toistaan.

Olga komentaa ja ohjeistaa itseään toimimaan noin tai näin, mutta ote lipsuu ihan arkisissakin askareissa. Olga katoaa täysin itseltäänkin, puhelee irstaita ja viettelee naapurinmiehen. Olgan pahin virhe on kuitenkin se, että hän sysää vastuuta lapsilleen, erityisesti Ilaria-tyttärelle, juuri silloin, kun hänen tulisi olla se turvallinen vanhempi ympärillä vellovan, pääasiassa itse aiheuttamansa kaaoksen keskellä.

Kaikesta Olgan elämän sekavuudesta huolimatta Hylkäämisen päivät on hulvaton näytelmä, ja mudasta noustaan! Jos katsoja vilkaisee peiliin, hän voi hyvinkin löytää itsensä ja reaktionsa vastaavantyyppisissä tilanteissa.

Tomi Alatalo ja Mari Turunen. Kuva: Heikki Järvinen

* *

Hylkäämisen päivät on Mari Turusen triumfi. Hänen Olgansa on tuhoutumisen partaalla koko näytelmän ajan, ja siinä sivussa hoituvat samalla vimmalla myös lavasterakennelmien siirtelyt. Olga aikoo hoitaa aivan kaiken ulkopuolisilta apua pyytämättä, kunhan ei sekoa, mutta ihan niillä rajoilla mennään. Tai oikeastaan Olga sekä ylittää rajoja että alittaa rimoja yrittäessään selvitä arjesta oman tunneasteikkonsa villisti heittelevässä aallokossa.

Ihailen Mari Turusen latautuneisuutta näyttämöllä, mutta mieleen hiipii huoli siitä, miten ihmeessä hän jaksaa kaikki Olgan merkilliset myllerrykset näytöksestä toiseen! Sillä ennustan menestystä ja pitkää ikää tälle kärjistetylle, mutta ytimeen osuvalle näytelmälle.

Ville Mikkonen ja Elina Hietala Olgan lapsina tekevät kerrassaan kiehtovat roolit. Gianni on vähän höpsö ja vinkeä pitkäkoipinen pojanvesseli, jonka Ilaria-sisko ponnistelee hätääntyneenä pikkuäitinä, vaikka hänen täytyisi saada olla huoleton lapsi.

Olgan aviomies Mario (roolissa Henry Hanikka) on jotenkin tyhjä taulu. Olga on kuvitellut hänet rauhalliseksi ja tyytyväiseksi puolisoksi, mitä sellainen hän ei siis ole. Mikä sitten?

Nnaapuri Carrano (Tomi Alatalo) ei hänkään ole ihan sellainen estynyt ja hämillinen mies kuin Olga on luullut. Käy ilmi, että Carrano osaa käsitellä selloaan niin sykähdyttävän taianomaisesti, että Olga kokee ahaa-elämyksen kuullessaan konsertissa tämän soitantaa.

Laskeutuuko rauha siis vihdoin? Löytävätkö kaikki paikkansa? Ainakin näytelmä päättyy Olgan kepeään silmäniskuun: elämä voi tarjota myös iloisia yllätyksiä.

Ritva Alpola

* *

Hylkäämisen päivät

• Kirjoittanut Elena Ferrante
• Suomennos Taru Nyström
• Sovitus Virpi Haatainen ja Liisa Mustonen
• Dramatisointi ja ohjaus Liisa Mustonen
• Lavastus- ja pukusuunnittelu Mikko Saastamoinen
• Valosuunnittelu Tiiti Hynninen
• Äänisuunnittelu Hannu Hauta-aho
• Kampausten ja maskien suunnittelu Kirsi Rintala
• Rooleissa Tomi Alatalo, Ville Mikkonen, Elina Hietala, Henry Hanikka

Kantaesitys Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä 8.2.2023. Esityksiä 11.5. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua