Heidi Ajanto. Kuva: Jukka Kontkanen

Lämpöinen-sanan voisi teatteriarviossa ajatella negatiiviseksi (vrt. kädenlämpöinen tai haalea), mutta sitä se ei ole. Lämpöinen on Agatha Christien koko arvoitusdekkarimaailma! Se on lämmin, ihana Agatha Christie -täkki, perienglantilaiseen kartanotyyliin sopivasti kultapintainen ja juuri riittävän painava. Sen alta kömpii esityksen jälkeen virkistynyt, voimistunut ja kepeä teatteriyleisö. Se on teatterielämys, jossa ei tarvitse vaivata päätään, koska kaikki on niin suoraviivaista ja selkeää. Silti saa jännittää ja hämmästellä.

”Christie Land” on tiemmä rikoskirjailija P.D. Jamesin keksimä termi Agatha Christien tekstien maailmalle. Se on omalakinen paikkansa, jonka uskottavuus on mahdollinen vain siellä. Tuohon maailmaan astuu kävijä nyt Seinäjoella, kun kaupunginteatterin Alvar-näyttämöllä nähdään Agatha Christien dekkariklassikko Hiirenloukku. Se on Christien murhamysteeri, jossa murhaaja selviää vasta aivan lopussa. Siihen saakka epäiltyjä ovat kaikki, sillä tarinassa johdetaan katsojaa harhaan, minkä keretään.

Jani Johansson ja Mari Pöytälaakso. Kuva: Jukka Kontkanen

* *

Hiirenloukun miljöö on täysihoitola Englannin maaseudulla aikakautena, jona mysteerin punomista eivät kännykät ja internet häirinneet. Yhteydenpito hoituu kirjeitse ja puhelimitse, ja ihmiset voivat huoletta sepittää itselleen taustoja, koska kukaan ei kuitenkaan pääse niiden todenperäisyyttä googlaamaan. Panee miettimään, millaisen karhunpalveluksen nykyteknologia christiemäisille juonenpunoksille tekeekään. Onneksi kirjailija ei ole sitä näkemässä.

Hiirenloukku on hauska, vaikka siinä murhataankin. Täysihoitolaan lumimyrskyn keskeltä saapuvat vieraat ovat omalaatuisia. Erityisen viihdyttävä on Esa Ahonen herra Paravicinina, ehkä siksi että hänen hahmonsa tuntuu kaikkein eniten överiltä. Niin tosin on myös Mari Pöytälaakson Rouva Boylen rooli. Kaikki hahmot ovat tärkeitä ja mysteerin pelinappuloina sellaisenaan täydellisiä.

Lavastus on oikein herkullinen. Vaikka kaikki tapahtuu yhdessä paikassa, täysihoitolan salissa, jatkuva ovissa ja portaissa ramppaaminen luo katsojan eteen mielikuvan muistakin huoneista. Jopa talvimyrsky tuntuu elävältä. Kun joku avaa ikkunan pimeään, aivan kuin kylmä tuuli puhaltaisi katsomoon. Lavastus on myös sopivan runsas ja esteettinen, sitä katsoisi vaikkei lavalla olisi ketään.

Ville Orttenvuori. Kuva: Jukka Kontkanen

* *

Hiirenloukku-näytelmästä kerrotaan aina kaksi tärkeää seikkaa. Ensimmäinen on se, että näytelmää on esitetty Lontoossa yhtäjaksoisesti vuodesta 1952 asti. Toinen on se, että yleisöön vedotaan, jottei tämä paljastaisi loppuratkaisua muille. Arvoitus halutaan säilyttää heille, jotka eivät ole näytelmää vielä nähneet.

Seuralaisenani Seinäjoen kaupunginteatterin Hiirenloukku-ensi-illassa on henkilö, joka on nähnyt näytelmän muutama vuosi sitten Lontoossa. Hän kertoo, ettei muista loppuratkaisua. Pohdimme teatterilta poistuessamme uutta mysteeriä. Tehdäänkö katsojille näytelmän lopussa jonkinlainen joukkohypnoosi – ehkä emme tosiaankaan kykene muistamaan loppua enää hetken kuluttua?

Lontoossa asuva ystäväni muistelee myös, että jossain vaiheessa teatteriyleisön keskuuteen levitettiin huhua, jonka mukaan loppuratkaisu saattaa olla esityksestä toiseen erilainen. Mitä ihmettä? Ilmeisesti tämä huhu ei ole totta, kerrotaan. Vai onko? Agatha Christien arvoituksellisuus tuntuu elävän Hiirenloukun ympärillä monin tavoin.

Toki loppuratkaisu löytyy netistä, ei internetiä voi kahlita. Wikipedia kertoo loppuratkaisun, vaikka Christie-fanit ovat tästä sydämistyneet.

* *

Palataan vielä ihmissuhdesumutukseen. Eräs näytelmän hahmo kummeksuu jossain kohtaa ihmisten tapaa mennä naimisiin tuosta vain, tuntematta ihmistä todella. Etenkin sodan jälkeen ihmisillä oli tarvekin kadota tai hävittää entinen elämänsä. Suuri rakkaus saattaa olla rintamakarkuri tai pakoilla poliisia.

Väkisinkin tätä peilaa nykyhetkeen. Vaikka Google on käden ulottuvillamme, ei kaikki nykyäänkään ole välttämättä siltä, miltä näyttää. On valeprofiileja ja vaikka mitä. Menneisyyden voi rakentaa itselleen, jos osaa.

Entä ovatko vieläkin epäilyttävämpiä he, joilla ei ole virtuaalista jalanjälkeä nimeksikään? Minulla esimerkiksi on Facebook-ystäviä, jotka olen tavannut ohimennen kerran. En ole nähnyt heiltä kertaakaan yhtään henkilökohtaista Facebook-postausta. Onko heillä jotain salattavaa? Keitä he edes ovat?

Samaan aikaan en voi olla varma, ovatko etäisen tuttavan jokapäiväiset arkielämän julkaisut nekään totta. Paljastuuko totuus vasta lopussa?

Kirsi Haapamatti

Hiirenloukku

• Käsikirjoitus Agatha Christie
• Suomennos Aino Piirola
• Ohjaus Mikko Korsulainen
• Lavastus- ja pukusuunnittelu Riikka Aurasmaa
• Äänisuunnittelu Riku Metsä-Ketelä
• Valosuunnittelu Lauri Virkkala
• Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Johanna Uusitontti
• Tarpeisto Airi Lakso
• Rooleissa Heidi Ajanto, Jani Johansson, Ville Orttenvuori, Mari Pöytälaakso, Jukka Puronlahti, Henna Sormunen, Esa Ahonen, Jussi Jätinvuori ja Heikki Vainionpää.

Ensi-ilta Seinäjoen kaupunginteatterissa 18.9.2021. Esityksiä 17.12.2021 asti. Esityskalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua