Hiirenloukku on turvallinen murhamysteeri perinteisen ilmaisun ystäville

Kuva: Miska Korpelainen

Murhamysteerien klassikko, Agatha Christien Hiirenloukku, on perinteisessä toteutuksessaan ja perinteikkyydessään ilahduttavaa katsottavaa. Juuri siksi, että teatteri liikkuu ja muuttuu ajassa, tuntuu välillä suorastaan raikkaalta palata johonkin menneeseen hetkeksi. Hiirenloukussa riittää ammennettavaa nostalgiaa kaipaaville sekä tarina- ja henkilövetoisen, perinteisen teatteri-ilmaisun ystäville.

Esityksessä joukko toisilleen vieraita ihmisiä jää lumen saartamaksi Monkswellin kartanon täysihoitolaan ja kaikilla näyttää olevan jokin koira haudattuna. Joku lienee murhaaja. Näytelmän perinteeseen kuuluu, että murhaajaa ei paljasteta teatterisalin ulkopuolella enkä siksi tässä käy näytelmän juonta ja tapahtumia enempää läpi. Sinänsä syyllisen saanee selville nopealla Google-haulla jos tosiaan haluaa, koska näytelmää on Lontoossa esitetty yhtäjaksoisesti vuodesta 1952.

Näytelmä asetetaan lavalle suljetun tilan näytelmänä, jossa kaikki tapahtuu yhdessä ja samassa huoneessa. Ovista säntäillään eestaas, mutta ei siitä sentään rakenneta puskafarssimaista hupailua. Lavastuksen rooli on rakentaa ajankuva ja siinä onnistutaan.

Toteutus kaikkinensa on niin perinteinen ja konstailematon, että tällaiseen sukeltamisen voisi kuvitella olleen tekijäporukalle aika hauskaa. Näyttelijäporukan dynamiikka lavalla toimiikin hyvin ja esitys rullaa eteenpäin mutkattomasti. Kokonaisuuteen sopii hienosti myös se, että minkäänlaista neljännen seinän rikkomista ei ole.

Kuva: Miska Korpelainen

Näyttelijäntyössä on paikoin hiukan rutinoitumisen tuntua ja osa henkilöhahmoista tuntuu hiukan keskeneräisiltä. Esimerkiksi Jaakko Tohkasen esittämän Christopher Wrenin maanisuus tuntuu välillä kontekstissaan liialliselta. Vastaavasti Regina Launivuo neiti Casewellin roolissa olisi voinut vetää dramaattisen nuoren naishahmon roolia hiukan enemmän tahallaan yli. Markku Maasilta on sinänsä erittäin hyvä majuri Metcalfin roolissa, mutta irrottelun ja heittäytymisen varaa ikääntyneen upseerin roolissa olisi ehkä ollut enemmänkin.

Kalle Pulkkinen ja Suvi-Maaria Virta tekevät tasaisen vakaata työtä näytelmän keskeisenä parina, Petteri Rantatalo hoitaa vakuuttavasti tonttinsa ulkomaalaisena mysteerimiehenä herra Paravicinina ja Olli Haataja on uskottava ylikonstaapeli Trotter. Minna Maaria Virtanen rouva Boylena välittää jäätävän ylemmyydentunteen, menneisyyden painolasin ja herkkyyden hienosti.

Aino Piirolan suomennos on sujuva ja brittiläinen kuivakka humoristisuus pilkahtelee. Tekstin henki säilyy.

Hiirenloukku on kaupunginteatterilta varmaotteista, laskelmoidun järkevää tekemistä ja esityksen kohderyhmä on periaatteessa hyvin laaja. Sikäli kuin koronatilanne sen sallii, saattaa näytelmä houkutella sellaisiakin ihmisiä teatteriin, jotka eivät muuten juuri käy.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua