Fräulein Kost (Sonja Halla-aho). Kuva: Kasper Dalkarl / Vaasan kaupunginteatteri

Musikaali Cabaret on sen verran järeä klassikko, että se väistämättä kantaa harteillaan lukemattomien aiempien versioiden kuormaa. On uudistettava tarpeeksi, jotta teoksen teemat tulevat esille ajankohtaisella tavalla, mutta säilytettävä riittävästi tuttuja elementtejä tunnetun musikaalin ikonisista tulkinnoista. Sellaisiksi voitaneen lukea vuoden 1972 elokuvaversio, joka voitti kahdeksan Oscar-palkintoa. Näyttämöllä vuonna 1966 kantaesityksensä saanut musikaali on sittemmin kahminut myös kahdeksan Tony-palkintoa.

Vaasan kaupunginteatterissa musikaali on pyörinyt kahdesti aiemmin, vuosina 1976 ja vuonna 2000. Välissä on jälleen 24 vuotta, mutta edelleen teoksen teemat ovat ajankohtaisia. Ytimessä ovat katseen luominen toiseutettuun, itsensä etsiminen moraalisessa ristipaineessa ja kaipuu maailmaan, jossa juhlat voivat jatkua ilman ikäviä seurauksia.

Kuvaavaa on, että samaan aikaan, kun 1930-luvun kuohuista kertova musikaali Cabaret saa ensi-iltansa Vaasan kaupunginteatterissa vuonna 2024, kaupungissa kohistaan seurakunnan päätöksestä lopettaa yhteistyö Setan paikallisjärjestön kanssa. Tuore kirkoherra ei halua sateenkaaritoimintaa jumalanpalvelusten yhteyteen, eivätkä sateenkaaren värit hänen mukaansa sovi kirkkoon. Yhdenvertaisuus ja hyväksyvä ilmapiiri ovat edelleen toteutumaton unelma.

Siksi Cabaret-musikaali on enemmän kuin tarpeellinen juuri nyt ja juuri Vaasassa: kun näyttämöllä seremoniamestari (Petteri Hautala) aloittaa ikonisella kappaleella Willkommen, bienvenue, welcome, voimme hetkeksi sulkea ahdasmielisyyden teatterisalin ulkopuolelle ja antautua esitykselle.

Raisa Vattulaisen Fräulein Schneider on tavallinen, keskiluokkainen leski, joka kohtaa kypsällä iällä rakkauden Timo Luoman tulkitseman Herr Schultzin kanssa. Kuva: Kasper Dalkarl / Vaasan kaupunginteatteri

Yleisö pääsee 1930-luvun Berliiniin ja (näennäisen) vapaamielisen Kit Kat -klubin tunnelmiin jo ennen näytöksen alkua. Ensemblen jäsenet kiertävät yleisössä tarjoten heille klubin puhelimia. Osallistava osuus on itselleni hieman vaivaannuttava, mutta suurin osa yleisöstä näyttää naurunremakan perusteella nauttivan siitä.

Vaasan kaupunginteatterissa jo toista kertaa vieraileva ohjaaja Reija Wäre tunnetaan laaja-alaisesta osaamisestaan, joka yltää musikaaleista taitoluistelukoreografioihin ja Uuden Musiikin Kilpailusta oopperaan. Hän on tullut suurelle yleisölle tutuksi myös esimerkiksi Antti Tuiskun ja Jenni Vartiaisen lavashow’n suunnittelijana. Cabaret’ta hän kutsuu unelmatyökseen, jonka on aina halunnut ohjata.

Wäre kertoi ennen ensi-iltaa lehdistötilaisuudessa kuvitelleensa, että sitten kun hän on ohjaaja, Cabaret kertoo menneestä ajasta. Sittemmin hän on joutunut toteamaan, että musikaalin teemat ovat edelleen läsnä, ja ääriliikkeiden kasvattaessa jalansijaa Euroopassa ohjaajan mietteisiin on helppo yhtyä.

Wären ympärillä on ammattitaitoinen tiimi, joka luo näyttämölle taidokkaan yhdistelmän mennyttä ja nykyaikaa. Joona Huotarin puvustus ja Ella Stoltin kampaus- ja maskeeraussuunnittelu ovat maustaneet 1920-luvun flapper girl -tyyliä nyky-Berliinin ravekulttuurin neonväreillä ja yksityiskohdilla. Sauli Perälän johtama orkesteri herkuttelee klassikkosävelmillä napakasti unohtamatta herkistelyä, joka nostaa erityisesti puhaltimet hienosti esille kokonaisuudesta.

Moneen kertaan versioitu musikaali vaatii paljon myös näyttelijöiltä. Oiva Nuojua on suorastaan ilmeinen valinta Cliff Bradshaw’n rooliin, ja hän hoitaa työnsä esimerkillisesti. Vastapari Sallyn roolissa vuorottelevat Emma-Sofia Hautala ja Saana Rautavaara, joista ensi-illassa Sallyna säkenöi Hautala. Varttuneella iällä rakastuvia Herr Schultzia ja Fräulein Schneideria kanavoivat Timo Luoma ja Raisa Vattulainen, jotka onnistuvat luomaan suloista seesteisyyttä rietastelun ja rellestyksen vastapainoksi.

Seremoniamestari (Petteri Hautala) johdattaa yleisön Kit Kat -klubille viihtymään. Poliittisia kantoja tai muitakaan mieltymyksiä ei kyseenalaisteta, kunhan rahaa on. Kuva: Kasper Dalkarl / Vaasan kaupunginteatteri

Sitten on tietysti seremoniamestari, ristiriitainen hahmo, joka toimii eräänlaisena avaimena koko musikaalin luentatapaan. Petteri Hautalan tulkinta seremoniamestarista on hyvin fyysinen, kepeän sätkivä ja ajoittain apinamaisen akrobaattinen. Dekadenssi pukee Hautalaa, joka luo hahmosta onnistuneesti kaikkien ylimmän ystävän ja pahimman vihollisen – hinnasta riippuen.

Musikaalin on suomentanut Esko Elstelä, mutta joissakin kohdissa on ohjaajan mukaan käytetty punakynää, koska ihan kaikki repliikit eivät toimi vuoden 2024 kulttuurisessa ilmapiirissä. Ei olisi tarpeellistakaan kiinnittää huomiota pois todellisesta shokkiefektistä, eli siitä katsojan kiemurtelemaan saavasta ristiriidasta, joka syntyy, kun meille paljastuu, miten kaikki on ollut vain silmänlumetta, paksua maskia, jolla on haluttu peittää todellisuus rumine epäkohtineen.

Mika Haarasen lavastus on virtaviivainen, ja esimerkiksi ovia käytetään paljon ja kekseliäästi. Ovet vievät yksityisiin tiloihin, joissa ihmisillä on näennäinen valta päättää omista tekemisistään. Natsiaatteen noustessa vähitellen vallitsevaksi poliittiseksi suuntaukseksi 1930-luvun Saksassa ihmisten oikeus yksityiseen tilaan kaventuu, kunnes edes itsenäisiä ajatuksia ei sallita.

Sitä ennen eletään tilassa, jossa on mahdollista sulkea silmänsä ympäröivältä todellisuudelta ja toivoa, että kaikki kääntyy parhain päin.

Historiasta tiedämme, että niin ei käynyt tuolloinkaan. Cabaret-musikaalin yksi tärkeä tehtävä on muistuttaa, että vaikka haluaisimme vain nauttia hauskanpidosta, jonkun on tehtävä jotain ennen kuin on liian myöhäistä.

Ja se, meine Damen und Herren, on syy kulttuurin välttämättömyyteen myös näinä aikoina.

Nadia Paavola

Otsikko

Fakta

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua