Marja Salo ja Ria Kataja. Kuva: Katri Naukkarinen
TEATTERI | Juha Jokelan Dosentit on osuva ja oivaltava musta komedia nykypäivän Suomesta, jossa poliittinen peli ja markkinointitrendit tallovat hengiltä sivistyksen – tai ainakin sen vähän, mitä sivistyksestä oli muutenkaan jäljellä.
”Jokelalla on aina ollut kyky rakentaa voimakas ja selkeä kaari sellaisiinkin näytelmiin, jotka ovat miljööltään ja toiminnaltaan erittäin staattisia.”
ARVOSTELU
Dosentit
- Näytelmä ja ohjaus: Juha Jokela
- Pääosissa: Ria Kataja, Marja Salo, Tommi Korpela ja Hannu-Pekka Björkman
- Kantaesitys: 15.9.2021 Kansallisteatterissa. Esityskalenteriin tästä.
Aloitettakoon tämä tutkielma kaikkien epäselvyyksien välttämiseksi kirjoittamalla auki tieto siitä, että Juha Jokela lukeutuu helposti parhaisiin suomalaisiin näytelmäkirjailijoihin kautta aikojen. Näin vältämme vaivaannuttavan rivikaupalla jatkuvan ylistyksen, joka tekee tekstistä sekä hengästyttävää että hengetöntä. Käsiteltävän näytelmän teemoihin sopien yrittäkäämme keskittyä tutkielmassa siis laajempaan ja näennäisobjektiivisempaan pohdintaan. (opponentin huomiot merkitty tekstin sekaan suluin)
Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on vihdoin päästy esittämään jo kauan sitten täyteen myytyä ja pitkään lykättyä näytelmää, joka on saanut otsikokseen Dosentit. Mielivaltaisten rajoitusten keventäminen on avannut kuitenkin yllättäen uusia katsomopaikkoja, joten lippuja kannattaa kärkkyä ennen kuin teatterit taas suljetaan. (ylitulkintaa)
Dosentit on tarina akateemisten ammattilaisten kohtaamasta arvostusvajeesta ja siitä retoriikasta, jota julkisuudessa usein utilisoidaan (onko näitä sivistyssanoja nyt käytetty kontekstuaalisesti oikein?) yliopistoista ja niiden rahoituksesta puhuttaessa. Kaunistelematta voidaan siis sanoa, että draama käsittelee sitä avointa halveksuntaa ja vitsiksi alentamista, jonka pääministeri Sipilä lietsoi käyntiin vääntäessään köntsät sivistyksen kahvikuppiin (lähdeviite puuttuu).
Mutta kaikesta sarkasmistaan huolimatta Dosentit on enemmän kuin pelkkä piikittelevä dialogimylly, jossa kohteeksi joutuvat vuoroin markkinointipöhinä, joka yliopistojen perimmäistä tarkoitusta parhaillaan romuttaa, ja vuoroin taas tutkijoiden ja opettajien oma sisäsiittoinen epätyökulttuuri. Näytelmä on samalla myös satiiria syvempi draama, jossa sekä yksilön että järjestelmän hermoromahdus kulkevat rinta rinnan toimivalla poljennolla (monitieteinen huomio; musikologista terminologiaa).
Vaikutukset nimittäin eivät ole pelkästään koomisia vaan myös aidosti traagisia, kun vähä-älyiset markkinointi-sloganit ajavat instituutioiden perusajatusten edelle. Kun ilmiötä oikein pohtii, se tuntuu sopivan kumman hyvin mihin tahansa ammattiin missä tahansa instituutiossa (instituutio-sanan ahkera käyttö varmistaa tentissä vähintään läpipääsyn). Paitsi toki niihin, joiden tuotteet ovat perustuneet alun perinkin vähä-älyisiin markkinointi-sloganeihin.
Kokonaisuuden toimivuutta toki korostaa entisestään myös näyttelijäntyö, jota Ria Kataja, Marja Salo, Hannu-Pekka Björkman, Tommi Korpela, Maria Kuusiluoma ja Otto Rokka suorittavat. (itsestäänselvyys; ei vaadi viitettä)
Näytelmä osoittaa jälleen kerran myös sen, että Jokelalla on sekä kirjailijana että ohjaajana häkellyttävä (tyylirikko; hengästyttävä ylistysadjektiivi) taito tehdä näytelmistä ajankohtaisia ja käsitellä niissä päivän polttavia megatrendejä (vähä-älyisen markkinointislangin synnyttämä uudissana) ilman, että ilmiöt on liimattu päälle pelkällä hiljalleen kuivuvalla syljellä (häiriintynyt metafora). Siis käsitellä niitä niin, että ne istuvat tekstiin luontevasti ja herättävät aitoja ajatuksia.
Osittain edellä mainittu onnistunut ominaisuus on perua siitä, että Jokelalla on aina ollut kyky rakentaa voimakas ja selkeä kaari sellaisiinkin näytelmiin, jotka ovat miljööltään ja toiminnaltaan erittäin staattisia. Teknisesti toimiva rakenne näytelmässä auttaa myös teemoja näyttäytymään tahattoman koomisen sijaan varsin vakuuttavina (mielipidettä, lähteisiin perustumatonta tulkintaa?).
Näiden tekijöiden vaikutuksia tutkiessa saavutaan siis hypoteesiin, jonka mukaan näytelmä on loistava. (ei todistettavissa)
Todettakoon loppuun, että luultavasti ainoa osa, jonka 84,7 prosenttia lukijoista (luku ei perustu mihinkään) jaksaa lukea tästä subjektiivisesta ja kehäpäätelmiä sisältävästä argumentaatiosta, on sen alussa oleva tähtiarvio – tuo kulttuurijournalismin helmasynti, joka todellisuudessa on teatterikritiikissä kutakuinkin yhtä käyttökelpoinen kuin pöhinäjargoni tieteellisen käyttökelpoisuuden mittarina (vaarallista; älä kyseenalaista omaa julkaisua). Ja valitettavasti arvio on tällä kertaa yksinään harhaanjohtava. Kuten tarkkanäköisin lukija ehkä huomaa, täydestä arvosanasta puuttuu nyt hieman kyseenalaisesti puolikas tähti. Vaje johtuu kuitenkin täysin siitä, että arvosana kärsii Jokela-asteikon (käsite ei akateemisesti tunnustettu) vaikutuksesta. Liian tasokkaassa tuotannossa teosten on yksinkertaisesti vaikea erottua edukseen. (Juha, mikäli et ole tyytyväinen arvosanaan, voit suorittaa valittuja osia uudestaan sähköisesti tenttimällä.)
Valtteri Mörttinen
Dosentit
- Näytelmä ja ohjaus Juha Jokela
- Rooleissa Hannu-Pekka Björkman, Ria Kataja, Tommi Korpela, Maria Kuusiluoma, Otto Rokka (TeaK) ja Marja Salo sekä videolla Snezhina Petrova.
- Lavastus Kati Lukka
- Pukusuunnittelu Auli Turtiainen
- Valosuunnittelu Nadja Räikkä
- Musiikki ja äänisuunnittelu Tuuli Kyttälä
- Videosuunnittelu Timo Teräväinen
- Naamioinnin suunnittelu Tuire Kerälä
- Dramaturgit Minna Leino ja Hanna Suutela
- Ohjaajan assistentit Alise Polačenko ja Venla Pulkkinen
Kantaesitys 15.9.2021 Kansallisteatterissa. Esityksiä 30.12.2021 asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hildur, islantilainen kovapintainen ja suolavedessä surffaten marinoitunut poliisi kamppailee itseään vastaan
TEATTERI | Turun kaupunginteatterin lavalla on maailman kaunein siipi, aalto, lokki tai sipsi.
Komediateatterin Ransu ja Operaatio Joulu tuo joulumieltä pienemmille ja isommille
TEATTERI | Karvakuonot lähtevät tonttuagentteina etsimään kilttejä lapsia ja joululahjatoiveita Tampereen Petsamosta ja Käpylästä.
Veijo Rönkkönen loi kokonaisen ITE-maailman ja Aapo Stavén toi sen lavalle – arviossa Veijo
TEATTERI | Simpeleläisen pieneläjän poika oli jo alunpitäen käsikassara, vahinkolaukauksesta siinnyt.
Kolme naista pyörittää miestä – arviossa Helsingin kaupunginteatterin Lempi
TEATTERI | Minna Rytisalon Lempistä dramatisoitu näytelmä luottaa liikaa kerrontaan. Itse Lempin persoona jää hataraksi.