Kuvat: Jussi Virkkumaa

Metsä on suoja ja turvapaikka suomalaiselle. Koronan aikana metsien virkistyskäyttö on lisääntynyt huimasti – onhan metsä paikka, jossa ei tarvitse hengittää toisen ihmisen niskaan tai kohdata välttämättä kasvokkain.

Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston, sanaili Aleksis Kivi. Metsä otetaan mielellään haltuun, ollaan sen herroja.

Entä kun metsä ottaakin ihmisen haltuunsa, pelottaa tämän?

Yöllä, oudossa metsässä, korvessa pieni Punahilkkakin pelästyi. Ja Lumikki. Ja kaikki ne kymmenet satujen henkilöt, jotka metsä ottaa peittoonsa ja kätkee etsijöiltä näkymättömiin.

Metsän pelko on Tampereen Teatteri Telakan visuaalis-äänimaisemallisen sanattoman kuvaelman teema. Lähdet porukalla korpeen ja äkkiä kaikki näyttäytyykin ihan kummallisena aurausviitoista termospulloihin, puhumattakaan siitä mitä repusta puhkeaa esille tai kuka pitkänokka tulee leiriä tarkastelemaan.

Muusikko Pekko Käppi soittaa maagista tarinaa kasaan jouhikollaan, laulaen ja improvisoiden. Taustalla soi myös läpisävelletty äänimaisema, sisäisten monologien toisteinen epäsynkroninen prässi, megaluokan korvamato.

Käppi on hienosti oivaltanut pelokkaan ihmisen päänsisäisen jolkotuksen.

Kuvat: Jussi Virkkumaa

* *

Tällainen visuaalinen tarina on tietysti katsojan silmässä ja se, mitä siitä saa irti. Mieleen tulee puolalaisen Wroclawin kaupungin nukketeatterikoulu ja sen opinnäytetyöt 1980-luvulta. Visuaalinen teatteri oli nukketeatterin lajeista haastavin; kuka pystyi sanoitta luomaan dramaturgiaa, oli nero.

Metsän pelossa dramaturgia ontuu eniten. On sarja kohtauksia, joissa luodaan kuvia. Eivät ne tylsiä ole, kaikkea muuta, mutta usein en löydä tavoitetta.

Nukkeoivallukset esineteatterin keinoin ovat mainioita, sahalinnusta kokonaisen teltan muodonmuutokseen.

Ja Heini Maarasen luoma peikkohahmo on kiehtova kiilusilmineen, melkein yhtä herkistävä kuin Pahanhautoja-elokuvassa vallan ottava korpinpoikanen.

Kuvat: Jussi Virkkumaa

* *

Luonto iskee takaisin. Sitähän tässä pari vuotta on hoettu.

Kun koronaviruksella ei ollut enää biodiversiteetin muuntuessa riittävästi lajeja pysyä eläinkunnassa, se hyppäsikin ihmiseen.

Metsän pelon lopussa on ajatuksia herättävä kuva tulevaisuudesta. Se kokoaa tarinan hajanaiset naavanpätkät kolmeen patenttipurkkiin.

Kokeiluna Metsän pelko ansaitsee reippaat aplodit. Visuaalinen teatteri vaatii onnistuakseen saumatonta yhteistyötä. Tässä on monessa kohtaa todella tarkkaa kuvakerrontaa.

Anne Välinoro

Metsän pelko

• Dramaturgia, visuaalisuus, esiintyjät: Käppi – Rajala – Räikkä
• Sävellys, äänisuunnittelu: Pekko Käppi
• Ohjaus: Alma Rajala
• Valosuunnittelu: Nadja Räikkä
• Nukenrakennus: Heini Maaranen
• Graafinen suunnittelu, esityskuvat: Jussi Virkkumaa
• Kesto: 1h

Teatteri Telakka, Tampere. Esityksiä 8.5.2022 asti. Esityskalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua