Elena Leeve ja Lotta Kaihua. Kuva: Mitro Härkönen
TEATTERI | Fjodor Dostojevskin klassikon tapahtumat on siirretty Esa-Matti Smolanderin sovituksessa 1800-luvun Pietarista 2000-luvun Helsinkiin.
”Tunturinkadun näyttämöllä Dostojevskia uusluetaan teatterin kaikki keinot hyödyntäen.”
ARVOSTELU
Rikos ja rangaistus
- Ohjaus ja sovitus: Esa-Matti Smolander
- Ensi-ilta: Helsingin Q-teatteri 19.2.2025
Esa-Matti Smolander on saanut oikean dreamteamin ympärilleen. Hannu-Pekka Björkman, Lotta Kaihua, Elena Leeve ja Miro Lopperi ovat kaikki tahoillaan meritoituneita tekijöitä. Q-teatterin Rikos ja rangaistus -näytelmän käsiohjelmassa ohjaaja toivoi saavansa nimenomaan nämä näyttelijät työryhmäänsä toiveenaan leikillisyys ja kärsivällisyys, joiden kautta voi yhdessä saavuttaa jotain, joka koskettaa katsojaa.
Lopputulema on kirkas ja eheä kokonaisuus. Smolanderin näkemys lihallistuu neljän taitavan näyttelijän kautta poikkeuksellisen tarkkanäköiseksi tulkinnaksi ihmismielen pahaan kykenevästä luonteesta. Tunturinkadun näyttämöllä Fjodor Dostojevskia uusluetaan teatterin kaikki keinot hyödyntäen.
Q-teatterissa tapahtumat on siirretty 1800-luvun Pietarista 2000-luvun Helsinkiin. Yhtä kaikki, suurkaupungin myyttinen kasvottomuus ja sen asukkaiden eriarvoisuus välittyy myös tässä tulkinnassa. Hupparipäisen Raskolnikovin kujanjuoksu toimii myös tänne sovitettuna, jossa yhteiskunnan osattomuus näkyy vaikkapa suomalaisessa karaokebaarissa.
Miro Lopperi, Elena Leeve Hannu-Pekka Björkman ja Lotta Kaihua. Kuva: Mitro Härkönen
Rikos ja rangaistus -teosta pidetään yhtenä maailmankirjallisuuden merkittävimpänä pahan ihmismielen tutkielmana. Dostojevski oli edelläkävijä ihmismielen tutkimisessa kaunokirjallisuudessa. Teos käsittelee myös oikeutta ja vääryyttä, syyllisyyttä ja sovitusta sekä kysymystä siitä, onko ihmisellä oikeus tehdä pahaa ”korkeamman hyvän” nimissä.
Q-teatterin esityksessä kaikki nämä teemat ovat vahvasti läsnä. Mutta Q:n esityksille monesti niin tyypilliseen tapaan tragedia ja komedia lyövät tässä esityksessä kättä. Näyttämöllä tyypitellään herkullisesti. Hannu-Pekka Björkman rakentaa lukuisissa sivurooleissaan pienin harkituin elein tarkkanäköisiä karaktäärejä, oli kyse sitten komisario Petrovitsin toisteisesta kahvinjuonnista tai Marmeladovin väsyneestä karaoketulkinnasta.
Lotta Kaihua luonnostelee henkirikoksen uhriksi joutuvasta panttilainaaja Aljona-vanhuksestaan psykologisesti tarkan hahmon, jossa rakkaudenkaipuu pilkistää ahneuden ja perversion alta. Elena Leeven Sonja taas toimii kiinnostavana vastavoimana Raskolnikovin synkälle ja ristiriitaiselle hahmolle. Ehkä ”raskolnikovein” nelikosta on Miro Lopperi, jonka vimmainen olemus pistävää katsetta myöten haastaa itse kunkin meistä pohtimaan omia valintojamme.
Ensemble on kuitenkin vahvimmillaan kohtauksissa, joissa Raskolnikov monistuu kaikkien yhteiseksi roolihahmoksi. Siihen tarvitaan vain yksi pöytä, jonka päälle neljä näyttelijää ahtautuvat ikään kuin yhdeksi näyttämöruumiiksi. Näissä hetkissä egolähtöisyys loistaa poissaolollaan ja nelikon jokainen jäsen työskentelee yhteisen vision eteen.
Kuva: Mitro Härkönen
Neliskanttista näyttämöä ympäröi kolmeen rintamasuuntaan rakennettu katsomo. Jokaisen Raskolnikovin katseelle löytyy kiintopiste. Ohjaaja Smolanderin tilallinen ajattelu on tässä tulkinnassa tarkasti mietittyä. Näyttämön keskellä sukelletaan Raskolnikovin mieleen ja kuvataan hänen sisäistä kamppailuaan rikoksen jälkeen. Surrealistinen unijakso on yksi esityksen kohokohdista. Siinä katsojan nauru juuttuu kohtauksen edetessä kurkkuun. Katsomon takaosa ja portaat taas mahdollistavat kohtausten vauhdikkaat siirtymät. Niitä erityisesti fyysinen ja akrobaattinen Lopperi hyödyntää mestarillisesti.
Paikoin aika hyytävän tuntuisesti esitys resonoi myös tämän päivän todellisuuteen. Raskolnikovin moraalifilosofiset pohdinnat ihmisen oikeudesta tehdä pahaa ”korkeamman hyvän” nimissä tuovat väistämättä mieleen viime aikojen uutta maailmanjärjestystä ennakoivan uutisoinnin.
Onneksi loppukohtaus tarjoaa katsojalle mahdollisuuden katharsikseen. Paljastamatta enempää, sovinnon ja anteeksiannon ele on kaunis.
Toivottavasti Tampereen Teatterikesän taiteellisesta johtoryhmässä ollaan hereillä, ja joku ehtisi katsomaan tätä esitystä. Se sopisi erinomaisesti esimerkiksi yliopiston Teatterimonttuun.
Jussi Kareinen
Rikos ja rangaistus
- Alkuperäisteos: Fjodor Dostojevski
- Suomennos: Olli Kuukasjärvi
- Ohjaus ja sovitus: Esa-Matti Smolander
- Rooleissa: Hannu-Pekka Björkman, Lotta Kaihua, Elena Leeve ja Miro Lopperi
- Esitysdramaturgi: Rasmus Arikka
- Lavastus: Milja Aho
- Pukusuunnittelu: Iida Ukkola
- Valosuunnittelu: Topias Toppinen
- Äänisuunnittelu: Pekka Kiiliäinen
- Maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen
- Ohjaajan assistentti: Oona Toivola
Ensi-ilta 19.2.2025. Esityksiä 9.5. asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Joensuun kaupunginteatterilta visuaalisesti upea ja intensiivinen tulkinta Ronja, ryövärintyttärestä
TEATTERI | Joensuun kaupunginteatterin tulkinta Ronja, ryövärintyttärestä on erinomainen. Itsetarkoituksellista viihdyttämistä voisi olla hiukan enemmän.
Terapeuttinen teatterielämys – arviossa Tarina tytöstä joka halusi olla valas
TEATTERI | Valkeakosken kaupunginteatterin suojissa esitettävä Tarina tytöstä joka halusi olla valas on herkkä ja ajatuksia herättävä kokonaisuus.
Liikkeellinen vaellus omaan ja toisen maailmaan – arviossa Teatteri Telakan Ombra
TEATTERI | Ari Nummisen liike on upean jatkuvaa, hypnoottista ja rauhoittavaa; Heidi Kiviharjun näyttelijäntyö intensiivisen koskettavaa.
Kun loppu on jo alussa – arviossa Kansallisteatterin ja Teatteri Siperian Leikin loppu
TEATTERI | Samuel Beckettin näytelmä näyttää olemisen mustan aukon. Toivottomuus ja kauhu yltävät koomiseen hahmojen kipuillessa mitättömyyden tilassa, jossa mitään ei tapahdu.