Tanssi on Kailassa keskeisessä roolissa. Kuva: Kristian Wanvik
SIRKUS | Sorin Sirkuksen tämänvuotinen joulushow on esiintyjiensä näköinen. Kaila toimii hyvin ja virtaa eteenpäin kevyesti.
”Jollain tavalla Kaila luo myös toivoa, joka välittyy nuorten läsnäolosta ja yhdessä tekemisestä lavalla.”
ARVOSTELU
Kaila
- Ohjaus ja konsepti: Taina Kopra
- Esiintyjät: Sorin Sirkuksen nuoret taiteilijat
- Ensi-ilta: Sorin Sirkus 17.11.2023.
Sorin Sirkuksen joulushow kruunaa perinteisesti sirkuskoulun vuoden. Tänäkin vuonna esitys hämmästyttää ja ilahduttaa. Ohjaaja Taina Kopra aloitti Kailan valmistemisen yhdessä sirkuskoulun nuorten taiteilijoiden kanssa jo alkuvuodesta. Kaila on esiintyjiensä näköinen, joten yhteistyö vaikuttaa onnistuneelta.
Kaila toimii hyvin ja virtaa eteenpäin kevyesti. Ohjaaja Kopra, nuoret sirkustaitelijat, Sorin lajiohjaajat, tuottajat ja muu työryhmä sekä lukuisat vapaaehtoiset ovat saaneet aikaan näyttävän joulushow’n.
Tämän vuoden esityksessä ei ole selkeää tarinaa, vaan esitys pohjautuu sirkustaiteilijoiden taidonnäytteisiin, tanssiin, musiikkiin ja visuaaliseen ilmeeseen. Esiintyjien asut ja niiden graafisen ilmeen on suunnitellut Kitte Klemettilä. Asut ovat jokaiselle mittatilauksena luotuja ja niistä syntyy yhtenäinen ja persoonallinen kokonaisuus.
Kailan taustalla soi elektroninen musiikki, jonka Joona Kukkola on säveltänyt esitystä varten. Musiikki tuo etäisesti mieleen esimerkiksi Kraftwerkin edustaman tyylisuunnan krautrockin. Esityksen ääniraidat sopisivat soittoon muuallekin.
Esiintyjien asut ja lavasteet syntyvät kolmesta väristä: valkoisesta, punaisesta ja mustasta. Lavasteet ovat rakennettu käännettäviksi ja välillä ne muuttuvatkin peilaaviksi seiniksi. Suuri discopallo kiinnittää katsojan huomion, kun sirkusvälineet ja -telineet vaihtuvat vauhdilla lavalla.
Esiintyjien liikekieli on paikoin rauhallista ja maalailevaa, välillä taas nopeaa ja riehakkaampaa. Taiteilijat heittäytyvät täysillä tekemiseen ja tekevät taitavia ja huimia temppuja yksin ja yhdessä. Tunnelmat vaihtuvat sirkukselle tuttuun tyyliin nopeasti.
Ensimmäisellä puoliajalla erityisesti Onni Auvisen jongleerausnumero keiloilla ja Milja Marttilan temppuilu trapetsilla painuivat mieleen. Toisen puoliajan yksipyöräisnumero, jossa taituroivat Panu Hukkanen, Eeli Ristikartano ja Joakim Mikkonen, oli erinomaisen viihdyttävää ja vauhdikasta seurattavaa. Loppuhuipennuksen vipulauta oli vaikuttava ja jännittävä kokonaisuus, johon osallistui suuri joukko illan esiintyjistä.
Ensi-ilta on aina yksi jännittävimmistä esityskerroista. Joitain pieniä mokia lavalla nähtiinkin, mutta näistä mentiin ammattimaisesti eteenpäin. Toisella puoliajalla tunnelma oli selkeästi vähän keventynyt, ehkä yleisökin rentoutui väliajalla. Esitys pysyi kiinnostavana ja intensiivisenä loppuun asti.
Nykysirkuksessa perinteiset sirkuslajit saavat uudenlaisia ilmaisumuotoja ja esiintyjät löytävät uusia tulokulmia eri välineisiin ja lajeihin. Kailassa erityisen viihdyttää katsottavaa on liikkeiden pienet yksityiskohdat, jotka tekivät sirkusnumeroista persoonallisia ja uusia. Esitys viihdyttää myös elektronisen musiikin ja tanssin ystäviä.
Esityksen jälkeen olo on inspiroitunut. Jollain tavalla Kaila luo myös toivoa, joka välittyy nuorten läsnäolosta ja yhdessä tekemisestä lavalla ja se on esityksen parasta antia.
Johanna Peltola
* *
Kaila
- Ohjaus ja konsepti: Taina Kopra
- Esiintyjät: Sorin Sirkuksen nuoret taiteilijat
- Sirkustekninen suunnittelu ja toteutus: Jouni Kivimäki
- Musiikin sävellys ja taustanauhat: Joona Kukkola
- Pukusuunnittelu: Kitte Klemettilä
- Lavastussuunnittelu: Oskari Löytönen
- Tanssikoreografiat: Marjo Terästö
- Valosuunnittelu: Eero Auvinen
- Äänisuunnittelu: Jarkko Keinänen
- Naamiointi- ja maskeeraussuunnittelu: Jonna Kivimäki
- Kampaussuunnittelu: Malla Tallgren
Ensi-ilta Sorin Sirkuksessa 17.11.2023. Esityksiä 7.1.2024 asti. Esityskalenteriin tästä.
* *
Kulttuurigaala lähestyy!
Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!
#kulttuurigaala #kulttuuri
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Fyysistä komediaa ja absurdia draamaa – arviossa Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkus Fantasia
SIRKUS | Tanssiteatteri Hurjaruuthin 30-vuotisjuhlavuottaan viettävän talvisirkuksen uusi esitys on hauska, valloittava ja visuaalisesti ihastuttava.
Sorin Sirkuksen joulushow Verda tuo trooppista tunnelmaa kaamoksen keskelle
SIRKUS | Verdan vehreä, sademetsämäinen tunnelma ja sen eläimiä, heimolaisia ja kasveja muistuttavat esiintyjät kertovat yhteistyön voimasta, jota Sorin Sirkuksen joulushow huokuu.
KÖTT-kollektiivin Harp on hersyvä yhdistelmä runoutta, tanssia ja musiikkia sekä nykyesityksen vallattomuutta
TANSSI | Kulttuurihistorian naishahmoista innoittunut Harp liukuu ketterästi hahmosta, kielestä ja maailmasta toiseen.
Duettoteos inhimillisyydestä, ennakkoluuloista ja erilaisuudesta – arviossa Tanssiteatteri MD:n Aliveness
TANSSI | Tanssiteatteri MD:n sivuilla kuvaillaan, että Mari Rosendahlin nykytanssiteos Aliveness kahdelle tanssijalle ”hengittää, hengästyy ja hahmottaa itseään aina uudelleen”.