Kuvat: Henry Söderlund / Zum Teufel
ARVOSTELU | Petteri Tikkasen Eero-sarja on ehtinyt jo kuudenteen osaansa. Opiskelijaelämä ei ole enää aina niin auvoisaa ja kotonakin varjot tummuvat.
”Violettimustavalkoinen värimaailma riittää Tikkaselle niin tunteiden kuin ilmapiirin ilmaisuun.”
ARVOSTELU
Petteri Tikkanen: Humala
- Zum Teufel, 2022.
- 64 sivua.
Petteri Tikkasen Kanerva ja Eero ovat seikkailleet lapsesta asti sarjakuvataiteilijan lämminhenkisessä, vahvan kuvallisesti tarinaa sanoittavassa maailmassa. Vuonna 2009 alkoi Eeron oma albumillinen kasvutarina, jossa lapsuuden leikeistä on nyt edetty teini-iän haaveiden ja kompurointien kautta aikuisuuden kynnykselle. Tarinaan on tullut vuosi vuodelta mukaan enemmän synkkiä sävyjä, joita Eero-sarjan kuudennessa osassa Humala (Zum Teufel, 2022) leimaa isän alkoholismi.
Eero on muuttanut pois kotikylästä opiskelemaan soluasuntoon, jonka kämppäkaverien elintavat eivät miellytä. Puheväleissä silti ollaan ja ylilyöntejä pahoitellaan eli toimeen tullaan. Synkempään suuntaan ajaudutaan lapsuudenkodissa, jossa isän suhde alkoholiin alkaa ajautua varomattomuuteen, välinpitämättömyyteen ja viittä vaille väkivaltaan. Hankalasti sumplittava etäsuhde ei sekään suju ihan Eeron toiveiden mukaan.
Mainion lapsiparivaljakon ympärille on kehittynyt albumi albumilta hienompi kasvutarina, jossa aikuistumista ja kaksikon keskinäistä suhdetta mutkineen ja valopilkkuineen kuvataan ytimekkäillä tuokiokuvilla. Tikkasen tyyli on jatkuvasti kehittynyt ja halutut tunnetilat välittyvät upeasti.
Tikkanen viljelee taiten kuvallista kerrontaa, jossa puhekuplia tarvitaan tälläkin kertaa vasta kuudennella sivulla. Melkoisen pelkistetysti piirretyt hahmot ja maisemat puhuvat paljon ilmeillään sekä valon ja varjon suhteillaan. Violettimustavalkoinen värimaailma riittää Tikkaselle niin tunteiden kuin ilmapiirin ilmaisuun.
Kovin monta yhtä hienoa kuvallista tulkintaa lapsuuden lopusta ei ole tullut vastaan kuin mitä Tikkanen esittää Eeron luopuessa autotallin vierestä lumihangesta löytyvän pyöränsä koristesarvista ja pääkallosta.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Balladi ruutujen kauneudesta – arviossa Prinssi Rohkea -sarjakuvakirja Laulava miekka
SARJAKUVA | Jalavan laatujulkaisu seuraa prinssin tarinaa alusta asti. Ruudut hehkuvat menneen ajan nostalgista lumoa ja todistavat samalla taiteen taikavoimasta.
Aapo Kukko sarjakuvailee säveltäjä Šostakovitšista – arviossa Punainen Beethoven
SARJAKUVA | Millaista on luoda taidetta vainoharhaisen diktatuurin keskellä, pohtii Aapo Kukko Dmitri Šostakovitš -sarjakuvaelämäkerrassaan.
Suvi Ermilän äitiyspäiväkirjamainen sarjakuva toimii – arviossa Äidit
SARJAKUVA | Sarjakuvantekijä ja kuvataiteilija Suvi Ermilä sukeltaa äitiyteen omakohtaisella näkökulmalla.
Itsetyytyväinen sarjakuvaversiointi Flaubertin klassikosta – arviossa Posy Simmondsin Gemma Bovery
SARJAKUVA | Rouva Bovaryn uudelleenkerronta on tyylikkäästi toteutettu mutta satiiriltaan löysä dekkarimysteeri.