Kuvat: Henry Söderlund / Zum Teufel
ARVOSTELU | Petteri Tikkasen Eero-sarja on ehtinyt jo kuudenteen osaansa. Opiskelijaelämä ei ole enää aina niin auvoisaa ja kotonakin varjot tummuvat.
”Violettimustavalkoinen värimaailma riittää Tikkaselle niin tunteiden kuin ilmapiirin ilmaisuun.”
ARVOSTELU
Petteri Tikkanen: Humala
- Zum Teufel, 2022.
- 64 sivua.
Petteri Tikkasen Kanerva ja Eero ovat seikkailleet lapsesta asti sarjakuvataiteilijan lämminhenkisessä, vahvan kuvallisesti tarinaa sanoittavassa maailmassa. Vuonna 2009 alkoi Eeron oma albumillinen kasvutarina, jossa lapsuuden leikeistä on nyt edetty teini-iän haaveiden ja kompurointien kautta aikuisuuden kynnykselle. Tarinaan on tullut vuosi vuodelta mukaan enemmän synkkiä sävyjä, joita Eero-sarjan kuudennessa osassa Humala (Zum Teufel, 2022) leimaa isän alkoholismi.
Eero on muuttanut pois kotikylästä opiskelemaan soluasuntoon, jonka kämppäkaverien elintavat eivät miellytä. Puheväleissä silti ollaan ja ylilyöntejä pahoitellaan eli toimeen tullaan. Synkempään suuntaan ajaudutaan lapsuudenkodissa, jossa isän suhde alkoholiin alkaa ajautua varomattomuuteen, välinpitämättömyyteen ja viittä vaille väkivaltaan. Hankalasti sumplittava etäsuhde ei sekään suju ihan Eeron toiveiden mukaan.
Mainion lapsiparivaljakon ympärille on kehittynyt albumi albumilta hienompi kasvutarina, jossa aikuistumista ja kaksikon keskinäistä suhdetta mutkineen ja valopilkkuineen kuvataan ytimekkäillä tuokiokuvilla. Tikkasen tyyli on jatkuvasti kehittynyt ja halutut tunnetilat välittyvät upeasti.
Tikkanen viljelee taiten kuvallista kerrontaa, jossa puhekuplia tarvitaan tälläkin kertaa vasta kuudennella sivulla. Melkoisen pelkistetysti piirretyt hahmot ja maisemat puhuvat paljon ilmeillään sekä valon ja varjon suhteillaan. Violettimustavalkoinen värimaailma riittää Tikkaselle niin tunteiden kuin ilmapiirin ilmaisuun.
Kovin monta yhtä hienoa kuvallista tulkintaa lapsuuden lopusta ei ole tullut vastaan kuin mitä Tikkanen esittää Eeron luopuessa autotallin vierestä lumihangesta löytyvän pyöränsä koristesarvista ja pääkallosta.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kakka lentää taas ja koiratkin ovat söpöjä – arviossa Ville Pirisen Yhesti yhes yhennestoista paikas
SARJAKUVA | Ville Pirisen sarjakuvallinen urbaanilegenda-kokoelma tekee mainion paluun visuaalisesti päräyttävien ylilyöntiensä kanssa.
Höyhenet pöllyävät, kun tasan ei käy onnen lahjat – arviossa Carl Barksin sankarit: Hannu Hanhi
SARJAKUVA | Hannu-serkku saapui Aku Ankan ovelle vuonna 1948. Serkusten kohtaamisissa on riittänyt nokan koputtamista siitä lähtien.
Sarjakuvarunoelma Hannu Leimun tapaan – arviossa Aavikon reiteillä
SARJAKUVA | Hannu Leimu on kuin raikas maskuliininen tuulahdus nyky-Suomen varsin feministisesti ja muutenkin tiedostavasti värittyneellä sarjakuvakentällä.
Pyllyposki rakastuu – Mestarietsivä Peppusen seikkailut jatkuvat lastenkirjasarjan 11. kirjassa
SARJAKUVA | Mestarietsivä rakastuu?! -kirjassa pyllynaamainen etsivä joutuu tarjoilija Bella Vadelman pauloihin, vaikka pitäisi vartioida arvokasta Kultasilmä-sormusta.