Pertti Jarlan instituutioksi kasvanut Fingerpori herättää hörönauruja vielä viidennellätoistakin kerralla

Kuva: Toni Härkönen / Like

Pelkästään se, että Pertti Jarlan huumorisarjakuva Fingerpori porskuttaa vielä viidentoista vuoden julkaisutoiminnan jälkeen, on arvo ja meriitti sinänsä. Pienen tai keskisuuren suomalaisen mielikuvituskaupungin – alun perin ”itäsaksalaisen Ankkalinnan” – jonnekin Porin tienoille perustanut Jarla on puurtanut yhteisönsä parissa niin pitkään ja menestyksellisesti, että Fingerporista on kasvanut oman aikansa pilkkakirves, ilkikurinen viisastelija ja parodia suomalaisesta yhteiskunnasta.

Helmikuussa 2007 Helsingin Sanomissa taipaleensa aloittanut humoristinen strippisarjakuva on vuosien saatossa kärsinyt pientä inflaatiota ja toistaa tämän tästä itseään, mutta aina välillä se onnistuu edelleen purskauttamaan aamukahvit lukijan suusta osuvilla kaksimielisyyksillä, sanaleikeillä, asukkaiden luonteenomaisilla toikkaroinneilla tai eri aikakausien sloganien tuomisella uuteen viitekehykseen. Onpa Fingerporista nähty sovituksia niin elokuvana kuin teatterilavallakin. Tampereen Tesomalta löytyy myös kolmen kuvan Fingerpori-muraali. Parhaimmillaan Jarlan hengentuote on silti edelleen yhden–kolmen kuvan huumorisarjakuvana.

Siinä missä B. Virtasen luisuharteinen taistelu olemassaolostaan niin työpaikalla kuin kotioloissa tai Viivin ja Wagnerin tiedostavan naisen ja sikamaisen sian parisuhde ovat menettäneet osuvimman teränsä aikojen ja kulttuurin muuttuessa, Fingerporin moninainen ja värikäs asujaimisto tuntuu kestävän paremmin aikaa ja pystyy vastaamaan naljailevalla otteellaan muuttuvaan ympäristöönsä.

Tiedekeskus Fingerpolin tutkijan, aina haalariasuisen Heimo Vesan vakaa perhe-elämä lentoemäntä Irman ja Rieti-kissan kanssa saa vastapainoa työelämän ikiliikkujan Allan Kurman epämääräisemmistä työtehtävistä ja naisseikkailuista, Asko Vileniuksen sympaattisesta perverssiydestä ja tarjoilija Rivo-Riitan kaksimielisestä tylytyksestä. Kaupunginjohtaja Homelius möläyttelee jälleen vahingossa, Urho Puuman aikuisviihdeura tarjoaa hetkensä ja kaupungin rikollispiireillä on omat kompurointinsa. Asuntokauppias Suoro keksii menevän mainoslauseen vaikka purkutyömaasta.

Fingerporiin mahtuu Mustanaamion ohella niin Jumala, Jeesus kuin Kuolema, jolle televisiosta tulee pelkkää Vain elämää. Hitler suosii Überiä, Tove Janssonin patsas muistuttaa erehdyttävästi Spedeä eikä Olavi Uusivirta lämmitä Olavi Virta -faneja.

Ajankohtaisesti korona vie työpaikat ja vaihtoehtohoitojakin löytyy. Elämäntaparemonttia voi viedä moneen suuntaan ja metsiä suojella eri tavoilla. Mieleen jäävimmistä stripeistä mainittakoon, että näöntarkastusta ei kannata tehdä lihatiskillä, Monni pitää akvaarion puhtaana, Nuuskamuikkunen trokaa tupakkatuotteita koululaisille ja alaikäisten ehkäisykampanja ulotetaan päiväkoteihin asti.

Luonnollisesti ihan jokainen strippi ei osu yhtä tarkasti maaliin eikä jokainen lohkaisu aukea yhtä osuvasti, mutta kyllä viidestoista osa Fingerporin saagaa pääsee edelleen voiton puolelle. Jarla on fiksusti antanut yleisölleen mahdollisuuden tarjota omia ideoitaan Fingerporin käyttöön, mikä tuo uusia näkemyksiä ja tuoreita oivalluksia kokonaispakettiin.

Vaikka Fingerporissa liikutaan luovasti aikajanoilla eikä ihan jokaista strippiä suoraan tuoda tutuille toreille tai käsitellä tuttujen hahmojen kautta, yhdistää Jarlan teoksia aina silti yhtenäinen henkinen tila. Paljoa ei säästellä eikä sensuroida sen suhteen, mistä Fingerporissa voi vitsiä vääntää.

Olennaisen tekijän suhteesta lukijoihin kertoo uutuusalbumin takakanteen nostettu lukijapalaute: ”Jarla alitti kyllä nyt toden teolla riman.” Tällaisista närkästymisistä tekijä saanee vain lisää virtaa ja tuulettaa kuin tällä kertaa kansikuvaan nostettu aikuisviihdetähtensä Urho Puuma. Helikopterilla.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua