Mitä hymyilemistä tässä on? Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä lukee madonluvut siitä, kuinka tytöksi kasvetaan

24.09.2021

Riina Tanskanen. Kuvat: Milja Laakso / Into Kustannus

SARJAKUVA | Riina Tanskasen luomat Tympeät tytöt tunnetaan Instagramissa kantaaottavasta tekstistä ja hymyttömistä, kukkein värein maalatuista naishahmoista.

”Jos on itse tullut kasvatetuksi tyttönä, ei hempeiden värien ja raskaan, välillä suorastaan masentavan sisällön välillä välttämättä näe mitään ristiriitaa. Siinähän se on, tyttöys.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Riina Tanskanen: Tympeät Tytöt – Aikuistumisriittejä

  • Into Kustannus, 2021.
  • 161 sivua.

Instagramissa tunnetut ja ihaillut Tympeät tytöt ynseilevät asiallisesti nyt myös kirjana. Sen verran on vakavakasvoisten, värikkäiden hahmojen ja niiden luojan Riina Tanskasen maine kiirinyt, ettei tätä arviota olisi olemassa ilman kirjan toista painosta. Ensimmäinen kun hupeni nenän edestä.

Kirjasta nauttiakseen ei kuitenkaan tarvitse tuntea someilmiötä. Aikuistumisriittejä (Into, 2021) kertoo yhdeksän uutta sarjakuvatarinaa siitä, miten tytöksi kasvetaan. Ja hiukan kuten Simone de Beauvoirin kuuluisassa lausahduksessa naisista, tytöksi todellakin kasvetaan, eikä synnytä. Tyttöys ei rakennu sokerista, kanelista ja sisäsyntyisestä söpöydestä, vaan yhteisistä kokemuksista ja ulkoa tulevista leimoista.

Välillä havainnot sukupuolittuneista tavoista on sovitettu elämäntarinaksi tai kertomukseksi kamalista treffeistä, välillä sisältö rönsyilee historiaa ja yhteiskunnan rakenteita käsittelevinä vuoropuheluina muun muassa lihaksi tulleen Patriarkaatin, Tolkun Ihmisen ja epäsovinnaisen totuuden puolustajan Pimppienkelin välillä. Sukuelinkeskeisen kuuloinen protagonisti vaikuttaa aluksi hieman oudolta siihen nähden, että muuten kirja käsittelee sukupuolta pääasiassa sosiaalisena konstruktiona. Pimppienkeli kuitenkin paljastuu teräväkieliseksi kommandona lentäjäksi, jolle riittäisi kyllä maailmassa suojeltavaa.

Aivan yhdestä ja ainoasta elämäntarinasta ei ole ammennettu kokemuksia eikä hatusta vedetty madonlukuja. Lopussa nimetään kahden aukeaman verran inspiraation ja tiedon lähteitä. Vaikka sarjakuva ei tietenkään ole tieteellinen artikkeli, lähdeluettelo on näin asiapitoisessa tykittelyssä erittäin tervetullut. Toimiihan se kätevästi sekä perusteluna, kunnian antamisena ajatusten alkuperäisille esittäjille, että oheislukemistona asiasta kiinnostuneille.

Karkkivärejä ja iskulauseita

Niin tiukkaa asiaa ja kekseliäästi kuvitettuja kuin dialogimuotoiset osuudet ovatkin, tarinallisemmat kohdat voittavat ne niukasti. Hahmojen henkilökohtaisilta vaikuttavat havainnot kietoutuvat sukupolvikokemuksiin ja kuvaavat suorastaan salakavalan nerokkaasti sitä, miten meitä sosiaalistetaan ajattelemaan niin kuin ajattelemme. Halpamaisen helppoahan samassa aihepiirissä olisi ollut piirtää pelkkiä pilakuvia esimerkiksi huomiota hakevista tytöistä tai omaa tajunnanvirtaansa yleisinhimillisenä totuutena pitävistä pojista, mutta halventamisen sijaan Tympeät tytöt onnistuu näyttämään sen, miksi heitä kasvaa.

Muutaman kerran sisältö näyttää menneen muodon edelle ja teksteistä on vaikea saada selvää. Yhden väliotsikon tajusin vasta luettuani sitä seuraavan luvun kahdesti. Enimmäkseen kuvat ovat kuitenkin nopeasti ahmittavissa – ja ahmaista karkkiväriset sivut todellakin haluaisi. Moni sivu on niin kaunis, että se tekisi mieli ripustaa suoraan seinälle, ja useat repliikit kopioida puolihumoristisiksi iskulauseiksi. ”Hei vaan! Olen ihan kuriton.”

Tytöt ovat ehkä tympeämpiä kuin yhteiskunta haluaisi heidän olevan, mutta olosuhteisiin nähden silti varsin pirteitä. Heidänhän on osattava varoa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, mutta kuitenkin vältettävä leimaamasta kaikkia miehiä. Oltava lämpöisiä ja hoivaavia, mutta ei liian tunteellisia. Otettava hymyillen vastaan palkankorotuksen korvaava ruusu.

Jos on itse tullut kasvatetuksi tyttönä, ei hempeiden värien ja raskaan, välillä suorastaan masentavan sisällön välillä välttämättä näe mitään ristiriitaa. Siinähän se on, tyttöys: synkkiä juttuja pastelliväreihin maalattuna.

Jos ainoa järkivaihtoehto on haistattaa paskat, tympeys voi olla myös voimavara. Viimeinen aikuistumisriitti onkin tunnistaa sortavat tavat myös itsessään. Sen kanssa kaikkia voisi auttaa tämän kirjan lukeminen.

Eli Harju

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua