Komea kokoelma sitoo väritetyn klassikkosarjakuvan yksiin kansiin – arviossa Halo Jonesin balladi

Kuva: Kimmo Ylönen. Piirros: Ian Gibson.

Kuvittele maailma, jossa työttömät työnhakijat asutetaan merelle ankkuroituun kaupunkirakenteeseen. Samaan kirjaimellisesti näköalattomaan lähiöputkeen tuupataan etnisesti erilaiset. Reservaatin portilla vahtivan viranomaisen lisäksi liikkumisen vapautta rajoittaa paikalleen loukuttava sosiaaliturva.

Päivät vailla merkitystä täyttyvät saippuasarjoista ja podcast-syötteestä. Pisimmälle syrjäytyneet nuoret antavat asentaa aivoihinsa tauotonta rytmiä takovan siirteen. Kaikkialla välkkyy mainosten virta. Kaiken yllä kaikuu viihteellisiä uutisia ylitekopirtsakalla äänellä jauhava julkkis.

Kyykytetty kansa pelkää ja ahdistuu. Kuohuvan ahtauden ja jatkuvan kohun keskellä ärsytyskynnys on matalaksi hiottu. Mellakka aletaan vaikka ajankuluksi.

Käsikirjoittaja Alan Moore ja piirtäjä Ian Gibson kuvittelivat sellaisen maailman puolestamme jo 1980-luvulla. Siinä maailmassa lusi arjen elinkautistaan 18-vuotias Halo Jones.

Halo Jonesin hahmo luotiin viikottain ilmestyvään brittiläiseen 2000 AD -sarjakuvalehteen. Käsikirjoittaja Moore tiivisti lehden sisällön sanoihin, ”sädepyssyjä, sällejä ja suolenpätkiä”. Hyvin menestyvän julkaisun suosituin hahmo oli totaalisen ydintuhon jälkeisessä tulevaisuuden suurkaupungissa työskentelevä karu lainvalvoja Judge Dredd.

Rumaa ja kaunista Vanteella vuonna 4949.

Moore päätti kokeilla keskenkasvuisen ja poikavaltaisen yleisön sekä lajityypin rajoja sijoittamalla sivuille tavallisen tytön, nuoren jokanaisen, joka kaipaa elämälleen sisältöä ja merkitystä.

Sarja ilmestyi lehdessä viiden sivun mittaisena jatkokertomuksena heinäkuusta 1984 alkaen. 35 julkaistua jaksoa ynnä niiden prologit muodostivat kolme kirjaa, joiden aikana päähenkilö varttui yli kymmenen vuotta ja matkusti maasta ulkoavaruuteen.

Tekijäkaksikko kiritti toisensa hurjaan työvireeseen. He taivuttivat 1980-luvun brittiläisen Thatcher-todellisuuden oman kuperan linssinsä läpi ja antoivat mielikuvituksen laukata. Halo Jonesin tarinan taustalle luotiin kauas tulevaisuuteen, 5000-luvun taitteeseen sijoitettu yhteiskunta. Isoon kuvaan hahmoteltiin päivänpolitiikka, jännitteinen sosiaalinen rakenne ja taustalla vaikuttanut, kaukana käytävä sota. Lähietäisyydellä katse tarkennettiin muun muassa muotiin, populaarikulttuuriin ja ruokavalioon. Puhekuplissa pulppusi rehevä uuskieli.

Moab-planeetalla soditaan painepukuun pukeutuneina.

Ensimmäisen kirja esitteli lukijalla täyteen yksityiskohtia lavastetun näyttämön ja taustoitti nuorta päähenkilöä työntävän tarpeen päästä pois. Uutuussarjan ensimmäinen suuri seikkailu oli matka ruokaostoksille.

Toisen kirjan alussa epätoivoinen Halo Jones sai työpaikan avaruuden eksklusiiviselta ruotsinlaivalta ja pääsi kuin pääsikin matkalle toisiin tähtijärjestelmiin. Hän sai huomata, että valovuosienkaan mittainen matka ei vie riittävän kauas. Ongelmat ovat samat siellä, missä on suurinpiirtein inhimillisen muotoista elämää. Kolmannessa kirjassa ryypylle ratkennut 29-vuotias elämän haaksirikkoinen värväytyi armeijaan ja joutui hätäisen alokaskoulutuksen jälkeen rintamalle.

All-female-armyn biovalmisteisilla erikoisapumiehillä, Reiskoilla, näyttäisi olevan Sylvester Stallonen naama.

Balladin viimeisessä tunnetussa säkeistössä Halo jätti jäähyväiset korkea-arvoiselle kosijalle, irtosi lainatulla avaruuslaivalla Moab-planeetan massiivisesta painovoimakentästä ja jatkoi matkaa pois, aina vaan pois. Halo Jonesista tuli legenda, jonka elämästä luennoitiin vielä tuhat vuotta myöhemmin Parahistoriallisen tutkimuksen instituutissa. ”Kuka tahansa olisi pystynyt siihen”, totesi päähenkilö itse.

Vanteeksi kutsutussa lähtökohtalähiössä olisin mielelläni viettänyt enemmän aikaa, mutta päähenkilön mitta tuli täyteen ja kustantajakin pyysi lisää toimintaa. Risteilyalus Clara Pandy oli sekin täynnä kiinnostavia tyyppejä ja pääjuonen rinnalla kehittyi kauas kantavia juonirakenteita. Lobis Loyon planeetalla toteutettu partiotehtävä palautti mieleen Vietnamin sodasta kasarilla tehdyt elokuvat ja sotavyöhyke-18:n painajaisnäkymistä tuli mieleen Pat Millsin ja Joe Colquhuonin samoihin aikoihin ilmestynyt ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva sarja Charleyn sota.

Halo Jonesin balladin oli tarkoitus jatkua yhdeksän kirjan verran. Käsikirjoittaja herkutteli mahdollisuudella tuoda nuorisolukijoiden eteen 70-vuotias pääosanesittäjä. Jatko kävi lopulta mahdottomaksi, kun tekijät ja kustantaja joutuivat kiistaan hahmojen oikeuksista. Jälkikäteen arvioituna ja varsinkin yksiin kansiin sidottuna tarinan kolmeen kirjaan rajattu mitta on juuri oikea. Kertomus kantaa hienosti koko matkan Vanteelta Puristuksen verilöylyyn ilman tason notkahduksia tai tyhjäkäyntiä ja saa tyydyttävän lopun.

Zum Teufel Kustannus on jälleen tehnyt tinkimätöntä kulttuurityötä. Värillinen yhteislaitos on juuri niin komea kuin kovakantinen tiilisharkko olla voi. Suomentaja Jukka Heiskanen on onnistunut tulevaisuuden puheenparren kanssa yleisesti riittävän hyvin ja osuu paikoin riemukkaan oivaltavasti. Laitoksen kuvat on restauroinut ja värittänyt Barbara Nosenzo. Lisätyn värin tarpeellisuudesta voi olla vähintään kahta mieltä. Olisiko Gibsonin hieno viiva sittenkin kaarrellut vapaammin mustana valkoisella? Halutessaan voi vertailua harrastaa penkomalla esiin Jalavan 1990-luvulla julkaisemat Halo Jones -albumit.

Mooren ja Gibsonin neljän vuosikymmenen takainen, uusia uria aukonut avaruustarina on edelleen hyvää, ajatuksia herättävää viihdettä, jonka monet yksityiskohdat voisi kuvitella kohtaavansa puhelimen näytöllä päivän uutisvirrassa.

Kimmo Ylönen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua