Kaupungissa ei ole korvaamatonta mikään eikä kukaan – arviossa Blacksad-albumi Kun kaikki sortuu

Kuvat: Kimmo Ylönen. Piirrokset: Juanjo Guarnido.

Katti kesäteatterissa. Krokotiili lausuu Shakespearen säkeitä koiran karvakorvaan. Sarjakuvissa eläimet on puettu ihmisen vaatteisiin monen monituista kertaa. Ihmistä esittäviä kissojakin tunnetaan koko joukko, eikä mirri aina ole mikään söpö lasten juttu. Robert Crumbin Fritz-kissa rellestää Hollywoodissa Saara-strutsin kanssa. Art Spiegelmanin Maus-kirjoissa kissat ovat natseja.

Moni otus on heittänyt vähintään sivutoimisesti keikkaa yksityisetsivänä. Poliisimestari Sisun apuna hyörivä nokkela hiiri, Mikki nimeltään, lienee nuuskijoista kuuluisin. Benoit Sokal ripusti yksityisetsivän nukkavierun popliinitakin ankan niskaan. Tapiiri-lehteen 1980-luvulla vaappunut tarkastaja Ankardo kahlasi lättäräpylöillä rikoksen ravassa ja pisti sarjakuvapalikat uusiksi pienessä pellavapäässäni. Teroitin lyijykynän ja aloin saman tien toteuttaa omaa suurteostani siihen parempaan vihkoon.

Uskallan olettaa, että Ankardosta ovat aikoinaan innostuneet myös käsikirjoittaja Juan Diaz Canales ja piirtäjä Juanjo Guarnido. Espanjalainen tekijäkaksikko aloitti oman merkkiteoksensa työstämisen vuosituhannen vaihteessa. Pulpetin kulmalla on kenties lojunut myös joku Eisnerin Spirit-kokoelma. Konseptin tiivistäneessä tarralapussa lienee lukenut: realistinen eläinsarja film noir -hengessä.

Kaikesta näkee, että sarjakuvan ja animaation parissa jo vuosia työskennelleet ammattilaiset olivat yksituumaisesti päättäneet jättää näkyvän jäljen. Pienen yleisön maanalainen suosikki ei riittäisi. Sarjan kustantajaksi löytyi jättiläinen rajan takaa. Ranskalainen Dargaud julkaisi ensimmäisen Blacksad-kirjan vuonna 2000. Jos oma etsiväeläimeni juuttuikin koulupöydän laatikkoon, onnistuivat Canales ja Guarnido luomaan hyvin myyvän ja monipalkitun sarjakuvaeepoksen. Valmiina on jo kuusi kirjaa.

Suomessa sarjan ensimmäinen osa, Blacksad, Kissa varjoisilta kujilta, ilmestyi vuonna 2006. Arktinen banaani julkaisi myös seuraavat kirjat Valkoinen valtakunta, Punainen sielu ja Hiljainen helvetti. Vuonna 2013 ilmestyneen viidennen kirjan Amarillo, julkaisi sarjan nykyinen kustantaja Egmont.

Kaikilla kirjoilla on yhtenäinen ulkoasu. Sivut ovat suurikokoiset ja kannet kovat. Jokaisen jakson on suomentanut Kirsi Kinnunen.

Kovaksi keitetty dekkarikissa.

John Blacksad on köyhän pesueen pentu. Armeija opetti nuoren kollin taistelemaan paljain käsin ja ampumaan tarkasti. Toisen maailmansodan taistelukentiltä kotiutunut musta kissa ylittää kadun New Yorkissa.

Tunnistettavassa maisemassa kaartavat tunnistettavat automerkit ja mallit, mutta ohjaimissa istuvat eläimet. Kuhunkin lajiin yhdistetyt stereotyypit ilmentävät hahmon luonnetta. Koirat tapaavat päätyä poliisin virkaan. Lipevät liskot lieroilevat konnan roolissa. Metroa rakentavat myyrät. Kärkevä päätoimittaja on piikkisika. Rakennuttajahaukka keikkuu luontevasti korkeilla paikoilla, vaikka ei lentää osaakaan.

Ihmiseksi puetut eläimet saavat tyytyä mekaanisten lentolaitteiden ohjaamiseen. Siivet eivät mahdu papukaijan paidan alle. Tekijät ovat selanneet suuren eläinkirjan kannesta kanteen. Lajikirjo on valtava. Naaraseläinten ruumiinmuoto on kaulasta alaspäin kurvikkaasti ihmismäinen.

Toimitus on eläintarha.

Blacksad on alusta asti hurmannut ja paikoin vallan huimannut piirrostyöllään, joka sarjan mittaan on vielä entisestään terävöitynyt. Guarnido tekee jokaisen kuvan vaivoja säästämättä. Hyvin harjoitettu piirtäjän käsi luo ajankuvaa ja herkuttelee yksityiskohdilla. Eläimet ovat ilmeikkäitä. Hahmojen liike rullaa kuin animaatiossa. Väritetyt kuvat rajautuvat selkeiksi ruuduiksi, vaikka varsinaista reunaviivaa ei olekaan.

Piirrostyylissä voi nähdä lainaa ja kunnioittavia kumarruksia menneiden vuosikymmenten amerikkalaisille kuvittajasuuruuksille, kuten Norman Rockwellille ja Joseph Kernanille. Hienoa piirrosta sävyttää upea väritys. Valon käsittely on poikkeuksellisen elävää.

Tässä kirjassa tekijäkaksikon apuna väritystyössä on ollut Hermeline Janicot-Tixier.

Edward Hopperin Yöhaukat apinan olan takana.

Upea piirros kuvittaa kunnianhimoista käsikirjoitusta. Jos ensimmäinen kirja vielä tyytyikin tavoittelemaan kovaksikeitetyn gangsteritarinan tunnelmia lajityypin tuttuihin tunnusmerkkeihin nojaten, ovat tarinat sarjan edetessä kasvaneet kaiken aikaa kerroksia ja luodanneet suurempia syvyyksiä. Tekijät ovat tarttuneet koviin aiheisiin, kuten rotuviha tai tässä kirjassa ammattiyhdistysliikkeen tukala tilanne, journalismin murros ja rakennuttajan likainen peli.

Tapahtumien taustalla hahmotellaan päähenkilön elämäkertaa. Sarjan sisään on myös kirjoitettu eräänlainen ääniraita. Lukija voi soittaa ruuduissa siteerattua kappaleita tarinan taustamusiikkina.

”Ja minusta on tahtomattani tullut tragedian ammattilainen. Olen yleisö ja esittäjä ihmisluontoa täyttävän kataluuden ja kurjuuden draamassa.” Kovasta yrityksestä huolimatta sarjan tikka on jäänyt vihreään rinkiin häränsilmän vieressä. Tyylilajille tyypillinen kertojaääni ei yllä Raymond Chandlerin tasolle. Toiselta kantilta katsoen kieli ei heilahda kunnolla poskeen. Heitot eivät tavoita Jerry Cottonin ja Phil Deckerin sanailun hulvattomuutta. Vakava vire ei nouse heiluttamaan The Wire –televisiosarjan korkealle kohottamaa rimaa.

Haukalla on pahat mielessä.

Kaikki tähdenvälit viisiportaisessa, puolikkailla hienosäädetyssä systeemissä eivät ole yhtä pitkiä. Yksi on yhtä kuin yksi ja kamala on tasan huono. Viisi tähteä on aina viisi tähteä. Loistava on ehdoitta erinomainen. Kahden tähden teoksessa mahtaa olla enemmän hyviä aikeita kuin onnistumisen hetkiä.

Kolmen ja neljän paikkeille mahtuu paljon. Sinne välimaastoon minä tämän sijoitan tai sinne se minun mittauksissani jää. Muoto on hyvä, työ on taitavaa, aistin kunnianhimon ja yrityksen, ehkä jopa puristuksen, mutta tunnetasolla en aivan saa tarinasta kiinni.

Odotan jatkoa. Vasta julkaistu kuudes kirja on pidemmän kaaren ensimmäinen osa. Suomalaisessa laitoksessa tarina on jaettu kahtia. Jälkimmäinen osa, kustantaja Egmontin sivulta saadun tiedon mukaan koko sarjan loppuhuipennus, ilmestyy vuonna 2023.

Kimmo Ylönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua