Kuvat: Aslak Junttu / Combat Rock Industry
LEVYT | Punkrockin konkarit herättelevät naapurustoa ajankohtaisiin epäkohtiin tinkimättömän tiukasti ja koukukkaasti yhdeksän vuoden levytystauon jälkeen ilmestyvällä albumillaan.
”Modern Lie tervetullut paketti Wastediä, ihan ilman nostalgiapisteitäkin.”
Suoraviivaisen, tummasyisen ja vimmaisen punkrockin saralla meritoitunut Wasted tekee paluun yhdeksän vuoden levytystauon jälkeen. Vuodet ovat vaikuttaneet melko vähän nelikon asenteeseen, soiton tiukkaan energisyyteen ja yhteishoilotukseen houkuttavaan julistamiseen. Toki nyt mukana on postpunkin tummia syövereitä, 1980-lukuisen hardcoren melodista patinaa ja laulunaiheiden ajankohtaisia mietintöjä niin ilmastonmuutoksesta kuin rasismista, naisvihasta ja foliohattuisuudesta. Silti se Wastedin tiukasti kaahaava ydin on aika lailla ennallaan.
Kymmenen ytimekästä kahden–kolmen minuutin skaalaan mahtuvaa kappaletta on aika vähän, mutta henkisesti tiukasta turpiinvedostaan ja biisien melodisesta imusta johtuen aivan riittävä annos pitkän linjan punkyksiköltä. Laulaja-kitaristi Ville Rönkkö kuulostaa yhtä tumman uhkaavalta ja äkäisen julistavalta kuin nuorempanakin, bändin soiton tiukkuus ei ole kadonnut vuosien kuluessa ja kun kerran näinkin hyvää biisimateriaalia syntyy, on Modern Lie (Combat Rock Industry, 2022) tervetullut paketti Wastediä, ihan ilman nostalgiapisteitäkin.
Postpunkisti jurnuttava Break You käynnistää levyn komeasti, nousten huohottaen junnaavasta säkeestä terävän bridgen kautta kipakkaan kertosäkeeseen. Nykymaailma jauhaa ihmisen palasiksi ja lopulta murtaa. Major Threat sykkii yhtä tummasti, maalaten hienosti melankolisen haikealla kaarella – meistä tuli suuri uhka. Samoin olemme ihan Gentrifucked, kun hintatasot nousevat eikä alkuperäisellä asujaimistolla ole enää varaa omiin kulmiinsa. Wake up the neighbourhood!
Wastedin synkeän alavireisessä soitossa on sopivasti mukanahoilotettavia osioita, maalailevampaa melodiaa ja hengittävyyttä, jottei se kaadu pelkäksi aggressioksi. Ytimekäs These Streets määrittelee kenelle kadut kuuluvat hienolla sonnikuoromaisella ja natsienvastaisella iskulauseellaan. Keep off the naziscum!
Kukaan meistä ei haluaisi myöskään taistella ”rikkaiden miesten sotia”, joita nelikko jumputtaa Rich Man’s War -kappaleessa sata lasissa, mutta hyvällä tasapainolla. Kitaristit Ville ja Antti Rönkkö sekä basisti Tuomas Järvinen ja rumpali Miikka Järvinen ovat koko ajan samalla sivulla, sen verran sulavaa Modern Lien kaahaus on.
Pandemiakriisin paljastamat todelliset karvat nähdään True Colorsin syvissä vesissä uivassa alavirejunttauksessa. Abuser hyväksikäyttää vihaisesti tylyttäen, basson jurnuttaessa pohjaliitoa. Trenches laukkaa tuhatta ja sataa taisteluhautojen välissä, tarttuen kuorokertsillään niskavilloihin. No Time jopa tiluttelee, mutta onnistuu laukastaan huolimatta hengittämään tarttuvan kertosäkeen. Päätösraita Cut the Cord irrottaa piuhat hiukan rauhallisemmin maalaillen.
Miten niin edellisestä annoksesta on melkein kymmenen vuotta? Jatkoon!
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sweatmasterin hikilinko pyörii jälleen ihan tosissaan – arviossa More!
LEVYT | Turkulaisen garagerock-kolmikon pitkä tauko ei ole tehnyt Sweatmasterin musiikista nostalgista pakkopullaa. More! sykkii ja jyrää komeasti.
Kun maailma on outo, Liisa Akimof tekee siitä musiikkia – arviossa Miten asiat oikeesti on?
LEVYT | Liisa Akimof iskee kiinni nykyhetkeen tarkasti, ilkikurisesti ja täysin omalla äänellään.
Avomielisiä ja aitoja tarinoita elämästä ja pohjalaisuudesta – arviossa Juha Lagströmin Punainen pohjalainen
LEVYT | Juha Lagströmin albumi on tekijänsä mukaan raakaa iskelmää. Muusikko tunnetaan parhaiten Elonkerjuu-yhtyeen entisenä laulusolistina.
Ylva Harun vaivattomasti hymyävä ja pienesti kaunis levykokonaisuus – arviossa Kuiskaa mulle
LEVYT | Folkrockin, popin ja americanan maisemissa liikkuva Kuiskaa mulle luottaa livesoittoon ja sen luomaan pienieleiseen lämpöön.