Levyarvio: Kotimainen indiepop-yhtye Puk on vuonna 1997 alkaneen uransa aikana julkaissut vain viisi albumia. Etenkin kaksi uusinta ovat kuitenkin niin upeita että laadun voi sanoa korvaavan määrän. Romanssi on hienosti alusta loppuun asti mietitty ja pieteetillä toteutettu kokonaisuus, Ilkka Valpasvuo kirjoittaa.

Suomalaisen indiepopin yksi pitkäikäisimpiä nimiä on viimeisillä albumeillaan lähes primus motorinsa Jussi Ojajärven sooloyhtyeeksi muokkautunut Puk. Vuodesta 1997 toiminut yhtye on kypsynyt albumi albumilta täyteläisempään soundiin.

Kolme vuotta sitten julkaistun, kuolemaa syleilleen Murhalauluja-albumin jälkeen vie Ojajärvi Pukin rakkauden ytimeen. Romanssi ja sen tarinat on puettu enimmäkseen tummasyisen ja kaihoisan synapopin kaapuun, mutta muitakin nyansseja löytyy. Niin kuin Surusilmäisessä lauletaan, ”et koskaan oo ollut auringon lapsi”.

Vaikka Murhalauluja julkaistiin vuonna 2016, on tämänkin albumin nauhoituksia tehty vuosien 2010 ja 2018 välillä. Eli ainakin osa levyjen materiaalista on elänyt rinnakkain.

Romanssi on 22-vuotiaan yhtyeen viides albumi, eli hyvää on kypsytelty kiirehtimättä. Tämä kuuluu lopputuloksessa, sillä tasapainoinen ja harmoninen ovat osuvimpia laatusanoja Romanssia kuvailtaessa. Kun adjektiivien joukkoon voi lisätä myös tarttuvan, tyylikkään ja tunnelmallisen, ovat asiat Pukin kohdalla erinomaisella mallilla.

Levyn aloittavasta Satakielestä ei ikinä tule häkkilintua vaan lintu kimaltelee lennossa. Elina Niirasen taustalaululla ja Aleksi Itkosen rummuilla vahvistettu tumma kappale laukkaa reippaasti huohottaen, kuin se satakieli lentäessään.

Ojajärven toteavan rauhallinen laulutapa saa entistä enemmän tilaa astetta riisutummalla Kunnes tuuli käy yllemme -kaunokaisella. ”Rakastin sua, se on aina niin. Rakastit mua, se on aina niin.” Eli menneestä rakkaudesta lauletaan, siitä mikä on ollut ja elää aina muistoissa.

Kun pikku prinsessasta tuli melankolinen niin silloin hänestä tuli aikuinen, Ojajärvi laulaa hienosti kertosäkeeseen nousevassa Surusilmäisessä. Vaikka maalaus on tumma ja draamankaari jylhä, Pukin paletissa on riittävästi valoa, että herkät piirteet elävät ja soivat. Koskettimet kimaltelevat jääluolassa mutta Puk ei sorru synkistelyyn.

Nelosraita Pesäpuu palaa rakentaa uneliaasti Kari ”Johnny” Lounelan ambient-mausteille. Muilla raidoilla ei Lounelaa tällä kertaa kuulla. Elina Honkosen sello maalailee koneiden kyljessä akustisemmin.

Lähimmäs rockia Puk särisee A-puolen viimeisellä kappaleella Jälki, jonka isosti kaartava särömaalailu saa mukavasti vastapainoa alemmas miksatusta laulusta, joka ei niinkään haasta vaan täydentää. Sudet palaa tummaan synapoppiin tylyllä otteella. Kertosäe kimaltelee onneksi melodisemmin. Kaiken kaikkiaan Sudet on levyn kappaleista se, joka aiheuttaa eniten niskan liikettä. Pimeä tie ja katuvalojen välke sopisi kappaleen öiseen väripalettiin ja haettuun monotonisuuteen.

Varjokuvassa sello värjää kuin Magyar Posse -yhtyeellä aikoinaan. Alkunoston jälkeen säe askeltaa huohottaen mutta vaivihkaa. Hieno nosto ”ole haamu eilisen, muistonpalanen” loistaa säkeiden pienieleisen kasvun välissä.

Sinfonisinta antia tarjoilee koneista ja rytmeistä riisuttu instrumentaali Unessa olet luonani. Ihana verkkaisuus ja harkittu kasvattelu leimaa myös Amerikkaa, jossa synkkä väre lähes katoaa Ojajärven äänestä. Kappaleen hieno nostatus on komeaa kuultavaa.

Kirkkouruilta kuulostava patina päätösraidalla Aika on kuin perhonen luo pikkiriikkisten kone-efektien tukemana rauhallisen kliimaksin rakkautta muistelevalle ja kaipaavalle albumikokonaisuudelle.

Ilkka Valpasvuo

Puk: Romanssi

  • Julkaisija Wood Productions.
  • Ilmestyi 31.5.2019
  • Laulut sävelsi, sanoitti ja sovitti Jussi Ojajärvi.
  • Kuuntele albumi tästä.
  • Lisätietoa yhtyeen verkkosivuilta.