Teenage Fanclub onnistuu pitämään kiinni perusvahvuuksistaan Gerald Loven lähdöstä huolimatta

03.05.2021

Kuva: Donald Milne

LEVYT | Hellivä stemmalaulu, kaihoisan melankolian ja positiivisuuden yhdistelmä ja voimapopin kitaraenergia ovat Teenage Fanclubin musiikin ytimessä myös yhtyeen uudella Endless Arcade -albumilla.

”Endless Arcade on oikein maistuva kokonaisuus oman juttunsa jo vuosikymmeniä sitten löytäneeltä ja sitä suvereenisti hallitsevalta yhtyeeltä.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Teenage Fanclub: Endless Arcade

Skotlantilainen kulttibändi Teenage Fanclub on liikkunut niin voimapopahtavan indierockin kuin kepeämmän, stemmalauletun indiepopin parissa. Yhtye ei oikeastaan koskaan ole ollut mikään isojen otsikoiden juttu, mutta se on vaikuttanut jo 1980-luvulta alkaen moneen pinnalle nousseeseen yhtyeeseen sekä esimerkiksi brittipopin läpimurtoon.

Endless Arcade on yhtyeen yhdestoista studioalbumi ja samalla ensimmäinen, jonka yhtye tekee ilman perustajäsentään Gerald Lovea. Loven paikan basistina ottaa koskettimista ja kitarasta aiemmin vastannut Dave McGowan. Koskettimissa vastuun saa walesiläisestä Gorky’s Zygotic Mynci -yhtyeestä tunnettu Euros Childs.

Endless Arcadella lauluntekovastuu jakautuu tasan laulajakitaristi Norman Blaken ja kitaristilaulaja Raymond McGinleyn kesken, eikä kolmannen biisinikkari Loven jättämää aukkoa sinänsä ainakaan liiaksi huomaa. Sen verran toimivaa on kaksikon kädenjälki. Levyllä soi edelleen selkeä harmoninen ja unelmoiva Teenage Fanclub -soundi.

Endless Arcade on heleän melankolinen albumi. Laulussa kaikaa pehmeän silittelevä kaiho, soittomelodiat ovat lämpimiä ja kokonaisasu on enemmän leijailevan mietiskelevä ja uneliaasti hymyilevä kuin energinen tai napakka. Kappaleissa väreilee ajattomuus, mutta ne eivät silti ole pastisseja vaan toimivat tuoreina sävellyksinä myös nykypäivän korviin.

Seitsemänminuuttiseksi loppuosan jamittelullaan venytetty avausraita Home on mukavan tarttuva käynnistäjä kahdentoista kappaleen albumille. Lauletussa osuudessa on mukavan menevä poljento ja valoisa ilme. Kaikessa leijailevassa rauhan tunteessaan siinä on myös riittävästi melodista koukkua. Neljän minuutin sooloilu ja jammailu on ehkä vähän liikaa, vaikka se ihan viihdyttävää onkin.

Nimibiisi Endless Arcade säröilee hiukan ärhäkämmin ja tuo stemmoilla tuetulla laulullaan tuttua pehmeyttä kokonaisilmeeseen. Älä pelkää tätä elämää, kehottaa Blake, painottaen sanomaa hienovaraisesti junttaavalla toistolla, jossa on kiehtovaa hypnoottisuutta. Samanlainen pehmeän päällekäyvä junnaus leimaa myös Warm Embracen edellistäkin energisempää soittoa. Rujous riffittelystä puuttuu, mikä toisaalta sopii pehmeään ilmeeseen, mutta se voisi tuoda tarvittavaa arpikudosta biisin koskettavuuteen.

Jo vuonna 2019 sinkkuna julkaistu Everything Is Falling Apart hiippailee asteen kaksi vaaniskelevammin, vyöttäen hienosti yhteen kertosäetoiston hypnoosia pehmeine stemmoineen ja säröriffisoolojen tuomaa ärhäkämpää vastapainoa.

The Sun Won’t Shine On Me riisuu sen vähänkin kipakkuuden ja rakentuu hymyävän harmonisuuden ja raukean leijailun varaan. Kappaleen pieni on kaunista -agenda ja positiivinen hillitty maalailu viehättää ajattomuudellaan. Samaa silittelyä hyödyntää raukeasti askeltava Come With Me hiukan jykevämmällä kaavalla.

In Our Dreams on levyn komeimpia yhdistelmiä säröä ja heleitä maalauksia. Askel on pieni ja kepeä ja tunnelma hymyilevän haikea mutta särökitarassa on jopa murinaa. I’m More Inclined jumahtaa hiukan kantrahtavan läpsyttelyn syliin, vaikka kitarassa on positiivista vibaa ja ilme on tutun lohdullinen. Back In The Dayn riisutumpi raukeus onnistuu paremmin keskittymään olennaiseen.

The Futurella yhtye hiljentyy vielä edellisestä, mutta kadottaa hiukan siitä positiivisesta eteenpäinmenevyydestään, joka monessa kohtaa lyö Teenage Fanclub -leimaa raukeuden ja harmonisuuden vastapainoksi. Living With You tuo jälleen mukaan kitarakompin, mutta hiukan tummemmassa maisemassa. Päätöksenä soiva Silent Song ei ole niinkään hiljainen vaan enemmänkin laahaava.

Albumin loppupäästä löytyy enemmänkin kappaleita, jotka eivät vakuuta ihan parhaiden hetkien tapaan. Silti albumi on oikein maistuva kokonaisuus oman juttunsa jo vuosikymmeniä sitten löytäneeltä ja sitä suvereenisti hallitsevalta yhtyeeltä.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This