Tango ja jazz kohtaavat Alvarado-Koivistoinen-Tuomarilan monitasoisessa musiikissa – arvostelussa Alma

07.11.2019

Levyarvostelu: Kansainvälisen trion ensimmäisellä yhteisalbumilla kuullaan argentiinalaisen ja suomalaisen tangon klassikoita sekä yhtyeen jäsenten omia sävellyksiä.

 Alvarado-Koivistoinen-Tuomarila: Alma (Svart Records, 18.10.2019).

Saksofonisti Eero Koivistoinen kuuli Martin Alvaradon konsertin keväällä 2018 Espanjassa ja mieltyi kuulemaansa. Miesten kohtaaminen poiki ajatuksen yhteistyöstä. Sen tuloksena syntyi lokakuussa 2019 julkaistu albumi Alma, jossa Koivistoisen ja Alvaradon lisäksi soittaa pianisti Alexi Tuomarila. Levyllä kuullaan argentiinalaisen ja suomalaisen tangon klassikoita sekä yhtyeen jäsenten omia sävellyksiä.

Suomalaisen jazzin legendoihin kuuluva Koivistoinen on tehnyt kuuden vuoden ajan yhteistyötä kansainvälisestikin maineikkaan pianisti Alexi Tuomarilan kanssa. Alvarado puolestaan on 20-vuotisen uransa aikana tehnyt kymmeniä kansainvälisiä kiertueita ja esiintynyt eri tyylilajeja edustavissa kokoonpanoissa. Suomessa hän on kenties tunnetuin esiintymisistään bandoneonisti Mikko Heleniuksen kanssa sekä innovatiivisesta yhteistyöstään Nuevo Quinteto Otra Vezin kanssa.

* *

Alvarado-Koivistoinen-Tuomarila-trio juhlisti levynsä ilmestymistä 16.10.2019 Helsingin G Livelabissa. Konsertissa korostuivat musiikillisten ainesten improvisatorinen käsittely, ilmaisun vapaus sekä yhteistyön sulavuus ja rentous. Samat piirteet kuuluvat levyllä. Trion monitasoisessa musiikissa jazzilliset elementit kietoutuvat ilmavasti yhteen argentiinalaisen tangon ja laulelmien vaikutteiden kanssa.

La perra vida on Koivistoisen sävellyksistä ensimmäinen, johon Alvarado on tehnyt sanat. Leveällä saksofonimelodialla käynnistyvässä kappaleessa Alvaradon ääni soi intensiivisesti ja värikkäästi. Saksofonin ja pehmeäsointisen pianon solistinen vuorottelu toimii luontevasti. Koivistoisen El viejo almacén on niin ikään saanut Alvaradon tekemän tekstin. Vahvalla pianotaustalla ryyditetty ja espanjalaistyylisiä musiikillisia maisemia väläyttelevä kappale etenee laulelmallisesti, mutta energisesti.

Kappaleiden alkuperäiset instrumentaaliversiot ovat kuultavissa UMOn soittamina YLEn kantanauhoilla.

Suomessakin vuosittain esiintyvä Martin Alvarado on 20-vuotisen uransa aikana tehnyt kymmeniä kansainvälisiä kiertueita. Kuva: Kikka Holmberg

Alvaradon ilmaisu on luontevimmillaan uuteen asuun puetuissa klassikkotangoissa Uno ja Volver sekä kiinnostavan sointupohjan saaneessa tangossa Estrellas sobre el mar. Unon vahvassa avauksessa pianon rooli on lähes lyömäsoittimellinen. Kappaleen melodioiden äärellä saadaan nautiskella rauhassa myös Koivistoisen ilmaisuvoimaisesta ja kauniista saksofonitaiteesta. Pianon osuudessa kiinnostavat harmoniat yhdistyvät tyylikkäästi taiturillisiin juoksutuksiin ja melodiakulkuihin. Teeman motiiveja ja katkelmia käsitellään notkeasti.

Alvarado esiintyy levyllä myös säveltäjänä, ja laulussaan Te amaré hän pääsee esittelemään äänensä korkeaa rekisteriä. Koivistoisen sopraanosaksofoni kommentoi lauluäänen koristeellisia ja melismaattisia kulkuja vilkkaasti ja virtuoottisesti. Hauska on myös Koivistoisen La Boca bluesmaisine poljentoineen ja tarttuvine sävelkulkuineen.

Trion jäsenet ovat kaikki oman alansa kiistattomia taitureita ja huikeita muusikoita. Levy on kiinnostava ja monipuolinen yhteistyön avaus, mutta G Livelabin konsertissa hurmannut improvisatorinen vapaus tekee albumilla tulkinnat kenties liiankin ilmaviksi ja kokonaisuus jää samalla hieman hajanaiseksi.

Kikka Holmberg