Scorpions heiluttaa edelleen lippua hevimmän hardrockin eturivissä – arviossa Rock Believer

Kaikessa rauhassa uutta albumiaan viritelleet saksalaiset hevimmän hard rockin veteraanit eivät Rock Believerillä (Vertigo/Universal, 2022) luovu hyväksi koetusta kaavastaan. Jykevine kitaroineen, mahtipontisine rock-haaroineen ja Klaus Meinen laulun johtamine jäykän massiivisine askeleineen Scorpionsin soitossa yhdistyy hevitaivaalle ulottuva raskas jyrä ja pohdiskeleva melankolisuus.

Korkeuksiin mahtipontisesti kaartavan mutta sytkärin liekkiä ja kännykän lamppua heiluttamaan laittavan hevislovarin kohdalla sanakirjassa on ensimmäisten mestaritekijöiden joukossa Scorpions. Kuinka paljon ja kuinka hyviä musiikillisia Disney-linnoja yhtye tällä kertaa rakentaa? Ja onko siinä kaikki mitä Rock Believer tarjoaa?

Seitsemän vuotta edellisen Scorpions-levyn jälkeen ilmestyvä Rock Believer esittelee rumpupallilla King Diamondin ja Mötorheadin Mikkey Deen, mutta muutoksia yhtyeen soundiin tai tyyliin tämä ei juurikaan aiheuta. Scorpions on oman kaavansa jo vuosikymmeniä sitten luonut ja ammentaa siitä johdonmukaisesti uusia täkyjä. Uutuusalbumilta löytyy isojen melankolisten melodioiden lisäksi rutosti hard rockin kulmakiviin kuuluvaa energiaa, potkua ja ärhäkkyyttä. Rock Believer ei ole mikään väsynyt nostalgiatrippi, vaan ihan oikeasti kohtuullisen verevä kokonaisuus.

* *

Albumi alkaa perusralleilla. Gas In The Tankissa on hauska falsettiin vääntyvä yleisönhuudatus, vinkeää tiluttelua ja raskaista sävyistä huolimatta mukavan rullaava ote, muttei uudeksi standardiksi se tuskin nousee. Tylymmin rynkyttävä Roots In My Boots kärsii samasta perushyvyydestä – perusasiat ja yhtyeen tunnistettavat elementit ovat kunnossa, mutta varsinaista värähdystä viisarissa ei tapahdu. Jääkö mitään erityistä mieleen? Ei.

Knock ’em Dead svengaa avausraidan tapaan kepeämmin, hymy huulilla. Irtonaisuus ja rento rullaavuus nostavat peukun, mutta sävellyksenä biisi on peruskauraa. Mutta sitten alkaa tapahtua.

Albumin nimikkohitillä Scorpions rakentaa rockmusiikista uskontoa, mikä on jollain tavalla luontevaa saksalaisbändin kaltaiselta alansa monumentilta: ”I’m a Rock Believer, like you”. Jos ei nyt ihan eturiviin niin heti niiden tuntuman yhtyeen biisihistoriassa nouseva kappale kasvaa hienon harkitusti raukeasta näppäilystä sen verran mukaansatempaavaan kertosäkeeseen, että biisi sai ennakkosinglenä höristämään korvia eikä ole albumillakaan menettänyt kiehtovuuttaan. Vaikka biisissä on yhtä lailla tiluttelua, hardrockrullausta ja Scorpionsin isoa melankoliaa, on se taidokkaasti rakennetun rauhallinen ja tasapainoinen.

Rock Believer aloittaa samalla levyn ydinbiisien sarjan. Kohtalokkaammin, jopa reggaen tapaan keinahteleva Shining Of Your Soul on tummempi ja uhkaavampi, mutta edellisen tapaan nousee esille levyn materiaalista. Heleästi kertosäettä jatkavat stemmat tuovat palettiin mukavasti herkempää puolta hevikitaroiden ja määrätietoisen jyräävän askeleen vastapainoksi. Seventh Sun on raaka mutta viipyilevä hardrock-junnaus, jossa instrumentit muodostavat huuruista ja uhkaavaa maisemaa. Meinen laulu pohdiskelee synkän jylhästi. Omassa sarjassaan albumin tarttuvimpia tylytyksiä.

Hot And Cold lähtee tylylle hardrock-laukalle, muttei oikein nouse siitä kunnon säkenöintiin. Kertosäkeessä on kyllä pientä imua, muttei ihan edellisten täkyjen tapaan. When I Lay My Bones To Rest lähtee lopullista lepoa hakevasta nimestään huolimatta pari astetta kipakampaan laukkaan, jossa täyteen ahdettu soitto kaahaa sataakymmentä auringonlaskuun. Kyllä Scorpionskin edelleen osaa kaahata.

Peacemaker on jälleen ytimekkäämpi ja hitikkäämpi vauhdikas paahto, joka ihan ansiosta oli albumin ensimmäinen single. Vuoropuheleva kertosäe on tarttuva, kitaroinnissa on toimivia vinkuroita ja junan tapaan jyskyttävässä tahdinpidossa on vauhdista huolimatta mukavasti väriä ja ideaa.

Sen perään on hyvä hiukan hengähtää. Call Of The Wild pitää kiinni rokkihaarasta, mutta jykevästi pohdiskellen ja pari vaihdetta viipyilevämmällä kaartelulla. Isoa ja mahtipontista askellusta.

Heviballadilla on aina hyvä päättää Scorpions-levy, niin nytkin. Hissukseen näppäilevästä alusta isompaan huojuntaan kasvava jykevän tyylipuhdas musiikillinen katedraali When You Know (Where You Come From) sisältää asiaankuuluvia kliseitä child-in-timeineen ja highway-of-your-lifeineen. Tekijöidensä suurimpia klassikoita se ei millään tasolla haasta, mutta varsinaista valuvikaakaan siitä ei löydy.

Deluxe-painoksella on mukana myös neljä hardrockisti rullaavaa bonusbiisiä ja akustinen versio When You Know (Where You Come From) -biisistä.

* *

Rock Believer on odotetun hyvä Scorpions-levy. Vakiintuneet sävyt ja maneerit ovat tutusti mukana; yhtye todistaa edelleen nauttivansa sekä rullaavasta rockauksesta että isojen hard rock- ja heavy-kirkkojen rakentamisesta.

Biisikynässä on parhaimmillaan varteenotettavaa terävyyttä eikä perustekeminen notkahtele missään kohtaa väsähtäneeseen pappaosaston läpsyttelyyn.

Ilkka Valpasvuo

 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua