Rakkauden tarpeesta kaiken kaaoksen keskellä – arviossa Teini-Pään kakkoslevy Sata syytä aloittaa

Helsinkiläisen Teini-Pään vuoden takainen debyyttialbumi Maailma kyllä odottaa (2022) oli virkeintä uutta kotimaista musiikkia julkaisuhetkellään. Rennon koukukas ”nössöpunk” tai pöhkön melankolinen kitarapop ihastutti maanläheisyydellään ja mukaansatempaavuudellaan. Debyytin kahdentoista raidan joukkoon ei juuri täytemateriaalia mahtunut. Onko rima yhtä korkealla myös kakkoslevyllä?

Ikävä kyllä ihan vastaavaa innostusta Sata syytä aloittaa (Soit se silti, 2023) ei herätä, vaikka silläkin on hetkensä. Etukäteen tarjoillut sinkkubiisit Ydintyttö ja Kuka vaan käy pitivät saavutetusta tasosta vielä kiinni, mutta albumia kuunnellessa selviää, että debyytin parhaat hetket olivat niitäkin kovempia ja nyt muutamasta raidasta on vaikea ylipäätään saada otetta. Millaisen keitoksen Teinikset sitten ovat kokoon keitelleet?

Levyn aloittaa ja lopettaa humisevan pelkistettyyn alaindeksiin jätetty Käsipohjaa, josta olisi saanut ihan kokonaisenkin biisin. Toki riisuttu ”raakilemainen” rämpyttely tavallaan palvelee intro/outro-muodossaan, mutta demoilut voisi silti jättää demoille.

Ensimmäisenä sinkkuna kuultu Ydintyttö edustaa Teini-Pään suoraviivaisia kepeän haikeita roketteja, jossa solisti Lucan haaveileva pohdinta kohtaa mainiosti bändin rosoisen kepeän duurisoiton. 4567 on ok plus -tason puolipilvinen laukka, Hattaraa puolestaan parhaita sinkkubiisien ulkopuolelta tulevia uusia tuttavuuksia. Haikeasti hymyilevässä kappaleessa on levyn tarttuvin soitannollinen svengi, jossa maistuu debyytiltäkin vahvasti noussut kesäfiilis. Teinirakkautta ja pala tahmaista unelmaa.

Tummemmin kaikuisesti utuileva Liikun kovaa vauhtia ei liiku sytkytyksestään huolimatta vauhdilla eikä oikeastaan tarjoa matkallaan edes maisemia. Jumittelun fokus jää epäselväksi ja keskittyminen alkaa herpaantua. Kuka vaan käy onneksi pelastaa ennen kuin pelastuslautta tulee heitettyä laidan yli. Sama humina saa toimia mausteena, mutta keskiössä on jykevästi jaloillaan seisova, määrätietoisesti etenevä ja aivan eri tavalla lähelle tuleva kappale.

Mun sydän on vinguttaa toimivasti, muttei hukkaa rauhan tunnettaan särön alle. Teini-Päällä homma toimii parhaiten, kun Lucan laulu pääsee leijailemaan sulavan keimailevasti soittopohjan yllä, mikä livemuodossa on välillä hakenut itseään. Pieni ja helppo, mutta sellaisenaan koukuttava pohdiskelu yhdistettynä riittävään rosoon on toiminut onnen kaavana.

Levyn toinen puoli on riehakkaampi rokki, josta ytimekkäät puolentoista minuutin Sattumalta ja Aamulla ovat perushyviä esimerkkejä, mutteivat varsinaisia hittejä.

Sun ei tarvii pelätä rakentaa kauniin haikeasti kaartavan laulupohdiskelun varaan, muttei nouse ”mä aion viedä sut Ameriikkaan” -nostostaan huolimatta ihan viimeisen päälle lentoon. Kipakka ja ytimekäs Supernova tiivistää Teini-Pään sanoituksellisen ytimen: ”Mä haluaisin vaan olla sun kaa, mutten osaa keskittyy, kun maailma palaa” maalaa yksinkertaista kuvaa rakkauden tarpeesta kaiken kaaoksen keskellä. ”Pidä mun kädestä kii vielä huomenna, vaikka ikkunasta näkyisi supernova”.

Teini-Pää vahvistaa mielikuvaa omista vahvuuksistaan herkkyyden ja roson tasapainottelussaan ja on selkeästi löytänyt oman äänensä jostain avaran kaihoisan suomirockin, reippaan iloisen punkpopin ja pienieleisen kitarapopin välistä. Useammasta uudesta soittolistasuosikista huolimatta Sata syytä aloittaa jää debyytin valloittavuudesta ja kokonaistarttuvuudesta.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua