Petri Alanko. Kuva: Ilkka Valpasvuo
LEVYT | Petri Alangon johtama soulyhtye Jari Raaste heruttaa juurevasti juuri sopivan karvaisella otteella sekä torvilla ja taustalauluilla marinoiden.
”Levyllä on täyden kympin aloitus ja lopetus ja aika paljon hyvää myös siinä välissä.”
Muun muassa Jukka Nousiainen & Kumpp. -yhtyeestä ja Talmud Beachistä tutun Petri Alangon johtama soulyhtye Jari Raaste syntyi vuonna 2017 Nousiaisen yhtyeen sivuprojektiksi, muusikkoporukan hersyväksi superbändiksi.
Raasteen riveissä soittaa ja laulaa modernin suomalaisen indiekentän ”kuka kukin on” Kalevi Suopursusta Sini Suvannon ja Ninni Luhtasaaren kautta Mikko Siltaseen, Sami Keinäseen ja Jenni Kinnuseen. Kunnon soulyhtyeen tapaan paketissa soivat komeasti Antti Hermajan sovittamat torvet, sekä taustalaulut, joista vastaa Minna Sihvosen johtama nelihenkinen kuoro.

Kuva: Iiris Tuononen
Jari Raasteen debyyttialbumin hiukkasen verran härkänen avausraita Fresh! töristää torvella sen verran mehukkaasti, että karvatkin kähertyvät! Raasteen rintakarvainen laulu hiplailee itseään vielä sen verran härskisti, että soulprojektin debyyttiin voi alkaa liimailla K-18-tarroja jo ensimmäisen kappaleen aikana. ”Mua on keitetty niinku perunaa, sä tiedät kyllä mitä mä tarkotan…”
Seuraavan numeron Salaiseen huoneeseen mennään yhtä lailla viekoitellen, mutta enemmän kuiskaillen. Naisäänisen taustastemmakuoron huhuilu tuo keitokseen oman viettelevän lisämausteensa.
Luonto on mystinen näppäilee kuulaan haikeasti ja yhdistää avaraa rautalankaa viipyillen askeltavaan sykkeeseen ja öiseen rantamaisemaan. Rytmiikka pitää raukeudesta huolimatta kiinni myös illan viimeisen hitaan tanssijalasta.
Candy Dandy soi jo Fonalin vuonna 2019 julkaisemalla sinkulla yhdessä Ilmalaiva-hitin kanssa, eikä ole vieläkään menettänyt raukean hilpeää, jouluisesti helisevää viehätystään. Vieläkin vahvemmin kilikellojen tematiikkaan sukelletaan nimensä mukaisesti havuntuoksuisella bilebiisillä Joulu, jonka ihanan limaiset torvet kohtaavat toimivasti astetta muovisemmat soundit ja ”joulu on taas, kattilat täynnä puuroo” -iskulauseet.
Näiden välissä mieleenpainuvalla kertosäkeellä varustettu Kanava kii -kappale maalailee saksofonilla raukean melankolisesti sekä pohdiskelee öisesti kaikuisella laulullaan ja kasaristi töksähtävillä lyömillään. Alangon laulu saa tukea stemmoista ja foni heruttaa komeasti.
Kaiken herutuksen keskellä on hyvä laittaa hetkeksi Tunteet laatikkoon. Kepeän hymyilevä kappale on pienesti kauniissa ja haikeassa kaaressaan tarinallisesti turtana, mutta sointinsa puolesta hellii lämpimästi.
Jolly Jumpersin Burning Land -kappale vuoden 2007 Rurality-levyltä kääntyy Joose Keskitalon suomentamana muotoon Maailma palaa. Kappale on levyn selkeästi tummasyisin, mutta nousee Raaste-sovituksessa hienosti kerrollaan leveämpiin siipiin. Vaikka maailma palaa tulessa, ei kappaleesta silti synny epätoivon tuskaa.
Haikeasti pilvien keskellä leijaileva Ilmalaiva oli se ensimmäinen tyrmäysisku, jolla koko Jari Raaste -yhtye tuli itselle tutuksi, eikä se ole menettänyt muutamien vuosien aikana hurmaavuuttaan. Haikean kauniisti svengaavassa kappaleessa on harvinaisen hyvin kaikki tasapainossa, niin leppoisesti sykkivä rytmi, laulun tunne, soiton avaruus kuin sovituksen hengittävyyskin.
Jari Raasteen kaltaista, vanhakantaisille juurille orgaanisesti rakentavaa soulia voisi tehdä niin totaalisen väärin. Alangon ja ympäriltä löytyvän muusikkoryhmän näkemys ja kyvyt toteuttaa haluttu maisema riittävät kuitenkin helposti tarpeellisen herkkyyden ja soundillisen heruttelun luomiseen.
Fresh!-debyytti (2024) on kaikkea muuta kuin muovinen tai korni. Levyllä on täyden kympin aloitus ja lopetus ja aika paljon hyvää myös siinä välissä.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Takki auki retroestetiikan sydämessä – arviossa The Lemon Twigsin kuudes albumi Look For Your Mind!
LEVYT | Yhdysvaltainen D’Addarion veljespari jatkaa kuudennella albumillaan Beach Boysilta ja Wingsiltä vaikutteita sujuvasti napsien.
Kuusikulmainen aurinko nousee helvetin ylle – arviossa Boards of Canadan Inferno
LEVYT | Kolmetoista vuotta hiljaisuutta, sitten täällä kellarin pimeydessä se vihdoin soi: Boards of Canada palaa Infernolla, synkimmällä ja samalla kauneimmalla levyllään sitten Music Has the Right to Childrenin.
Hillittyjen ja kauniiden melodioiden taiturikolmikko antaa yhteisalbumillaan tilaa elämän äänille – arviossa Kiri Ra!
LEVYT | Linda Fredrikssonin, Lau Naun ja Matti Byen kymmenen vuotta hioma teos vaatii kuuntelijalta valmiutta pysähtyä.
Selma Savolainen vie musiikkiaan uusiin ulottuvuuksiin – arviossa in the shade
LEVYT | In the Shade on kaunis ja persoonallinen musiikkipaketti, jonka haluaa kuulla yhä uudelleen.





