Kuvat: Tero Ahonen / Universal
LEVYT | Tylyn suoraviivaisesti pohdiskeleva suomiräppäri Paperi T luottaa kolmannella sooloalbumillaan öisiin maisemiin ja huuruisiin neonvaloihin.
”Läheltä löytyneet vieraat täydentävät oivallisesti Paperi T:n musiikin tummaa palettia.”
Ruusut-yhtyeen Miikka Koiviston ja Samuli Kukkolan sekä Rubikista ja Pariisin Keväästä tutun Artturi Tairan luoma tumman töksähtelevä pohjakaava luo Henri Pulkkisen eli Paperi T:n kolmannen sooloalbumin Joka päivä jotain katoaa (Universal, 2023) perustukset. Ruger Hauer -yhtyeessä kannuksensa ansainnut suomiräppäri on vuoden 2015 Malarian pelko -soolodebyytistään alkaen pyörinyt vastaavien öisten ja tumman kipakoiden maisemien äärellä, samanlaisella suoraviivaisen tylyllä puhelaulupohdinnalla.
Industriaalin tylysti konekolkkaavan Missä-avausraidan Paperi T blaastaa päällekäyvän kipakasti. Olemassaoloaan iskulauseilla pohtiva tumma vyörytys jää kyselemään ”missä mä oon nyt kun mä tarviin sua”. Kepeämmin askeltava Muuttolinnut, rantahiekkaa vakuuttaa rullaavamman maisematapetin lisäksi Pariisin Kevään Arto Tuunelan laulamalla kertosäkeellä. Pehmeät biitit, tummapyörteinen taustatapetti ja eteerinen kuulaus lyövät mainiosti kättä solistien annin kanssa.
Kesä toistaa hypnoottisesti sekä sanojaan että sykkiviä taustapulssejaan, mutta nousee niistä musiikillisesti korkeampaan torniin eikä lamaannu yhden raiteen äärelle. Alle kahden minuutin Ambulanssi jää pelkistettyjen sanatörkkäysten ja harmoonikosketinpurkaustensa kanssa hiukan tylsäksi.
Kun Ringa Manner koristaa laulullaan Basilikanlehtiä, on kappaleen tekijätiimissä jo kolme Ruusuista. Siksi ei ole isokaan ihme, että kappaleen tumman kuulas syke luo vahvoja mielikuvia mainittuun elektroniseen popyhtyeeseen. Näkemyksellä valitut, mutta läheltä löytyneet vieraat täydentävät oivallisesti Paperi T:n musiikin tummaa palettia.
Viimeisempänä singlenä julkaistu Joo joo on albumin ehkä eniten lähelle tuleva, pehmeän vaivattomasti hölkkäävä ambientpohdinta rakkaudesta. ”Kunhan me ollaan ok, kaikki muu joo joo” -lause tiivistää olennaisen. Ymmärrys pelkistää hienosti, mutta sen hypnoosi jää pintapuolisemmaksi. Hillitty taustakaari on toimiva ja irtonaisuus nostaa pisteitä. Lopputulemaksi jää silti hiukan liiaksi yhteen liimattu kokonaisuus parittomista osasista.
Kepeästi pianoileva Sä tuut unohtuu on harsoisessa kääreessäänkin mukavan ytimekäs. Pulkkisen töksäyttelevä sanatoisto etenee määrätietoisesti ja sen vastapainona soiton kepeä polveilu pilvihunnussaan toimii. Tummaa, mutta irtonaista. Viimeinen kertaus on ehkä hiukan turha.
Selkeä biitti toimii hyvin Kevyttä multaa -kappaleen juoksutuksessa. Taustakuoron etäinen hoilaus tuo jylhyyttä maisemaan. Albumille nimen antanut ”joka päivä jotain katoaa” saa jokusen toiston liikaa, mutta kepeän eteerinen jatsintuuttaus toimii. Puhaltimilla pyörteilevä Ehkä tarjoaa toisaalta ihan toimivan vastapainon sanavuodatuksen eleettömyyteen, muttei onnistu nostamaan kuulaalla kaarellaan kappaletta eturiviin.
Parhaimmillaan Joka päivä jotain katoaa -albumi tarjoilee toimivia mausteita ja sovelluksia tummaan pohjakaavaan. Vieraat tuovat raikasta tuulahdusta kokonaispakettiin. Osan aikaa taas Paperi T jää rypemään liikaa sen yhden temppunsa äärelle tai hukkaa ytimekkyyden jumahtavaan toistoon.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Usvaa putkeen – Rock Siltanen Groupin Systeemi tarjoaa reteetä retro-hevirokkia
LEVYT | Onko Rock ’n’ Rollin voima ikuinen, kuten Rock Siltanen ryhmineen esikoislevyllään väitti? Onko tuo ikuisuus kestänyt juuri julkaistulle yhtyeen kolmannelle albumille?
Joni Ekman svengaa raukean raikkaasti – arviossa Joko saa laulaa?
LEVYT | Tamperelaisartistin seitsemäs levy tiivistää rock-kaihoa toimivan ytimekkäästi. Joni Ekmanin rock-pohjainen svengi ei ole tunkkaista vaan vaivattoman koukukasta.
Ei pöllömpää – Pelle Miljoonan varhaisia singlejä pitkästä aikaa vinyylikokoelmalla
LEVYT | Suomalaisen punkin ja uuden aallon singleistä kasattujen kokoelmalevyjen sarja jatkuu. Vuorossa ovat Pelle Miljoonan eri yhtyeiden 7-tuumaiset vuosilta 1978–1981. CD-versio ulottuu vuoteen 1989.
Riittävän synkkää marraskuuhun? Skepticism-yhtyeen lajityyppiklassikko Stormcrowfleet jälleen vinyylinä
LEVYT | Jos hevirokkia ei voi viedä kirkkoon, ehkäpä kirkkourut voi viedä hevibändille, mietti Eero Pöyry 1990-luvun alussa. Pohdinta johti kokonaisen musiikkityylin kehitykseen.