Kuva: Christian Cargill
LEVYT | Laura Marling ja Mike Lindsay jatkavat muutaman vuoden takaista yhteistyötään LUMP-nimen alla. Uusi albumi Animal on äänimaailmaltaan kiehtovaa taidepoppia, jonka kruunaavat Marlingin oivaltavat sanoitukset ja lakoninen laulutyyli.
”Levyn kaikissa kappaleissa on jotain musiikillisesti kiinnostavaa ja Marlingin sanoitukset ja laulu toimivat kautta linjan.”
Wikipedia listaa albumille koko joukon epämääräisiä genrenimikkeitä. Ensimmäiseksi laitettu ”art pop” lienee ihan hyvä suuntaviitta. Pop-musiikin puolella ollaan, mitä biisirakenteisiin ja äänimaailmaan tulee. Musiikkipuolella vaikutteita on otettu 1970-luvulta ja 1980-luvulta, vintagesoundeista, kopioimatta kuitenkaan mallista, vaan ennemmin antamalla vaikutteiden kanavoitua. Synteettisesti kupliva soundi on kiehtova ja ehdottomasti osa LUMPin vetovoimaa. Se myös erottaa LUMPin tekijöidensä muusta, akustisemmasta tuotannosta.
Kuten edelliselläkin albumilla, työnjako on ollut selvä: Lindsay tekee kaiken musiikin, Marling taas sanoitukset. Marling saapui Lindsayn studiolle kuulematta musiikkia lainkaan etukäteen, toivoen siten saavansa sanoituksiin spontaaniutta. Sanoitukset perustuvat osin Marlingin psykoanalyysiopintoihin. Mikäli LUMPin maailma kiinnostaa enemmän, suosittelen lämpimästi Malcolm Wyattin laajaa haastattelua.
Levyn ehdoton kohokohta on sen nimikappale Animal, jossa vetävä tanssirytmi ja Marlingin lakoninen ilmaisutapa toimivat yhdessä täydellisesti. Tämä on välitön soittolistahitti, jota en väsy kuuntelemaan sitten millään. Alkupuolella levyä on muutenkin iskevintä antia, aloitusbiisi Bloom at Night on oivallinen yhdistelmä mielenkiintoista tuotantoa ja Marlingin monitulkintaista tekstiä. Kohokohtiin nostaisin myös Paradisen, joka erottuu joukosta surumielisellä tunnelmallaan. Reippaampi We Cannot Resist on myös mainio veto – jotain vastustamatonta tässä levyssä totta tosiaan on.
Levyn kaikissa kappaleissa on jotain musiikillisesti kiinnostavaa ja Marlingin sanoitukset ja laulu toimivat kautta linjan. Osa kappaleista, kuten verkkainen Red Snakes, vaativat vain enemmän aikaa avautuakseen kunnolla. Muutamalla kierroksella levy paljastaa hienoutensa.
Ennen kaikkea Animal on kokonaisuus, jonka kappaleet nivoutuvat tyylikkäästi yhteen ja soljuvat saumattomasti toisiinsa. Huolellista kuulokkeilla kuuntelemista täytyy ehdottomasti suositella: tuotannossa on pinnan alla kaikenlaista jännittävää.
”At the mount of ancient song
Where you grieve for what is goneA thousand hands, countless plans
And youth”
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Pohdiskelevaa suomirokkia grungesaappaissa – arviossa Voikukkien Rauniola
LEVYT | Tamperelaisen Voikukat-yhtyeen debyytti lupaa hyvää, vaikkei vielä lunasta ihan kaikkea.
Haikeaniloista juutalaisten ja romanien musiikkia – arviossa Kriljan Sosnitsa ja Salamanderin Jojnes Trojm
LEVYT | Ruotsalaiset maailmanmuusikot tarjoavat erinomaisen kattauksen kulttuuristen vähemmistöjen musiikkia kahden kokoonpanonsa uutuuslevyillä.
Sinisellä liekillä – The Candles Burning Blue -klassikko yli 20 vuoden takaa tarjoaa jälleen helmiä sioille
LEVYT | Omintakeisella synkistelyllään ilahduttaneen suomalaisyhtyeen ainoaksi jäänyt albumi Pearls Given to the Swine on julkaistu uudelleen. Lisämateriaalilla tupla-lp:ksi kasvatettu levy ei ole vanhentunut.
I Was a Teenage Satan Worshipper ei palaa, vaikka Pasi Riento laulaa jälleen – arviossa Blood North
LEVYT | IWATSWin keulakuvan kahdeksan vuoden hiljaiselon päättävä soolotuotos on perushyvää tummaa ambient-leijailua.