Levyarvio: Mikko Pykäri jatkaa kakkoslevyllään hienostuneen elektronisen musiikin parissa. Reginasta tutuksi tullut ja sittemmin tuottajana kunnostautunut muusikon 0-albumilla kuullaan niin räppäreitä, poplaulajia kuin Nick Trianin brittipop-karheutta. Ilkka Valpasvuo kuunteli.

Pykäri: 0 (PME Records, 2019).

0-albumilla on miltei tuplamäärä kappaleita Pykärin (Mikko Pykäri) esikoisalbumiin verrattuna. Joukossa on tosin kolme korkeintaan minuutin mittaista väli- tai alkusoittoa. Vaikka osa mukana olevista laulajista ja muusikoista on samoja kuin viime kerrallakin (Sami Suova, Biitsi, Pass), kuullaan kakkoslevyllä valtaosin uusia tuttavuuksia. Albumi on osin tapettimaisessa mutta koukukkaassa elektrossaan linjakas, vaikka äänessä kuullaan niin räppäreitä, poplaulajia kuin Nick Trianin brittipop-karheutta.

Levy alkaa Trianin kanssa tehdyllä lyhyellä alkuhäröilyllä biletöräytyksineen. Kohtalokkaasti käynnistyvä Lohdutus saa äänekseen Ringa Mannerin, tutun äänen niin Pintandwefallista, The Hearingistä kuin Ruusuistakin. Samaan aikaan ärhäkän päällekäyvästi riffillä hakkaava ja synkän tummasti jumittava kappale saa puolikuiskaavasta laulusta toimivaa vastapainoa pimeyteensä. Hiukan silti jäädään siihen yhteen ja samaan paikkaan loppua kohden kiihtyvästä kasvatuksesta huolimatta.

Sami Suovan kanssa tehty 2oo Close puksuttaa yhtä lailla tummasti, mutta nousee hienosti öisen kuulaaseen kaareen ja on leppoisana mutta menevänä levyn toimivimpia yksittäisiä teoksia. Folkpop-yhtye Karinan Karin Mäkirannan äänellä kaunistettu Odotan sua juoksee pinnan alla mutta raukeilee laulun kanssa hymy huulilla. Kappale ei kuitenkaan rullaa yhtä hyvin kuin edellinen. Saara Moision ja Arttu Hokkasen muodostama elektropopyhtye Pass on jälleen mukana. Pykärin kanssa tehty X—D rokkaa pinnan alla mutta kaartaa haaveillen pinnan päällä. Kuiskaileva naislaulu ja öinen maisema tuntuu toistuvan Pykärin kappaleissa usein.

Irrallaan olevaksi palapeliksi jäävän välisoiton (23) jälkeen kuullaan Versace Henrikin tähdittämä Yhteinen koira, joka on levyn menevämmästä päästä ja nousee Henrikin adhd-huohottavalla räpäyttelyllä ja sulavalla vauhdinpidollaan yhdeksi levyn tähtihetkistä. Tanssilattian täyttäjä vauhdikkaampiin hetkiin? Henrikin absurdiksi kääntyvä tarinointi on hymyä nostattava mauste. 

Sä + mä -kappaleesta on tehty kaksi versiota. Karinan raukea versio etenee kiireettömillä sämple-sivelyillä ja hiljalleen rakentuvilla osilla. ”Suomen Drakeksikin” mainitun jyväskyläläisen räppärin Lauri Haavin makuuhuonelämpimän äänen mukaan ottava versio potkii kuitenkin paremmin. Raukeus ja öinen tumma kimmellys leimaa molempia versioita, ja sellaisten tunnelmien rakentaminen onkin Pykärin kyvyistä parhaita. 

Elektroräpin parista tuttu F eli Fanni Sjöholm räppää hienosti Vitun hyvä yksinään -kappaleessa. Kuorosämpletaustat ja sanailu lyövät hyvin kättä ja ”mä en mä en mä en” -kertosäe jää korvaan soimaan. Yksi albumin parhaita onnistumisia.

Toinen sellainen kuullaan heti perään, kun Nick Triani vie matkalle huuruisemman brittipopin maailmoihin. Pumped Up With Memories on sopivan ärhäkkä ja menevä elektropop-kappale. Pykärin kakkosalbumilla on hyvässä tasapainossa vauhdikkaampia ja hitaampia teoksia.

F:n toinen vierailu Ei ollu koskaan on menevämpi ja juoksee hyvin savuisesti kiertävästä rakenteestaan huolimatta. Taustalla kuullaan myös Iisa Pajulan laulua. Karinaa kuullaan jälleen rauhallisella Aurinko ja kuu -kappaleella, jossa aurinko on esillä sellaisella sunnuntaisella riippumatossa köllimisen kiireettömyydellä. Helsingissä asuvan venäläissyntyisen laulajan, lauluntekijän ja tuottajan Smolalienbabyn tähdittämä D1amond jatkaa albumin pehmeämpää puolta öisten neonvalojen loisteessa mutta ilman ihan parhaiden hetkien tarttuvuutta. 

Jälleen lyhyen välisoiton jälkeen kuultava Sister tuo ääneen Suomea Euroviisuissakin edustaneen suomalais-guyanalaisen laulajan Sandhjan. Nyt liikutaan lähempänä tavanomaista modernia poppia, eikä kappale onnistu herättämään oikein minkäänlaisia tunteita tai ajatuksia. SOMAn kanssa tehty Save All Your Love For Me Honey alkaa Twin Peaksin teemaa muistuttavalla kuulailulla ennen kuin kehittyy komeasti kaartavaan elektropoppiin, jossa SOMAn lauluosaaminen saa hyvin tilaa. Viimeisen voitelun tarjoilee eteerisesti sykkivä maalailu, Biitsin ja Maritta Kuulan kanssa luotu Pako ok.

Pykärin toinen albumi on toimiva kokonaisuus, josta löytyy moneen suuntaan kurkottavia puolia, joissa kaikissa silti kuuluu sama Pykäri-patina. Hyviä hetkiä levyllä on paljon, vaikka päätä räjäyttäviä instant-hittejä ei ehkä olekaan. Ja hiukan mitäänsanomattomampaa puolta on snadisti liikaa.

Ilkka Valpasvuo