Kuva: Aki Roukala
LEVYT | Maustetyttöjen apaattisuus tuntuu ennestään vahvistuvan Agentsilla maustetuissa omissa hiteissä, eikä pelkkä lauluraita puolestaan riitä tekemään agenttiklassikoista jotain ihan muuta.
”Onko päästy siihen mitä on tavoiteltu vai jäikö homma sittenkin kesken?”
Millaisen ilmeen Maustetytöt ovat saaneet luotua Agents-klassikoihin? Entä kuinka Agents-soundi istuu Karjalaisten siskosten kasarisykkivään melankoliadiskopoppiin?
Neljän kappaleen EP:lle on valittu kaksi Agentsin takavuosien hittiä, joissa lauluvastuu annetaan Anna ja Kaisa Karjalaiselle. Salattu suru vakuutti Topi Sorsakosken laulamana vaivattomalla haikeudellaan ja kuulaalla kitaroinnillaan. Kirjeessä Sorsakosken laulun huimaava vibrato ja soiton pelkistetty kohtalokkuus löivät komeasti kättä. Minkälaisen leimaan kappaleisiin lyövät Maustetytöt?
Salattu suru onnistuu kohtalaisesti. Maustetyttöjen haikea ja tunnistettava laulu sopii ihan hyvin Esa Pulliaisen kuulaan kitaroinnin kylkeen. Olisin silti toivonut sellaista suodatinta, joka vetäisi vanhat iskelmät ihan kunnolla sinne Maustetyttöjen kasariläiskähtelevään melankoliadiskoon. Kirjeessä on edelleen parasta alkuperäisestä versiosta tutut kuulaat kitarakuviot ja eteerisen unelias mutta pienesti kohtalokas maisema.
Maustetytöiltä agenttiasuun on puettu hitit Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään sekä Tein kai lottorivini väärin. Ensin mainitun upea melodia on edelleen keskiössä, ja Agents-elementit jäävätkin aika pieneen rooliin.
Lotto-hitti länkyttää menemään samaa tahtia kuin alkuperäisversiossa. Vinosti kaartavat syntetisaattorimausteet ja kitaran ujellutus onnistuvat uusina elementteinä herättämään lähinnä hämmästelyä, jopa ärtymystä. Ikään kuin olisi vain pitänyt yrittää keksiä jotain, ilman visiota siitä millä välineillä ja kuvioilla kappale saataisiin kuulostamaan Agentsilta tai osiensa summalta.
Maustetyttöjen apaattisuus tuntuu ennestään vahvistuvan Agentsilla maustetuissa omissa hiteissä, eikä pelkkä lauluraita puolestaan riitä tekemään agenttiklassikoista jotain ihan muuta. Ajatus tulkita toisen vahvaa soundia on kiinnostava, mutta toteutuksessa on aivan liian vähän rohkeutta. Biisit olisi pitänyt uskaltaa pukea toisenlaisiin vaatteisiin, eikä vain kääntää kaulusta ja asettaa hattu vinoon.
Onko syynä liiallinen kunnioitus olemassa olevien hittien soundimaailmaan? Puuttuuko kunnianhimoa vai näkemystä? Onko päästy siihen mitä on tavoiteltu vai jäikö homma sittenkin kesken?
Levyn kappaleet jäävät liian lähelle kappaleiden alkuperäisiä versioita ja ovat liikaa niiden vahvuuksien varassa. Pelkkä helisevä särökaiku tai laiskasti läiskivät lyömät eivät nosta Maustetytöt-kappaleiden versioita originaalien tasalle, saati ohi. Eikä Karjalaisten eleettömän kaunis laulu millään tasolla haasta Sorsakosken tulkintojen karismaa ja klassikkopatinaa. Harmi.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ultima Thulen melodinen comeback-albumi vie kaukaisuuteen
LEVYT | Ensimmäisessä Provinssirockissa vuonna 1979 esiintynyt seinäjokilaisyhtye on tehnyt comebackin.
Flok-yhtye työsti uutta joulumusiikkia kaupunkilaisten aikuisten makuun
LEVYT | Monen on varmasti helppo ottaa glögilasi käteen, kietoutua vilttiin ja samaistua näiden laulujen viesteihin. Exille ja nyxillekin annetaan anteeksi.
Usvaa putkeen – Rock Siltanen Groupin Systeemi tarjoaa reteetä retro-hevirokkia
LEVYT | Onko Rock ’n’ Rollin voima ikuinen, kuten Rock Siltanen ryhmineen esikoislevyllään väitti? Onko tuo ikuisuus kestänyt juuri julkaistulle yhtyeen kolmannelle albumille?
Joni Ekman svengaa raukean raikkaasti – arviossa Joko saa laulaa?
LEVYT | Tamperelaisartistin seitsemäs levy tiivistää rock-kaihoa toimivan ytimekkäästi. Joni Ekmanin rock-pohjainen svengi ei ole tunkkaista vaan vaivattoman koukukasta.