Mark Everettin yhtye Eels jatkaa valitsemallaan tiellä pätevästi, vuosikymmenestä toiseen – arviossa Extreme Witchcraft

Mark Everett tekee tuttuja siirtoja uudella Eels-albumilla.

Eelsin bluespohjan sekä indiestä ja alternativesta ammentavien sävyjen sulava yhdistelmä sukeltaa paikoin garagerockin säröihin, toisinaan taas folkrockin irtonaiseen juurevuuteen. Sekaan mahtuu Beckin ja The Flaming Lipsin huuruisempia äänimaailmoja mieleen tuovia tunnelmia. E:n karhean tunnistettava lauluääni on se päällimmäinen tunnistettava liima, jonka ansiosta Eels on aina kuulostanut pääasiassa itseltään. Levynkannesta voi päätellä, kuka Eelsissä on keskiössä.

Veikeän reippaasti ja säröisen irtonaisesti hölkkäävä Amateur Hour aloittaa albumin mukavan sulavalla otteella. E toteaa, että joskus pitää tähdätä ammattilaisuuteen; hän saattaa heittää herjaa omasta, valtavirran ulkopuolella sitkeästi soljuneesta urastaan. Ei ole tarvinnut tehdä kompromisseja, mutta Eels on näinkin monen albumin jälkeen edelleen melkoisen marginaali nimi.

Good Night On Earth sukeltaa huuruisempaan särösumuiseen garagelaukkaan, mutta malttaa hengittää juoksunsa lomassa. Strawberries & Popcorn hidastaa raukean folk-pohdiskelun suuntaan, jossa sopivan pelkistetty mutta karhea ilmaisu viehättää korvaa. Eelsillä rouheus on vahvasti verenkierrossa. Kuunnelkaa vaikka ZZ Topin blueskarheutta hienosti lähentelevä Steam Engine.

Grandfather Clock Strikes Twelve sukeltaa beckmäisen huuruiseen kantrin, garagen ja hypnoottisen sivuaskeleen kiehtovaan keitokseen, jonka töksähtelevä cowboyhattuinen askellus saa psykedeelistä maustetta. Lähes uneliaasti pohdiskeleva Stumbling Bee jää hiukan paikoilleen junnaavaksi, mutta The Magicin kipakasti muriseva särökitara, taputukset ja tumma etenevyys tuovat mukavasti energiaa pakettiin. Kappale onnistuu ihan eri tavalla nappaamaan niskalihakset hyväksyvään nyökkäilyyn. Psykedeeliset kosketinmausteet nostavat mieleen jälleen Beckin.

Better Living Through Desperationin marakassi-suhiseva tahdinpito svengaa, pianoa tapaileva So Anyway istahtaa pohdiskelemaan ajattomasti ja What It Isn’t humisee sumuisesti ja nostaa päätään paikoin räyhäävän aggressiivisesti. Iloisen kantrahtava Learning While I Lose rullaa ihailtavan rennosti. Päätösraita I Know You’re Right suoraviivaistaa kaavaa heleän ja mollivoittoisen rock-askeleen äärelle, haikeasti, toteavasti ja luopumisen meiningillä.

Eelsin musiikki ei tälläkään levyllä ole millään tavalla erityisen muodikasta tai biisimateriaaliltaan erityisellä tavalla korvia heristävää. Eelsin luonteva oman tiensä kulkeminen ja vahva lauluntekemisen lahja tekevät kuitenkin myös Extreme Witchcraftistä mukaansa tempaavan kuuntelukokemuksen, joka ei nimestään huolimatta tarvitse mitään taikatemppuja.

E kollegoineen on jälleen luonut melkoisen hyvän levyn, ei sen enempää muttei myöskään vähempää.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua