Levyarvostelu: Maria Mattilan Mara Balls -yhtye sävelsi musiikin lähes satavuotiaaseen mykkäelokuvaklassikkoon Loud Silents -festivaalin johtajan Otto Kylmälän pyynnöstä. Ilkka Valpasvuo kuunteli.
Mara Balls: Häxan (Stupido, 8.11.2019)
Tiukkana rockyhtyeenä itsensä läpi lyönyt Mara Balls lähti taustamusisoimaan lähes satavuotiasta mykkäelokuvaklassikkoa. Ruotsalaisen Häxan-leffan (1922) tematiikka ja yhtyeen musiikillinen maailma tuntuivat niin toimivalta liitolta, että siitä haluttiin julkaista myös tiivistetty sinkkupainos.
Tämän tarinan suurin nero on itse asiassa Loud Silents -mykkäelokuvafestivaalin taiteellinen johtaja Otto Kylmälä, joka on vuosien ajan pohtinut ja ehdotellut sopivien mykkäelokuvien ääniraitojen live-soittamista haluamilleen artisteille. Kovaa ja tirisevää, blues-pohjaista ja psykedeeliseksi yltyvää rock-ajoa masinoiva Mara Balls -yhtye oli mainio valinta tuottamaan ääniä tanskalaisen Benjamin Christensenin faktaa ja fiktiota sekoittelevaan ruotsalaiseen noitahistoriikki-klassikkoelokuvaan Häxaniin.
Kulttuuritoimituksen Kaarina Lehtisalo avasi kiittävässä artikkelissaan projektia Mara Ballsin johtohahmo Maria Mattilan haastattelun kautta.
Häxan-projekti ei kuitenkaan jäänyt vain 105 minuuttia pitkän elokuvan live-soitettuun värittämiseen. Yhtye päätti julkaista soittamastaan materiaalista myös hiukan alle kaksitoista minuuttia kestävän singlen, jonka tarkoitusperä jää aluksi hiukan epäselväksi. Vaikka levyltä saa toki jonkinlaisen kuvan siitä minkälaisella siveltimellä elokuvaa on väritetty, ei se kuitenkaan ole ollenkaan sama asia kuin kuva ja ääni yhdessä.
Mietin myös miksi tarjoilla juuri tämän mittainen tiivistys ääniraidasta? Levytykseen pitää siten suhtautua irrallisena teoksena, jossa toki on sama tematiikka kuin elokuvassa.
* *
Live-esityksissä Mara Ballsin basisti Aapo Palonen tarttui kapellimestarin tahtipuikkoon, mutta levyllä vastuun ottaa kitaristi-laulaja Mattila. Mattilan ja rumpali Antti Palmun ohella kokoonpanossa oli livenä myös perkussioissa, puhaltimissa ja sellossa Timi Härkönen. Levyllä kuullaan kuitenkin viulussa Pike Kontkasta ja sellossa Harri Topia.
Levyn tiivistetty Häxan on hieno moniulotteinen sävelteos, jossa Mara Ballsin hypnoottinen rockpsykedelia lyö hienosti kättä teeman pirullisuuden ja öisen painostavuuden kanssa. Yhtye yltyy hyvin vaivihkaisilla kasvatuksilla askel askeleelta kohti todella hurjaa pyörrettä, josta taas lopussa laskeudutaan huohottaen. Pienillä kuiskailuilla ja sivelyillä lähdetään, lyömissä on mukavasti mukaansa nappaava mutta vaivihkainen poljento. Maran hai-i-jaa-ujelteluille rakentuva lauluäänen käyttö on vielä kolmen minuutin kohdalla kepeää ja ilmavaa, mutta uhkaavuus ja synkkyys kasvavat askel askeleelta.
Neljän minuutin kohdalla pahaenteisyys lisääntyy selvästi kitarajurnutuksen, symbaalien helinän ja selkeästi ärhäkämmän manausmantran voimin. Bassokuvio on hypnoottisen hallitseva. Kuuden ja puolen minuutin kohdalla polkaistaan säröpedaali päälle, ja homma murisee muutaman kerroksen korkeampiin sfääreihin. Nyt alkaa viimeistään tukka lentää ja laukka hengästyttää!
Yhdeksän minuutin kohdalla lähestytään jo kliimaksia, jossa kipunat lentävät. Manailu tapailee intiaanimaista vulu-vulua, kielet vinkuvat ja rumpupatteri vetää jatkuvaa sooloa. Kymmenennellä minuutilla saavutettu tahti jatkaa hikisenä pyörteenä pikkuhiljaa kiihtyen – palaten yhtäkkiä alun näppäilyyn, ujelteluun ja huhuiluun.
Mara Balls tiivistää teemasta kappalemitassa massiivisen kokonaisuuden, jonka kasvatus onnistuu hienosti kohti hatunnoston arvoista pyörrettä. Trippi ja sen rakentaminen on erittäin onnistunut osoitus yhtyeen kyvystä sukeltaa tunnelmaan ja hypätä sen aallolle ratsastamaan. Toivottavasti kappale kuullaan joskus myös livemuodossa Mara Ballsin keikoilla, koska se toimii ainakin levytetyssä muodossa mainiosti myös ilman kuvallista puolta.
Se, että kaksitoistaminuuttinen kappale on nauhoitettu maksisinglen b-puolelle takaperin, on turhahko läppä. Jos saatanallisia tunnelmia ja piiloviestejä ei jostain syystä löydy etuperin-versiosta, niin ei niitä tartu korvaan yhtään enempää takaperin kelaamallakaan.
Ilkka Valpasvuo
