Kuvat: Veikko Kähkönen / Johanna Kustannus
LEVYT | Lydia Lehtolan runomaisen rikassävyinen pop yhdistää onnistuneesti folkin ilmavuutta, progen purskahtelua ja haikeaa valssinpyörrettä.
”Kolmannella albumilla Lyyti on entistäkin vahvemmin oman juttunsa satulassa.”
Kahdella ensimmäisellä albumilla Lydia Lehtolan eli Lyytin runomaisen rikassävyinen pop on rakentanut artistin ympärille erityisen soundipalikan ja tunnelman: ajattoman oloista haikean kaunista poppia, jossa on mukana folkin ilmavuutta, progen purskahtelevuutta sekä paikoin valssinpyörrettä. Kolmannella albumilla Lyyti on nimen mukaisesti Nousussa taas (Johanna, 2023) eli entistäkin vahvemmin oman juttunsa satulassa, itsevarmempana ja itseään keskemmälle tarinoita nostaen.
Jos debyytiltä (Meitä ei ole kutsuttu, 2020) nousi esille sellaisia hittejä kuin Olen matkalla kaatamaan patsaita, Ei pahalla, Juhlat sekä Purppurakauppias ja kakkoslevyltä (Toiveet ja helyt, 2021) sellaisia täkyjä kuin Mihin voi soittaa?, Puhalla ja toivo ja Karkauspäivä, on kolmanneltakin albumilta nostettavissa muutamia kappaleita helposti eturiviin. Junnu Vainion vuoden 2022 sanoituspalkinnon voittanut Ennätyshelteet on luonnollisesti selkeä hitti, mutta samaa voi sanoa myös Sata kaunaa ja Katastrofin laajuus -kappaleista. Muitakin valopilkkuja löytyy.
Kosketinsoittaja Antti Vuorenmaan ja viime vuosien kultasormen Väinö Karjalaisen tuottama Nousussa taas loistaa Tiia Schwartzin, Samuli Arrelan ja Lassi Ylösen täydentämän bändin ilmavalla soitolla ja Lehtolan samettisesti silittelevällä laululla. Sävellysten pianovetoinen ja jousikoristeltu runoiskelmäisyys täydentyy tarina ja tunnelma edellä rakentuvilla heleillä sovituksilla. Kesän vaihtuessa syksyyn kelpaa muistella yhtä loppumatonta kesää, jossa kirjoitetaan päiväkirjaa, uidaan, valvotaan, riidellään ja sovitaan. Leijonaa kesytetään ja kriiseillään.
”Miten kesytetään leijona, kun en saa hoidettua kuntoon ees mun omiakaan juttuja”, pohtii Lyyti levyn harsoisella pianoaskeleella keinuvalla avausraidalla Päiväkirja. Eteerinen mutta huohottava pohdiskelu saa peräänsä jykevämmin sykkivän Sata kaunaa -sävellyksen, jonka hallittu kasvatus ihastuttaa samaan aikaan heleällä mutta korkeuksiin kurottavalla itsevarmalla pyörteellään: ”Jos nää hommat kusee taas, niin mä en aio käydä kohtalon kaa vaihtokauppaa,” Lyyti uhoaa.
Osaat sä uida -kertosäkeen jykevyys toimii hienosti yhtyeen kauniin ilmavasti kimaltelevassa folkpopissa. Omakuvan huuruinen Regina-haaveilu askeltaa mukavan riisutusti ja eleettömästi, mutta kasvaa toimivasti myös rikkaampisävyiseen haikeaan soittoon. Sanavalinnat (Ikkunaprinsessa, ruudun takaa) kumartavat Baddingin laulaman ja Saukin suomeksi sanoittaman klassikon suuntaan, mutta Lyytin kepeä leikittelevyys pitää suomalaiskansallisen melankolian loitolla.
Todellinen nostalgiapala on haikeasti lapsuuden muistoihin sukeltava Karsikon uimarannalla, jonka pelkistetty pumpuli herkistää ja vaivihkaisen synkeät pohjavirrat järisyttävät kohti lapsuuden loppua.
Reippaammin svengaava Huomisen lait kuivaa edellisen irrottamat kyyneleet. ”Ei säännöt koske meitä, jos ne tehtiin meidät tuhoamaan”, julistaa Lyyti ja askeltaa määrätietoisesti kohti kestävämpää ja parempaa tulevaisuutta. Ujeltava urku tuo pakettiin mukavasti progen isoutta. ”Nyt riittää pintaliito!”
Riisutummin pianomollilla liikkeelle lähtevä Katastrofin laajuus on upeasti kaikessa rauhassa kasvava, samaan aikaan uhkaava ja rauhoittava Lyyti-popin muotovalio, joka leijuu shokkitilan eteerisyydessä sielu vereslihalla. Levyn nimibiisi Nousussa taas ammentaa etenkin alussa litkuklemettimäistä soundimaailmaa, mutta Lyytin huohottaen kiiruhtava laulukujerrus leimaa paketin artistin omaan linjaan. Puhelaulun parissa pyrähtelevä tarinointi on silti biisillisesti levyn vähiten innostavaa laitaa.
Seesteisen hypnoottinen ja pienen psykedeelisesti humiseva Ennätyshelteet etenee riittävän reippaalla askeleella tuodakseen imua soiton heleyteen. Ansiosta palkittu sanoitus on loistava ja tarinan rytmitys toimii liki täydellisesti. Pehmoprogea, kauniin haikeaa tunnelmaa, sopiva annos torvia sekaan ja kaiken keskeltä silittävää hymyä. Lopun haettu seinäänpysäytys toimii mainiosti.
Pianokaihoisa Päiväkirjan toinen osa tarjoaa vielä kuvankauniin, pienesti keinuvan ja komeasti mutta rauhallisesti kasvavan pianoballadin jousikoristeilla. Päätösraita Elävien otteella näppäilee menneiden vuosien ja paikkojen melankoliaa ja haamukipuja. Ihan Karsikon uimarannan tunnesyvyyteen ei levyn finaali yllä, mutta soitto ja laulu nousevat komeasti isompaan kaareen.
Ohilipuvia huteja levyllä ei ole, sen soitto on kuvankaunista ja Lyytin laulu vain paranee. Sovitukset ovat nekin jopa aiempiakin levyjä tasapainoisempia ja mietityimpiä. Nousussa taa on yksi vuoden parhaita kotimaisia levyjä.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Raukeasti pohdiskelevat nuotiojuhlat – arviossa Asan Eteenpäin Elävä
LEVYT | Asan uudelta albumilta on riisuttu biitit ja luupit orgaanisen pohdiskelun tieltä. Eteenpäin Elävä jammailee akustisen kitaran tahtiin.
Nyt pukinkonttiin on tarjolla niin kauneimpia kuin kalleimpiakin joululauluja
LEVYT | Täksi jouluksi on ilmestynyt kaksi uutta joululevyä, joiden lauluissa heijastuu erityisen hyvin yhteiskunta, jossa laulut on sävelletty.
Mä oon vähän outo, mutta silti ok – arviossa 20 000 Hz -yhtyeen kolmoslevy Kaaosteoria
LEVYT | 20 000 Hz -yhtyeen suriseva soundi rakentuu syntetisaattoreille ja rumpukoneille, mutta melodia loistaa rosoisuuden keskeltä.
Levykatsaus: Keith Jarrett, Trygve Seim, Louis Sclavis, Avishai Cohen, Tord Gustavsen
LEVYT | Müncheniläinen levymerkki ECM on käsite. Modernin, eurooppalaistyylisen avantgarden lipunkantaja tunnetaan virheettömästä, pohjoismaisen viileästä soundistaan.