Levykatsaus: Aili Ikonen, Anders Jormin, Valtteri Laurell, Antti Lötjönen

Valtteri Laurell Pöyhönen. Kuva: Miikka Pirinen

Nyanssit kohdallaan

Suomen parhaaksi jazzlaulajattareksi tituleerattu Aili Ikonen, 40, on tehnyt neljänneksi soololevykseen albumin Helposti palavaa (Laulan Music, 2023). Upeaäänisen sopraanon monipuolisella, parikymmentä vuotta kestäneellä uralla on jazzlevyjä pienillä (Kvalda, Herd) ja isoilla yhtyeillä (UMO, Norbotten Big Band, filharmoniat), estradimusiikkia sekä viitisen vuotta huippusuositussa a cappella -yhtyeessä Rajaton.

Ikosen vaikuttava repertuaari ulottuu Ella Fitzgeraldista aina 1960-luvun popmusiikkiin.

Näillä levyillään Aili Ikonen esittää säveltämäänsä ja sanoittamaansa musiikkia omalla yhtyeellään, joka on ollut koossa jo vuodesta 2011. Raikas, ilmava, tuore ja ehdottomasti hyvin kunnianhimoinen kokonaisuus on huolella koostettu pieniä nyansseja myöten (muun muassa Seela Sellan puheosuus Juosta-raidalla tai Rajattoman Jussi Chydeniuksen hieno bassovisiitti Häälaulussa).

Etevässä yhtyeessä soittavat Janne Toivonen (trumpetti, flyygelitorvi), William Suvanne (saksofonit), Tuomas J. Turunen (piano), levyn yhdessä Ikosen kanssa tuottanut sekä sen sovittanut Mikko Pellinen (kontrabasso, urut, ukulelebasso, perkussiot) ja Mikko Arlin (rummut, perkussiot). Pellinen on myös toinen säveltäjä kahdella raidalla.

Levy on napakka ja hereästi soiva kokonaisuus, joka liukuu tarpeen mukaan vaivatta pitkin kevyen musiikin kenttää jazzista laulelmaan, folkiin ja poppiin.

Isoäidille omistettu Pariisi sekä sinkuksikin irrotettu svengaava Miehen kylkiluu jäävät mieleen. Jälkimmäisestä löytyy se kirjallisuusviittaus Kirsi Kunnaksen suomennokseen Mistä on pienet tytöt tehty.

* *

Antiikkia ja renessanssia

Satsin toisen laulualbumin on tehnyt Pohjolan parhaisiin basisteihin kuuluva, säännöllisesti Suomessakin esiintyvä Anders Jormin yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa, laulajaviulisti Lena Willemarkin kanssa.

26-kielistä kotoa soittavan Karin Nakagawan ja Jorminille Bobo Stensonin pianotriosta tutun soittokaverin, perkussionisti Jon Fältin kanssa levytetty Pasado en claro (ECM, 2023) on sekin parivaljakon neljäs teos.

Perinteisestä ruotsalaisesta kansanmusiikista ponnistava Willemark ja Jormin tekivät vuonna 2004 albumin In Winds, In Light (ECM). He ovat tehneet yhteistyötä myös Jorminin kotikaupungilleen Jönköpingille säveltämässä oratoriossa Between Always and Never. Vuonna 2015 japanilainen Karin Nakagawa tuli mukaan albumille Trees of Light (ECM). Fält esiintyy tuoreimmalla levyllä heidän kanssaan ensimmäisen kerran.

Useiden omien levyjensä lisäksi Anders Jormin (s. 1957) on levyttänyt 1990-luvun alusta ECM:lle juuri Stensonin triossa kymmenisen albumia sekä soittanut, osin levyttänytkin Charles Lloydin, Tomasz Stankon, Don Cherryn sekä Marilyn Mazurin kanssa. Omasta hyllystäni löytyy myös Samuli Mikkosen ja Audun Kleiven kanssa levytetty KOM: LIVE (2000).

Jormin on työskennellyt Göteborgin Musiikkikorkeakoulussa basson sekä improvisaation professorina vuodesta 2002. Kuulin häntä ensimmäisen kerran Raahen Kauppaklubilla helmikuussa 1991 Ruotsin silloisen modernin jazzin kärkinimiin kuuluneen Entra (Liven) kvintetissä. Saman vuoden syksyllä hän soitti Raahessa Kristian Blakin vetämän Yggrdrasilin riveissä.

Laulujen teksteissä on hyödynnetty laajalti runoutta: kiinalaista ja japanilaista antiikin runoutta sekä renessanssiajan Petrarcaa täydentää pohjoismainen modernismi Tomas Tranströmeristä alkaen. Albumin nimiraita on peräisin meksikolaisen nobelistin Octavio Pazin vuonna 1975 ilmestyneeltä kokoelmalta. Willemark on säveltänyt levylle muutaman laulun omin tekstein, loput ovat Jorminin käsialaa.

Jormin yhdistää mielellään folkin ja klassisen musiikin vaikutteita jazziinsa. Samoja sävyjä löytyy tästä luonnollisesti ECM-henkisestä levytyksestä. Upean ulottuvuuden soundiin ja korostetusti klassisiin kiinalaisiin ja japanilaisiin runoihin tehtyihin sävellyksiin tuo Nakagawan upeaääninen koto. Willemarkin laulu on väkevän kurinalaista, Jorminin kontrabasso soi kautta linjan kauniina.

Down Beatissa on joskus sanottu Jorminin olevan aarre, kaikkea sitä, mitä basistin tulisi olla.

* *

Perinnetietoinen täysosuma

”Reading makes immigrants of us all. It takes us away from home, but more important, it finds homes for us everywhere.”

Tämän kirjailija Jean Rhysin (oik. Ella Gwendolen Rees Williams) sitaatin kitaristi, säveltäjä Valtteri Laurell Pöyhönen (s. 1978) on valinnut nonettinsa ensilevyn Tigers Are Better Looking (We Jazz, 2023) motoksi. Brittiläis-dominikaanisen kirjailijan tunnetuin teos, romaani  on vuonna 1966 julkiastu Wide Sargasso Sea (Siintää Sargassomeri, 1968). Se on albumin kolmas raita, loput viisi sävellystä ovat saaneet nimensä Rhysin novelleista.

Pöyhönen tunnetaan sekä Dalindèon että Ricky-Tick Big Bandin ruorista. Tigers Are Better Looking on sävelletty keväällä 2016 tilausteoksena Oulun Elojazzeille. Taiteellisen johtajan Jukka Eskolan ehdotuksena oli, että bändin pääsolistina olisi swing-yhtyeistään tunnettu klarinetisti Antti Sarpila, jonka kanssa Pöyhönen on tehnyt yhteistyötä molemmissa bändeissä.

Helmikuun alussa julkaistu albumi on täysosuma, tuoretta ja taidokasta modernia jazzia, jonka tarttuvissa rakenteissa kaikuu menneiden vuosikymmenten jazztyylien perintö. Levyn päättävä Temps Perdi soi nimensä mukaisesti menneissä ajoissa, tyylittely kantaa kauas swingin aikakaudelle.

Yhdeksänmiehinen yhtye on koottu huippumuusikoista: Jukka Eskola (trumpetti, flyygelitorvi), Pope Puolitaival (alttosaksofoni, huilu), Jussi Kannaste (tenorisaksofoni), Antti Rissanen (pasuuna), Ville Vannemaa (baritonisaksofoni, bassoklarinetti), Ville Herrala (basso), Jaska Lukkarinen (rummut) sekä Sarpila (klarinetti) ja Pöyhönen itse (kitara). 

Nonetti soi levyllä rikkaana, kepeänä ja sävykkäänä. Muusikot palvelevat ensisijaisesti kokonaisuutta, mutta saavat myös hienosti tilaa solisteina, Jukka Eskola useampaan kertaan ja esimerkiksi Antti Rissanen erityisesti pitkässä soolossa kappaleessa Let Them Call It Jazz.

Levyn suurin yllätys on kuitenkin upeasti kaiken yllä soiva Antti Sarpilan sielukas klarinetti, joka on se klassinen kirsikka kakun päällä. Yllätys siksi, että häntä on tavattu kuulla aivan toisenlaisissa yhteyksissä.

* *

Dynaamista ja energistä

Harvinaista kyllä Antti Lötjösen Quintet Eastin toinen albumi Circus/Citadel (We Jazz, 2023) toimii paremmin levyllä kuin konsertissa. Hienon kvintetin huippumuusikot Mikko Innanen (altto- ja baritonisaksofoni), Jussi Kannaste (tenorisaksofoni), Verneri Pohjola (trumpetti) ja Joonas Riippa (rummut) saavat ja ottavat sooloilleen enemmän tilaa lauteilla.

Musiikkiin tulee lujasti lisää särmää ja ihan niin kuin Lötjönen itse keikalla sanoi, biisit oikeastaan muuttuvat ihan uusiksi.

Levyllä muusikot toteuttavat kurinalaisesti musiikin sellaiseksi kuin säveltäjä on sen kirjoittanut. Hyvin dynaamisia, energisiä, parhaimmillaan jopa kireitä ja silti hyvin luontevasti soljuvia sävellyksiä. Yhtye ja kaikki solistit toimivat kuin ajatus.

Ja kuten aiemmin kerrottu, albumin aloittava kolmeosainen nimisarja Cirkus/Citadel on saanut inspiraationsa Paul Celanin runosta Nachmittag mit Zirkus und Zitadelle (1961).

Tällä levytyksellä suomijazzin luottobasisti vankistaa asemaansa myös säveltäjänä.

Arto Murtovaara

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua