Laulujazzia herkistellen – arviossa Simon Zion & Ville Luukkonen Trion The Ballad Sessions

Kuva: Adrian Kouvonen

Törmäsin Simon Zionin nimeen ensimmäisen kerran, kun sain kuunneltavaksi hänen ja rumpali Ville Luukkosen yhteistyönä syntyneen albumin The Ballad Sessions (Eclipse, 2024). Yllätyin. Albumilla soivat jazzin standardit, kunnon evergreenit. The Ballad Sessions sisältää 11 toinen toistaan herkempää tulkintaa tutuista kappaleista, jotka kuuluvat laulujazzin vakio-ohjelmistoon.

Suomalaissyntyinen mutta Ruotsissa kasvanut Simon Zion tunnetaan kotimaassaan eritoten Idols-ohjelmassa menestyneenä artistina. Zionin hyppysissä ovat ylipäätään säveltäminen, laulaminen ja soittaminen. Hänen repertuaarinsa koostuu musiikin monista genreistä, muun muassa erilaisten rocktyylien esittämisestä. Nyt hän herkistyy laulujazzin esittäjänä.

The Ballad Sessions on lappeenrantalaislähtöisen Ville Luukkosen ja Simon Zionin yhteinen levy, joka vie kuulijan rauhallisten jazzballadeiden pariin. Albumin tunnelma on hyvin herkkä, suorastaan intiimi. Laulut ovat romanttisia ja haikeitakin. Näitä samoja kappaleita jazzmuusikot ovat vuosikymmenien aikana varioineet ja tulkinneet uudelleen ja uudelleen.

Yksi tulkitsijoista oli trumpetisti Chet Baker, joka lauloi 1950- ja 1960-luvuilla, jopa vielä 1980-luvulla sydäntäsärkevästi samankaltaisia, osin samoja evergreenejä. Zionin fraseeraus ja tapa lähestyä kuulijaa muistuttaakin hyvin paljon Bakerin lauluilmaisua. Kummankin ääni kuulostaa hieman amatöörimäiseltä ja epätäydelliseltä, mutta molemmat tulevat kuulijan iholle. Vibrato on lähes kuulumaton, mutta siellä se on, kevyesti värisevänä. Zionin ääni on pehmeä, Bakerin vielä pehmeämpi. Tulkinta auttaa pääsemään tunnelmaan virheettömästi laulavaa artistia enemmän kuulostaen rehelliseltä ja kaikkensa antavalta.

Kuten Bakerin, myös Zionin ja Luukkosen ohjelmistossa ovat muun muassa balladit How Long Has This Been Going On?, You Don’t Know What Love Is, My Foolish Heart ja Angel Eyes. Aikaisemmin talvella singlenä julkaistu Thelonious Monkin säveltämä Round Midnight oli The Ballad Sessionsin hyvä sisäänheitto ja yksi albumin parhaita tulkintoja.

Lähes kaikki albumin kappaleet ovat vuosikymmenten saatossa päätyneet lukemattomien artistien tulkintojen kohteiksi, ja näin on vielä nykyään. Paul Simonin vuonna 1975 julkaisema Still Crazy After All These Years päättää albumin ja osoittaa, kuinka myös tuoreemmat popkappaleet ottavat paikkansa amerikkalaisen jazzin laulukirjassa ja sopivat sinne oikein hyvin.

Zion ja Luukkonen muodostavat duona yhden elementin, mistä johtunee trioksi kutsuttu kokoonpano, vaikka soittajia on neljä; pianisti Tuomo Uusitalo ja basisti Juuso Rinta täydentävät yhtyeen – no, trioksi, jonka luoma tunnelmakartta puhuu perinteisen jazzilmaisun puolesta. Sitä tukevat improvisaation taitavasti hallitsevat Uusitalo ja Rinta, jotka ovat suomalaisen jazzin nuoremman polven osaajia ja edustavat myös Uusitalon omassa triossa perinteistä ilmaisutyyliä modernein soundein.

On mukava kuulla helposti lähestyttävää akustista, lajissaan mainiota jazzlevyä, jonka koskettava ja romanttinen tunnelma voisi sopia kynttiläillallisen taustamusiikiksi.

Marita Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua