Levyarvio: The Book Of Traps And Lessons ei ole alkuvoimainen rytmillinen trippi vaan hypnoottinen ja öinen matka, eräänlainen shamanistinen istunto, jonka keskiössä on tarina. Sen myötä Kate Tempest on yhä enemmän runoilija kuin räppäri.

Vastikään Sideways-festivaalilla ensi kertaa Suomessa esiintymässä käynyt Kate Tempest räjäytti hyvällä tavalla pääni vuosikymmenen alussa. Sound of Rum -yhtyeensä kanssa Tempest antoi lupauksia seuraavasta brittiräpin äänestä The Streetsin jalanjäljillä. Yhtyeen raakileinen mutta tarttuva, jazzin ja drum’n’bassin elementtejä sekoitteleva soitto yhdistettynä Tempestin lausuntamaisen tyyliin nosti innostukseni kattoon, vaikka näin jälkeenpäin en enää ihan yhtä vahvaa tunnetta yhtyeen Balance-albumista (2011) saakaan.

Kate Tempest siirtyi pian sen jälkeen soolouralle ja nosti keskiöön runonlausunnan ja spoken word -tarinoinnin. Vuoden 2014 soolodebyytillään hän riisui jo osa musiikkinsa rytmisistä elementeistä pois, vaikka elektrobiittiä olikin vielä nykyistä enemmän. Dan Careyn eli Mr. Danin taustat toimivat ihan hyvin, mutta alkuinnostuksen jälkeen oma intoni hiipui. Samaan aikaan maailma otti artistin yhä vahvemmin käsivarsilleen.

Ehkä se tarinallisempi sanallisen lausunnan haara ei omalla kohdallani vieläkään onnistu haastamaan biisikoukkujen taikaa. Tämä johtuu osittain siitä, että kuuntelen laulua nimenomaan musiikillisena elementtinä, en niinkään lyriikoiden sisältöä painottaen. Tiedän, että Tempest on palkittu runoilija, kirjailija ja näytelmäkirjailija, eli kynässä on niin sanotusti terää, mutta kaipaan sitä rytmin ja hypnoottisen sananiskennän rytmikästä symbioosia, jonka takia artistista alun perin innostuin.

Täytyy vain hyväksyä, ettei Kate Tempestin kolmosalbumi The Book of Traps And Lessons ole sitä mitä artistilta eniten rakastan, vaan jotain muuta. Silti se saattaa nousta aivan uuteen arvoon kunnollisen syventymisen myötä. Albumi ei ole alkuvoimainen rytmillinen trippi vaan hypnoottinen ja öinen matka, eräänlainen shamanistinen istunto, jonka keskiössä on tarina.

Rakastan edelleen sitä miltä Tempest kuulostaa, eikä albumi missään tapauksessa hylkää sitä tukevia elementtejä. Nyt ne vain ovat enimmäkseen mausteita, hillittyjä hipaisuja ja monotonisesti eteneviä riisuttuja askeleita.

Mr. Dan on saanut apukäsikseen albumille legendaarisen Rick Rubinin. Tuottajien näkemys korostaa tarinaa ja Tempestiä valokeilassa, olipa sitten välineinä albumin avaavan Thirstyn huminaluupit tai päätösraita People’s Facesin lämpimän melodinen piano. Niiden väliin mahtuu Keep Moving Don’t Moven intensiivisesti huohottava, harkitusti kasvavilla perkussioilla hölkkäävä päällekäyvyys, Brown Eyed Manin minimalistisen pyörteilevä pysähtyminen ja Three Sided Coinin triphop ja siitä riisuutuminen.

I Trap You tanssahtelee raukeasti, mutta edellisiin verrattuna jopa hilpeissä tunnelmissa. All Humans Too Late luottaa puhtaaseen lausuntaan, Hold Your Ownin taustalla soi vain vaivihkainen harmoni tai vastaava.

Levyn keskeltä löytyvät kaikkein riisutuimmat raidat ovat tavallaan myös levyn keskeisimpiä ja vaikuttavimpia. Vähemmän on tässäkin tapauksessa enemmän; Tempest pystyy vangitsemaan tarinaansa paljaana.

Lessons jumittaa jälleen pienellä mollissa kimaltelevalla kuviolla ja nostaa esiin sellon kasvaen kerros kerrokselta kohti pienimuotoista kliimaksia. Sen perään sopii leppoisampi Firesmoke auringossa chillailevine keikutuksineen. Pienen positiivisen pilkahduksen jälkeen Holy Elixir sekoittaa päätä kemikaalisine sykkeineen ja hypnotisoi vaanivine pyörteineen. People’s Facesillä Tempest pystyy nostamaan kliimaksin pelkästään pianon kepeän askelluksen tuella.

Albumin biisinvaihdot tukevat toisiaan eli albumia pystyy helposti kuuntelemaan päättymättömänä tarinana. Useammalla kuuntelulla albumin hypnoottisuus ja piilevä koukukkuus alkaa hengästyttää. Päästään iholle ja sen alle. En enää kaipaa niin paljon alkuperäistä ihastustani.

Ilkka Valpasvuo

Kate Tempest: The Book of Traps and Lessons

  • Republic Records, 2019.
  • Tuottajat: Rick Rubin, Mr. Dan
  • Kuuntele albumi tästä.
  • Kate Tempest esiintyi kesäkuussa ensimmäisen kerran Suomessa, Helsingin Sideways-festivaalilla.