Levyarvostelu: Joose Keskitalon kubistisia uninäkyjä ei tekisi mieli kohdata oikeassa elämässä. Nukkekoti-albumi muistuttaa Tom Waitsin vähäeleistä mörköoopperaa.
Jättäisitkö kesken biisin, jonka alkajaisiksi viheltelevä mies kertoo ”ei en nainut häntä”?
Joose Keskitalo on mestari koukuttamaan avausriimeillä, jotka vievät suoraan tapahtumien ytimeen ja tunnelman tihentymään. Uudella levyllä ryömitään nukkekotiin, odotetaan lasten kanssa aitassa harmaita haltioita ja varoitetaan, ettei sokealta tuomarilta kannata odottaa oikeutta.
Keskitalo hyräilee ja kuiskii satujen sympaattisimmistakin satuhahmoista niin, ettei niitä tekisi mieli kohdata. Mies saa epäilemään harmittomintakin. Kun biisin verran toistellaan, todistellaan, perustellaan, vakuutellaan ja selitellään, etten nainut häntä, niin päällimmäiseksi jää epäilys, että olisiko kuitenkin nainut. Eikä se tunnu varsinaiselta riemulta, kun laahaavan apeasti kuiskitaan, miten äiti ja lapset iloitsevat, kun kuollut isä palaa taloon.
Joose Keskitalo on paaluttanut paikkansa outoilun aatelissa poikkeuksellisella kaavalla. Alkuaikojen gospelfolk hätkähdytti hengellisillä teemoillaan, joista Suomessa ei ole tapana laulaa kuin seurakuntataloilla. Myöhemmillä levyillä kieli- ja mielikuvat ovat maallisempia, mutta kuolemasta ja maailmanlopusta kertova pohjavire ennallaan. Tunnelin päässä loistavaa valoa kohti ei välttämättä kannata kulkea.
Keskitalon kubistiset uninäyt eivät ole erityisen iloisia. Kolmiulotteisten painajaisten ankara isä ja henkiä vilisevä talo kohdataan uhrilampaan tyyneydellä. Tunnelmaa korostaa Eero Tikkasen läskibasson ja Otto Eskelisen puhaltimien lämmin luomusoundi, joka muistuttaa Tom Waitsin vähäeleistä mörköoopperaa. Helmi Levyjen Arwi Lind toimii paitsi julkaisijana, myös rumpalina.
Joose Keskitalon seitsemäs albumi Nukkekoti muodostaa trilogian yhdessä kiiteltyjen edellislevyjen En lähde surussa (2019) ja Julius Caesarin anatomia (2017) kanssa. Mukana on myös ilmeisiä jatko-osia tai sisarbiisejä. Kolmen vuoden takainen Minä piilouduin oli Leonard Cohenin Partisan-henkinen ihmisjahti, jossa päähenkilölle on varattu saaliin osa. Uuden levyn Tasangoilla seurataan, kun uhkaava tomupilvi lähenee vääjäämättä piilopaikkaa. Levyn päätteeksi kolme helikopteria etsii karkuria, joka ei aio enää palata vankilaan.
Ihmisen kuuluu tuntea itsensä pieneksi joissain tilanteissa, esimerkiksi oikeussalissa. Joose Keskitalon sokea tuomari ei vaikuta oikeudenmukaiselta. Edellislevyllä syyllinen aneli armoa naapurilta, nyt vääryyttä kokenut varautuu ostamaan oikeutta.
Ripauksella Jethro Tull -huilua maustettu Ihmisten kalastaja kuulostaa saalistajalta, jolta kukaan ei ole turvassa. Kansanmusiikkivaikutteet soivat keskitalomaiseen tapaan, sillä tällaiselle musiikille ei löydy genrelokeroa.
Kannen kuva: Karoliina Paappa.
Väkevän musiikin tunnistaa siitä, että muistaa paikan ja tilanteen, jossa sen ensi kertaa kuuli. Verkkojen selvittelystä katosi kiire ja kylpyhuoneesta kalanhaju, kun tajusi, että idyllistä luisteluretkestä järven jäällä kertoikin jäihin vajonnut. Mökkisaunan lukemiset jäivät kaiteelle, kun jähmettyi kuuntelemaan, miten nukahtaneen kapteenin ohjaama laiva painui pinnan alle ja myrsky muuttui ahdistavaksi paineeksi.
Nukkekoti-levyltä mielenmaisemiin tallentuu taas synkkiä, hieman häiritseviä tarinoita, jotka vetävät vastustamattomasti puoleensa oikeassa mielenalassa.
Tommi Liljedahl
