Kuvat: Hans Eiskonen / If Society
LEVYT | Talvikaravaanin taiten rakennettu vähäeleinen hypnoosi leimaa trion soittoa ja pohjustaa toimivasti Circlestä, Sweetheartista ja Plain Ridesta tutun Janne Westerlundin toteavaa tarinointia.
Jos Circlestä, Sweetheartista ja Plain Ridesta tutun Janne Westerlundin musiikista pitää jotain laatusanoja nostaa, niin hauraan aavemainen ja hypnoottisen junnaava ovat ainakin sinnepäin. Eivätkä nekään päde uuteen suomenkieliseen sooloalbumiin kokonaisuudessaan. Akustisen hiljainen sointunäppäily voi vaihtua päällekäyvästi jyräävään lunastukseen. Hypnoottisuus ja junnaavuus toki leimaavat myös Westerlundin mainittuja yhtyeitä.
Rumpali Anssi Hallion sekä kitaraa ja bassoa soittavan Pekka Jääskeläisen kanssa toteutetut Talvikaravaanin (If Society, 2023) kappaleet pureutuvat elämän käännekohtiin ja niiden jättämiin jälkiin. Niinpä niistä oli luontevinta laulaa suomeksi, mikä onnistuu entisestään syventämään Westerlundin laulun sävykkyyttä.
Levyn aloittava Talvikaravaani on erinomainen opas levyn pelkistetyn soiton ja tummasyisesti pohdiskelevan tunnelman syliin. Akustinen kitara näppäilee harkitusti, Westerlundin laulaa tunnistettavan karheasti eleettömän oloisa lauseita. Kappaleen puolivälin reippaammin etenevä välisoitto vaihtuu sulavasti näppäilypohdiskeluun, vaikka onkin hiukan irrallinen elementti.
Kuolleet jatkaa samoilla elementeillä, joskin liukkaammin etenevällä näppäilyllä. Tummasyinen pohjavire ja rauhallista toteutusta haastava piilevän uhkaava tunnelma tuovat näppäilyyn komeasti vastapainoa.
Sydämeni lentää luopuu piilevästä tummuudesta ja leijailee alun usvapilvessään mukavasti irrallaan. Hypnoottisesti huohottava bändisoitto lähtee viemään kappaletta jopa säröön asti ja takaisin.
Ui istahtaa tumahtavan rumpuaskelluksen, metallisesti värisevän näppäilyn ja taustalle asemoidun laulu-ujelluksen äärellepelkistetyllä otteelle, intiimisti ja kiirehtimättä. Vasta kappaleen puolivälin jälkeen alkava tarinapuhe pitää hienosti yllä huojuvan shamanistista hypnoosia, mikä leimaa koko Talvikaravaani-albumia.
Entistä merenpohjaa hyödyntää vinosti seisovaa näppäilykuviota ja jälleen huomattavasti tummemmin pyörteilevää uhkan tunnetta. Taiten tehty hillitty kasvatus palvelee hienosti hypnoosia. Kokonaisuuden mieleenpainuvimpia kappaleita.
Kuvankaunis mollinäppäily kantaa Pimeydestä vastaavan koko talven työvuoroa kuvaavaa tarinaa. Vuoro tuntuu vain venyvän, vaikka juhannusruusutkin kukkivat. Pehmeän tumahtavat rummut eivät lähde nostamaan vauhtia, vaan leventävät hienosti soiton hartioita.
Heleämpi Lumihevonen jää hiukan paikoilleen pyöriskelemään, vaikkei sekään hirveästi haittaa Westerlundin eleettömän paketin avautumista. Kahdeksan minuutin päätösraita Varjotarha rakentaa huomattavasti sähköisemmälle bändisoitolle, vaikka se sama hypnoosi ja viipyilevyys ovat yhtä lailla keskiössä. Pelkistetympi ilmaisu on silti levyn vaikuttavampaa puolta.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ultima Thulen melodinen comeback-albumi vie kaukaisuuteen
LEVYT | Ensimmäisessä Provinssirockissa vuonna 1979 esiintynyt seinäjokilaisyhtye on tehnyt comebackin.
Flok-yhtye työsti uutta joulumusiikkia kaupunkilaisten aikuisten makuun
LEVYT | Monen on varmasti helppo ottaa glögilasi käteen, kietoutua vilttiin ja samaistua näiden laulujen viesteihin. Exille ja nyxillekin annetaan anteeksi.
Usvaa putkeen – Rock Siltanen Groupin Systeemi tarjoaa reteetä retro-hevirokkia
LEVYT | Onko Rock ’n’ Rollin voima ikuinen, kuten Rock Siltanen ryhmineen esikoislevyllään väitti? Onko tuo ikuisuus kestänyt juuri julkaistulle yhtyeen kolmannelle albumille?
Joni Ekman svengaa raukean raikkaasti – arviossa Joko saa laulaa?
LEVYT | Tamperelaisartistin seitsemäs levy tiivistää rock-kaihoa toimivan ytimekkäästi. Joni Ekmanin rock-pohjainen svengi ei ole tunkkaista vaan vaivattoman koukukasta.