Hienostunutta big band -musiikkia – UMO Helsinki Jazz Orchestra soi uudella levyllään rikkaana, tuoreena ja syvänä

Ed Partyka johtaa UMOa. Kuvat: Janne Tarmio / Hei Hei Media

Se, että UMO Helsinki Jazz Orchestra julkaisee uuden levyn, ei ole järisyttävä uutinen: jo vuonna 1975 taipaleensa Radion tanssiorkesterin raunioilta aloittanut, sittemmin nimen Uuden Musiikin Orkesteri saanut instituutio on tehnyt tai on ollut osallisena ainakin 60 albumilla. Vuonna 2019 orkesterin nimi muotoutui UMO Helsinki Jazz Orchestraksi omistajansa Helsingin kaupungin mukaan.

Yhtyeen puikoissa on vieraillut huima joukko kansainvälisiä nimiä: legendaosaston Dexter Gordon ja Dizzy Gillespie, tunnetut big band -gurut kuten Thad Jones, Gil Evans ja Maria Schneider, puhumattakaan sellaisista solistisista nimistä kuin Michael Brecker, Tomasz Stanko, John Scofield ja Randy Brecker. Suomalaiselle jazzille UMOn merkitys yksin kouluttajana on vuosien mittaan ollut ainutlaatuinen ja korvaamaton.

Chicagossa syntynyt, Eurooppaan jo 1990-luvun alkupuolella muuttanut pasunisti, säveltäjä ja sovittaja Ed Partyka (s. 1967) tuli UMOn taiteelliseksi johtajaksi ja pääkapellimestariksi vuonna 2020, ja sai orkesterin lisäksi syliinsä koronapandemian. Ainoa positiivinen asia tilanteessa oli Partykan mukaan, että ilman konserttien peruuntumasta ei olisi koskaan ollut aikaa projektien äänittämiseen. Tälle Last Dance -albumille (Neuklang, 2022) taltioitiin syksyllä 2020 kolme sävellystä Kaapelitehtaalla ja yksi Savoy-teatterissa. Tammikuun lopulla ilmestyneen albumin julkaisi saksalainen Neuklang-yhtiö.

UMO tunnetaan yhtenä maailman parhaista big bandeista. Projektissa sen kokoonpanoa on tietoisesti kasvatettu, laajennetulla instrumentaatiolla on haluttu korostaa Ed Partykan sävellysten ja sovitusten rikkaita harmonioita samoin kuin monimuotoisia, vaihtelevia melodioita. Levytys onnistuu tässä erittäin upeasti: orkesteri soi Partykan hyppysissä hienostuneesti ja millintarkasti punnittuna kontrabassoklarinetin murinasta pasuunan vaikerrukseen – aina yksittäiseen symbaalin sähähdykseen asti.

Partyka tuo esimerkiksi puupuhaltimien – alttohuilusta kontrabassoklarinettiin – kautta sävyjä ja huolella hiottuja nyansseja ison yhtyeen muutenkin intensiiviseen, täyteläiseen ja herkästi viritettyyn väripalettiin. Kokonaisuus on sävykäs ja ilmava. Välillä melkein unohtuu, että kuuntelussa on klassinen big band -kokoonpano. UMOn ilme on tässä enemmän eurooppalainen kuin amerikkalainen.

Kuva: Janne Tarmio

Levyn aloittava G.G.’s Last Dance on Partykan oma sävellys samoin kuin sähäkämpi päätösraita Do as I Say (Not as I Do). Lainabiisit, pianisti Eliane Eliasin Para Nada sekä pianisti Kenny Kirklandin Dienda, on sovitettu samaan harkittuun muottiin.

Sävellysten sisässä on pitkiä ja mutkikkaitakin soolorakenteita, kuten Kasperi Sarikosken taidokas ja monipolvinen pasuunasoolo avausraidalla, Mikko Mäkisen notkea klarinetti Para Nadassa, Jouni Järvelän ilmeikäs altto Diendassa tai Ville Vannemaan sopraanosaksofoni päätösosiossa. Pianisti Seppo Kantonen on tutun ilmeikäs Eliasin ja Kirklandin sävellyksissä, jälkimmäisessä soi myös Tatu-Pekka Paukkusen käyrätorvi. Rumpali Jaska Lukkarinen saa myös tilaa useammalla raidalla.

”On hienoa johtaa tätä upeaa orkesteria”, Ed Partyka kehuu. Eikä turhaan.

Arto Murtovaara

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua