LEVYT | Svart Records ilahduttaa jazzin harrastajia julkaisemalla Ylen komean taltioinnin saksofonistilegendan Finlandia-talon konsertista Heikki Sarmannon trion kera.
”Yhtye ei tunnu jännittävän yhtään maailmankuulua solistiaan.”
ARVOSTELU
Sonny Rollins with Heikki Sarmanto Trio: Live at Finlandia Hall 1972
- Svart Records, 2023.
- Kuuntele: Spotify
Saksofonikolossiksi vuoden 1956 klassikkolevytyksensä otsikon mukaan puhuteltu Sonny Rollins oli tämän keikan aikaan melko tarkkaan 52-vuotias ja huippuvedossa. Samaa voi sanoa häntä säestäneestä Heikki Sarmannon triosta, jonka Rollins itse oli valinnut tähän Yleisradion taltioimaan konserttiin.
Helsingin Juhlaviikot oli järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1968 ja 1970-luvulla ne siirrettiin entistä ehommalla ohjelmistolla toukokuulta elokuulle. Alvar Aallon suunnittelema Finlandia-talo oli avattu edellisenä vuonna joulukuun 2. päivänä, ja taltiointiin sisältyvän alkujuonnon perusteella keikkaa edelsi ilmeisesti jo yksi jazzkonsertti.
* *
Rollins aloitti 25-minuuttisella versiolla Cole Porterin standardista Night and Day, jatkoi lähes 18 minuuttia kestävällä Guy Wood -sävellyksellä My One and Only Love ja päätti konsertin oman tuotantonsa tunnetuimpaan ja eniten soitettuun sävellykseen St. Thomas, joka oli julkaistu juuri edellä mainitulla Saxophone Colossus -albumilla.
Night and Day rullasi komeasti ja rennosti, yhtye ei tunnu jännittävän yhtään maailmankuulua solistiaan. Saliääni kuulostaa aivan alussa hieman kumealta, mutta tasoittuu nopeasti. Rollins on hienossa vedossa ja paahtaa upean rennolla svengillä huikaisevan pitkän siivun ja bändi polkee letkeästi takana. Heikki Sarmanto (s. 1939) vetää oman soolonsa ilmavasti ja Pekka Sarmanto (s. 1945) heti perään pitkän bassosoolon.
Pitkällä foni-introlla alkavassa, kauniissa ja hidastempoisessa My One and Only Lovessa Heikki Sarmannon pitkä soolo on vieläkin maukkaampi ja muistuttaa hienosti kuinka taitava pianisti hän on. Myös velipoikansa ”Pekkis” soittaa tässä pitkän ja maukkaan soolon.
St. Thomas on calypso, jonka melodiaa Rollinsin Neitsytsaarilla syntynyt äiti tapasi laulaa hänelle lapsena. Se perustuu pariinkin eri kansanlauluun, mutta merkitään yleensä hänen säveltämäkseen. Rennosti rullaavassa lattarissa hyväntuulinen Rollins leikittelee upeasti teemalla ja rytmillä. Tässä trion perkussionisti Esko ”Rusina” Rosnell (s. 1943) saa melkeinpä tolkuttoman pitkän soolotilan.
Levyn taustatiedoissa kehaistaan, että hyväntuulinen Rollins ujuttaa soittoonsa pieniä lainoja Sibeliuksen Finlandiasta – ehkäpä esiintymispaikan kunniaksi.
* *
Ensi syyskuussa 93 vuotta täyttävä Walter Theodore ”Sonny” Rollins lopetti julkiset esiintymiset vuonna 2014 – esiinnyttyään vuodesta 1947 alkaen. New Yorkissa syntynyt saksofonisti-säveltäjä on eittämättä genrensä tärkeimpiä ja vaikutusvaltaisimpia jazzmuusikoita. Hänellä on omissa nimissään vähintään 60 levytystä ja liuskan mittaisessa palkintoluettelossaan esimerkiksi kuusi kunniatohtoriutta amerikkalaisissa yliopistoissa.
Rollins siirtyi ammattilaiseksi heti päästyään high schoolista 1948 ja soitti jo koulubändissään muun muassa Jackie McLeanin ja Kenny Drew’n kanssa. Vuosina 1951–1953 hän ehti levyttää Miles Davisin, Modern Jazz Quartetin, Charlie Parkerin sekä Thelonious Monkin kanssa. Vuoden 1954 levytyksessä (Bags Groove) Miles Davisin kvintetin kanssa purkitettiin hänen sävellyksensä Oleo, Airegin sekä Doxy, joista kaikista tuli standardeja. Albumi merkitsi myös hänen läpimurtoaan.
Vuonna 1956 Rollins äänitti kuudennen soololevynsä Saxophone Colossus sekä toisen kulmakiviinsä kuuluvan albumin, Tenor Madnessin. Jälkimmäisellä hän käytti myös Davisin kvintettiä. Muhkeasta tuotannosta voisi poimia myös vaikkapa Way Out Westin (1957) sekä albumin The Bridge (1962).
Rollins otti vuosina 1969–1971 toisen ”sapattinsa” julkisista esiitymisistä. Hän matkusti Jamaikalle sekä vietti useita kuukausia Intiassa opiskellen joogaa, meditaatiota sekä intialaisia filosofiota. Lavoille hän palasi Norjassa vuonna 1971. Helsinkiin tullessaan hän oli julkaissut 27 albumia. Hänen 28:s levynsä Next Album julkaistiin vuonna 1973 ja vuotta myöhemmin hänet nimettiin Down Beat -lehden Hall of Fameen.
* *
Suomalaisen modernin jazzin pioneereihin kuuluva Heikki Sarmanto, 83, oli konsertin aikoihin vähän yli kolmekymppinen muusikko. Hän oli opiskellut Sibelius-Akatemiassa sekä voittanut arvostetun amerikkalaisen jazz-sävellyskilpailun. Hän aloitti ensimmäisenä suomalaisena vuonna 1968 Bostonin Berklee College of Musicissa, jossa opiskeli sekä pianonsoittoa että sävellystä. Hän oli tehnyt ensimmäisen levytyksensä Flowers in the Water vuonna 1969 ja palkittiin vuonna 1971 Montreux’ssä sekä soolopiano- että yhtyekategoriassa.
Herrojen yhteys säilyi Finlandia-talon-keikan jälkeenkin, sillä 1980-luvulla Sonny Rollins pyysi Sarmantoa sovittamaan sekä ohjaamaan saksofonikonserttonsa, joka kantaesitettiin Tokiossa vuonna 1986.
Heikki Sarmannon lailla sekä hänen veljensä Pekka, 78, että Esko Rosnell olivat UMO:n perustajajäseniä – Sarmanto myöhemmin sen taiteellinen johtajakin. Monissa kansainvälisissä yhteyksissä soittanut Pekkis valittiin 28 kertaa peräkkäin Suomen parhaaksi basistiksi.
Uransa Einö Grönin tanssibändissä aloittanut monipuolinen rumpali, vuonna 2009 kuollut Esko Rosnell, teki levyn yhdessä Dizzy Gillespien ja Arturo Sandovalin kanssa. Hänenkin vyöllään oli solistipalkinto vuoden 1967 Montreux’stä.
Arto Murtovaara
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ridley Scottin Gladiator II on kelvollinen, vaan ei yhtä mahtava spektaakkeli kuin edeltäjänsä
ELOKUVA | Vaikka Ridley Scottilla on suurten spektaakkeleiden tekemisen mittakaava hallussaan, kaikki tuntui paljon tuoreemmalta ensimmäisen Gladiator-elokuvan aikoihin.
Entisen nuorison elämä on juhlia, juopottelua ja toisen etsintää – arviossa Samppa Batalin Omenavarkaat
ELOKUVA | Samppa Batalin ohjaama elokuva on ajan todellisuuteen pyrkivä tarina yhdestä päivästä ja yöstä yli kolmekymppisten elämässä.
Belfastin rääväsuut uhoavat miehitysvallaksi kokemiaan brittejä vastaan keskisormi tanassa – arviossa Kneecap
ELOKUVA | Irlannissa puhuttavaa iiriä voimakkaasti puolustava Kneecap on asiapitoisuudestaan huolimatta häröilevän hauskaa katsottavaa.
Draama ihmisistä, jotka ymmärretään väärin – arviossa Michael Francon Memory
ELOKUVA | Meksikolaisohjaajan elokuvassa ihmisten elämään vaikuttavat asiat, joihin he itse eivät ole voineet vaikuttaa.