Levyarvio: Kantrin viimeiset herrasmiehet Autiomaa laventaa ilmaisuaan Polta tämä kaupunki -albumilla. Mukana on kaikkea reipasta rautalangasta ska-komppiin.

Autiomaa: Polta tämä kaupunki (Stupido, 30.8.2019).

Rovaniemi–Jääli-akselilta ponnistava Autiomaa on luottanut folkiin ja kantriin, muttei mitenkään ”karitapiosti” vaan enemmän americanan hengessä. Yhtye mainitsee esittelytekstissään kansanlauluperinteet, murhaballadit, Mississipin juurimusiikin ja pohjoisen melankolisen iskelmän. Elokuun lopulla julkaistulta neljänneltä Polta tämä kaupunki -levyltä löytyy kaikkia mainittuja mutta myös muun muassa ska-poljentoa ja räyhäkkää rockmeininkiä.

Levyn avausraidaksi valittu Näinä päivinä on kokonaisuuden parhaita hetkiä. Avaran autereinen, pienesti tumma tunnelmointi yhdistelee riisuttua rautalankakaikua, leppeää folk-askelta ja kiireettömän kaunista melodisuutta. Väliosan kantripoljento tuo lisäreippautta ja Otto Mikkolan laulussa paistava toivon tunne marinoi kokonaisuuden. ”Näinä päivinä menee enemmän viskiä kuin vettä aamuisin”, lauletaan, mutta ”perille päästään vaikka ryömisikin”.

Levylle nimen antanut Polta tämä kaupunki puolestaan rokkaa mukavan suoraviivaisesti, värittäen tummasäröistä askeltaan osuvasti koskettimilla. Huohottava ja miltei päällekäyvä kappale saa myös naisääntä kertosäkeeseensä ja nousee kliimaksiinsa sen verran komeasti, että biisi kerännee keikoilla kunnon sonnikuoron hoilaamaan ”rakkaimpani, polta tämä kaupunki puolestani!”

Ska-poljennolla liikkuva Tanssii kuin perkeleet taivaalla pitää kiinni rautalankaisuudestaan mutta on menevyydessään mainio kurkotus hiukan uusiin suuntiin. Vaikka rauhallinen Näinä päivinä menee muita ralleja syvemmälle ihon alle, niin vastapainona on hyvä olla kunnon potkua. Hyvä piristysruiske!

Sitten onkin ihan sopiva hetki istahtaa taas alas, tupakansavuisen yökerhobluesin äärelle. Tummat silmät ei todellakaan juokse vaan askeltaa viipyilevän jämäkästi mutta onnistuu samalla liikkumaan eteenpäin. Albumin jokainen kappale on onnistunut sukeltamaan erilaiseen tunnelmaan erilaisilla mausteilla, muttei silti saa levyä vaikuttamaan sillisalaatilta. Mikkolan laulu ja jonkinlainen rautalankainen patina toimivat yhdistävinä tekijöinä.

”Kaikki on aivan hyvin”

Ajomatka teemansa mukaisesti ajaa, mutta öisen raukeasti. Toki sen verran on säröä, ettei millään kevyellä vekottimella olla liikkeellä, vaan jossain rekkamieskantrin ja murhaballadien välimaastoissa mennään. Mukavan täyteläiseksi rakennettu soundi ja tummuuteen vastapainoa tuova letkeän reipas tahti luovat toimivan yhdistelmän.

Saapuu oikea yö ei ole mikään nukkumattilaulu vaan reippaasti laukkaava kantriralli, jossa ”suuri aalto kaataa kaiken lakoon.” Lopun aikoja elellään ja ”saapuu se oikea yö.” Verrattuna moneen muuhun levyn biisiin nyt mennään aika yksinkertaisesti ja suoraviivaisesti.

Hienosti humisevalla alkusoitolla lähtevä Älä sano rakkaani sanaakaan riisuuntuu jälleen Mikkolan vahvan laulun äärelle. Mollissa tunnelmoidaan ilman hötkyilyä, mutta vaikka syvissä vesissä seilataan, ei laulusta puutu toivoa. ” Hei siis koita valoon jaksaa”, tunnelmoidaan. ”Älä sano sanaakaan tai kaikki romahtaa.”

Lopuksi nähdään valoa tunnelin päässä. Päätösraita Kaikki on aivan hyvin rokkaa jälleen tummasyisesti ja värikkäästi mutta vaikka kaupunki palaa niin vielä on rauhallista: ”Kaikki on aivan hyvin, me ollaan pimeän sylis.”

Autiomaan aiempaa monisyisempi ja erilaisia tunnelmia toimivasti yhdistelevä nelosalbumi on tutustumisen arvoinen kokonaisuus. Asiantilan voi itse mennä tarkastamaan esimerkiksi Vastavirta-klubin levynjulkaisukeikalle torstaina 5.9.2019.

Ilkka Valpasvuo