Kuva: Mustik Motel Music
LEVYT | Eero Savelan albumi on tiivis ja hieno paketti. Way To on oiva esimerkki siitä, miten trumpetisti käsittää muusikon vapauden.
”Jo parin kuuntelukerran jälkeen musiikki tuntuu tutulta riffien jäädessä soimaan alitajuntaan.”
Noin yhdeksän vuotta sitten musiikkipedagogiksi valmistunut trumpetisti Eero Savela tutki opinnäytteessään Mitä vapaus on? – Muusikoiden kokemuksia vapaudesta tapoja, joiden kautta muusikot kokevat vapauden. Aihe on luonnollinen improvisoivalle jazzmuusikolle. Eero Savelan tuore albumi Way To (Mustik Motel Music, 2025) on oiva esimerkki siitä, miten hän käsittää muusikon vapauden.
Kokeneena, joskin etupäässä taustalla esiintyvänä muusikkona hän on työskennellyt laajasti musiikin ja esittävän taiteen parissa vuodesta 2000 lähtien. Mainittakoon muun muassa Halme Prospekt ja rumpali Alf ”Affe” Forsmanin kanssa tehty yhteistyö. Tuoreella Way To -albumillaan Savelalla on vahva komppiryhmä, jossa soittavat basisti Eero Tikkanen, pianisti Seppo Kantonen ja rumpali Joonas Leppänen.
Savela on säveltänyt debyyttialbuminsa kaikki kuusi kappaletta. Ne ovat lähtökohdiltaan modernisti melodisia. Jo parin kuuntelukerran jälkeen musiikki tuntuu tutulta riffien jäädessä soimaan alitajuntaan. Erityisesti avausraita, albumin nimikappale Way To sekä sen jälkeen soiva Phantasm tarjoavat tarttumapintaa heti ensi kuulemalta. Eero Tikkasen bassosoolo kappaleen Timangi alussa johdattaa astetta taiteellisemman ja moni-ilmeisemmän kappaleen teemaan.
Komppiryhmä myötäilee värikkäästi ja vaivattomasti Savelan haikeanpuoleista musiikkia ja löytää trumpetin luotsaamat melodiat. Eritoten Kantonen loihtii sähköpianollaan jykeviä mielikuvia fuusiojazzin olemuksesta, mikä tulee hyvin esiin kappaleessa Buoyant. Savelan improvisaatiokohtaukset yllättävät kuin jäätelötuutin odottamaton suklaanpala.
Way To on erityisen hieno debyytti ja kokonaisuutena onnistunut kuuntelupaketti, jota voi kuunnella yhä uudelleen mielenkiinnon herpaantumatta. Hetkittäin se kuulostaa jopa itseään isommalta kokoonpanolta eikä vähiten sen takia, että parilla raidalla mukana on pasunisti Erno Haukkala.
Way To on mainio osoitus siitä, kuinka suomalainen nykyjazz on omaperäistä ja kuitenkin helposti lähestyttävää. Savelan sisäistämä aisteihin, älyyn, mielikuvitukseen ja instrumenttinsa tuntevaan soittotapaan perustuva musisointi on myös sukua ikätoverinsa Verneri Pohjolan ilmaisulle. Se on sitä musiikillista vapautta.
Marita Nyrhinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Joni Ekman svengaa raukean raikkaasti – arviossa Joko saa laulaa?
LEVYT | Tamperelaisartistin seitsemäs levy tiivistää rock-kaihoa toimivan ytimekkäästi. Joni Ekmanin rock-pohjainen svengi ei ole tunkkaista vaan vaivattoman koukukasta.
Ei pöllömpää – Pelle Miljoonan varhaisia singlejä pitkästä aikaa vinyylikokoelmalla
LEVYT | Suomalaisen punkin ja uuden aallon singleistä kasattujen kokoelmalevyjen sarja jatkuu. Vuorossa ovat Pelle Miljoonan eri yhtyeiden 7-tuumaiset vuosilta 1978–1981. CD-versio ulottuu vuoteen 1989.
Riittävän synkkää marraskuuhun? Skepticism-yhtyeen lajityyppiklassikko Stormcrowfleet jälleen vinyylinä
LEVYT | Jos hevirokkia ei voi viedä kirkkoon, ehkäpä kirkkourut voi viedä hevibändille, mietti Eero Pöyry 1990-luvun alussa. Pohdinta johti kokonaisen musiikkityylin kehitykseen.
Levykatsaus: Laura Netzel, Niillas Holmberg & Pauli Lyytinen, Esa Pietilä, Ville Matvejeff
LEVYT | Marja Mustakallion levylautasella on ollut hengellistä kuoromusiikkia, jousikvartettoja, nykysävellyksiä sekä runojen, joikun ja äänitaiteen yhdistelmää.





