Kuva: Simon Emmett
LEVYT | Englannin tämän hetken naisääni numero yksi on kypsynyt aikuiseksi hyvällä tavalla. Adele Adkinsin neljäs albumi on varsin aikuinen albumi, jonka teemoja ovat muun muassa ero ja äitiys.
”Adelen ääni kuulostaa entistäkin täyteläisemmältä.”
Englantilainen laulaja-lauluntekijä Adele Laurie Blue Adkins luottaa neljännellä, avioerostaan inspiroituneella, 30-albumillaan (Columbia, 2021) tuttuihin elementteihin. Pianon ja harkitun orkestraation päällä loistaa Adelen tavaramerkiksi muodostunut sielukas laulu. Tunnelmat vaihtelevat My Little Loven pehmeästi sykkivästä päiväkirjamaisesta pohdinnasta sinkkubiisi Easy On Men isommin kaartavaan pianokaareen tai avausraita Strangers by Naturen heleään haaveiluun.
Suunnilleen ikävuosiensa mukaan nimetyillä albumeillaan Adelesta on kasvanut brittiläisen musiikkimaailman kiintotähti, sielukas tulkitsija täyttämään sitä tilaa, jonka Amy Winehousen varhainen kuolema vuonna 2011 jätti. Tuolloin Adelelta kuultiin toki jo toinen albumi.
Neljäs albumi 30 on varsin aikuinen albumi, jonka teemoja ovat muun muassa ero ja äitiys. Greg Kurstinin, Max Martinin ja Shellbackin tuottama musiikkimaailma on melko yllätyksetön, mutta Adelen äänen loistoa palvelevan tasapainoinen, modernin ajaton ja alusta loppuun harkitun hiotusti toimiva. Löytyy niin modernia klubimaisemaa, nuotiokitaraa kuin pianosoulia.
Levy alkaa kimaltaen. Strangers by Naturen pelkistetty soulpop kertoo heti, että Adelen ääni kuulostaa entistäkin täyteläisemmältä. Hillityt jouset ja harkitut, pienesti sipaisevat elementit luovat jouluisen tunnelman, mikä julkaisukohta huomioiden lienee täysin tavoiteltua. Ollaan intiimisti pinnassa.
Vahvassa soitossa ollut ainoa ennakkomaistiainen Easy On Me on levyn selkeästi hitikkäin kappale ja siinä mielessä helposti lähestyttävin pianosielukas timantti, jossa laululle annetaan oikeutetusti valtatie väristä ja kaartaa. Pelkistetty toteutus heruttaa isonkin miehen herkistymään, kun Adele muistelee menneitä valintojaan ja pyytää ottamaan olosuhteet huomioon: ”Go easy on me, I was still a child”. Biisi on jo noussut omalla Adele-listallani top vitoseen.
Savuisen unelias My Little Love sykkii öisesti ja yltyy päiväkirjamaisissa tuokiokuvissaan aina kyyneliin asti. Äiti–lapsi-vuoropuhelut ovat sen verran henkilökohtaista kamaa, että tunnetta piisaa. Paikoittain ollaan ehkä hiukan liiankin yksityisten hetkien äärellä.
Cry Your Heart Out suhtautuu kyyneleisiin enemmän etäisyyttä ottaen. Se edustaa levyn reippaampaa laitaa hilpeällä svengillään. Tarttuva efektoitu kertosäe, kipakasti nytkyttävä askel, taputukset ja mukavan kulmikas instrumentaatio nostavat biisin eturiviin.
Jykevälle askeleelle ja eteenpäin pyrkivälle rytmille rakentuva Oh My God huohottaa menemään kohtalokkaasti, nousten mukavan leveään äänikuvaan taputuksineen, stemmoineen ja bändisoittoineen. Reipas Can I Get It nuotiokitaroineen jatkaa menevämpää linjaa tarttuvalla kerrollaan ja energisellä soitollaan. Viheltely, akustinen rämpytys ja elektroninen pulssi luovat mukavan menevän polun, jossa laulu on ennemminkin yksi toimiva osanen kokonaisuutta kuin valokeilassa erottuva tähti. Onneksi albumilta löytyy myös tällaisia raitoja.
Jälleen riisutumpi tissuttelu-anthem I Drink Wine on kuusiminuuttinen jammailu hiukan ex-pääministeri Harri Holkerin Minä juon nyt kahvia -lausunnon hengessä. Samanlaista ylimielisyyttä ja elitismiä siinä ei onneksi ole – Adele napsii viiniään leppoisasti läpsytellen. Helposti lähestyttävä rentoutuskappale kaikille, jotka viihtyvät hyvän viinilasillisen äärellä välillä ihan itsekseen.
Pirskahteleva pianovälisoitto All Night Parking askeltaa uneliaalla valssinpyörteellä sympaattisesti. Riisutun suora Woman Like Me näppäilee kitaralla öisissä pohdiskeluissa parisuhdeongelmista. Kiireettömästi kasvatteleva Hold On nousee kuorovuoropuheluineen ja torvineen yhdeksi albumin svengaavimmista tunnelmoinneista, leppoisuudestaan ja pienieleisyydestäänkin huolimatta.
Pianon äärelle istahtava To Be Loved on yksi levyn viidestä yli kuusiminuuttisesta tunnelmoinnista. Pitkänpuoleiset riisutut pohdiskelut tarjoavat riittävästi sielua, jotta aika kuluu huomaamatta. Silti ihan artistin kirkkaimpien hetkien tasalle niistä turhan harva yltää. Dynamiikka jää monessa kohtaa hiukan tasapaksuksi, vaikka laulun kaarta kuuntelee ilolla.
Päätöksenä soivaan Love Is A Gameen pystyy helposti kuvittelemaan menneiden vuosikymmenien jazzluolan, jossa tyylikkäästi pukeutunut souldiiva puhaltelee savuja pitkän holkin päässä pitelemästään savukkeesta. Leppoisa, taustalle jäävä rytmi, heleästi maisemaa maustavat jouset ja paikoin esiin purskahteleva piano kasvavat kuoron avustuksella ehkä koko albumin mittakaavassa tasapainoisimmin kohti isompaa ilmaisua, jossa riittää kerroksia. Sielukas täytekakku sopii hienosti kokonaisuuden jälkiruoaksi, jonka jäljiltä Adelen odotettu ”paluualbumi” jättää mukavan kylläisen olon.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kohtalokasta jyrää kuulaissa maisemissa – arviossa Minkin debyytti Nyt oon zen
LEVYT | Viisihenkinen Minkki-yhtye on löytänyt jo debyytillään rupisen jyrän ja tumman melodisuuden välisen tasapainon.
Raastepöytä on katettu ja kattilat täynnä puuroa – arviossa Jari Raasteen debyyttialbumi Fresh!
LEVYT | Petri Alangon johtama soulyhtye Jari Raaste heruttaa juurevasti juuri sopivan karvaisella otteella sekä torvilla ja taustalauluilla marinoiden.
Kari Ikosen trion musiikillinen matka vieraisiin kulttuureihin – arviossa Wishamaliin albumi Al-Barh
LEVYT | Wishamalii sekoittaa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan etnosoundiin ripaukselliseen länsimusiikkia.
Matka avaruudelliseen äänimaailmaan – arviossa Heli Hartikaisen Chronovariations
LEVYT | Saksofoni paukkuu, naksuu, tuhisee ja puhisee, kun Heli Hartikainen luo avaruudellisia ääniä ja mietiskelevän maalauksellista äänimaisemaa.
