Anni Paunilan keramiikkateos Kasvu (valettu sävyposliini, lasitus).

Melkein sata taiteilijaa samassa näyttelyssä kuulostaa lähtökohtaisesti melko mahdottomalta sillisalaatilta, mutta Ceramega 2020 -näyttelyyn kuraattorin Piela Auvisen aikaansaama toteutus onkin runsaudessaan tasapainoinen, kiinnostava, inspiroiva ja raikas. Voipaalan vanhan kartanomiljöön mahdollisuuksia piha-alueineen ja -rakennuksineen sovitetaan taitavasti yhteen hyvin erilaisten ja laadultaan eritasoistenkin teosten kanssa.

Näyttelyn eri taiteilijoita ja teoksia yhdistävänä suurena yhteisenä nimittäjänä on keramiikan monipuolisten mahdollisuuksien esilletuominen ja materiaalin näennäisten rajoitusten ennakkoluuloton ylittäminen.

Koko tämänvuotisen keramiikkakatselmuksen teemaksi on nimetty Särmä, ja särmää syntyy parhaiten juuri illuusion voittaessa materiaalin fyysisen rajallisuuden. Esimerkiksi kova ja joustamaton materiaali, posliini, ylettyy illuusioon ilmapallon joustavuudesta ja keveydestä Katja Kotikosken teoksissa Ilmapallo (2019) ja Koukussa II (2019).

Kankaan tiheät laskokset vaikuttavat hämmentävän todellisilta Tiia Matikaisen veistoksissa Nobody/säkki sekä Nobody/pölynkerääjä (2019, käsinrakennus ja apumuotit). Timo Pajunen puolestaan saavuttaa Rembrandtin maalauksen tunnistettavan tunnelman keramiikka- ja maalauselementeistä koostuvassa kaksiosaisessa teoksessaan Claudius Civiliksen vala (2020).

Rembrandtin maalaukseen viittaava Timo Pajusen kaksiosainen teos Claudius Civiliksen vala (2020) koostuu keramiikka- ja maalausosasta.

Tarpeettomia ihmisiä

Tiia Matikaisen Nobodyt lukeutuvat merkitystasoiltaan näyttelyn koskettavimpiin teoksiin. Ne tuovat mieleen lähinnä vanhoista elokuvista tutut kesäasunnot, joissa kalusteiden ja somisteiden päälle on heitetty lakanoita talvikaudeksi, suojaamaan niitä pölyltä ja hämähäkinseiteiltä. Ihmishahmot teosten hienosti laskostuvien kankaiden alla ovat painuneet kumaraan, elämästä luopuneeseen tai lannistuneeseen asentoon.

Tiia Matikaisen veistos Nobody (säkki) herättää paljon ajatuksia ja tulkintoja. Vuonna 2019 valmistuneen teoksen toteutuksessa on käytetty käsinrakennusta ja apumuotteja.

Tämän voi nähdä jopa kannanottona taiteen asemasta nykymaailmassa. Taideteokset on sysätty marginaaliin, artefaktit nähty ensisijaisesti ”pölynkerääjinä”. Veistoksia peittävä suojakangaspaketti edustaa haluttomuuttamme pitää korkeakulttuurin liekkejä yllä ja esillä. Mikä määrä taideteoksia maailmassa makaakaan vuosikymmeniä koskemattomina taidemuseoiden ja keräilijöiden varastoissa kohtaamatta koskaan katsojaa?

Ilman näkyväksi tekemistä teokset eivät ole varsinaisesti olemassa. Entä olemmeko me ihmiset, jos meillä ei ole merkityksellistä tehtävää? Näen Matikaisen veistoksissa myös humaanin kannanoton esimerkiksi digitalisaation, automaation ja keskittyneen taloudellisen vallan tarpeettomiksi tekemien ihmisten kasvavan joukon puolesta. Välähtääpä niiden äärellä mieleen myös taannoin edesmenneen, julkisia rakennuksia paketoineen Christon (1935–2020) ja hänen vaimonsa Jeanne-Clauden (1935–2009) elämäntyö.

Keramiikan monet tehtävät

Paneutuessaan saven ominaisuuksiin Pekka Paikkarin teokset Brittle Rosa ja Flow of Time (2019) tulevat ylittäneeksi materiaalin rajoituksia oivallisesti. Teokset paljastavat rouheasti saven kuivumisesta syntyviä lohkeamia. Samalla ne muistuttavat äärimmäisen kuivuuden ympäristölle aiheuttamasta rajusta eroosiosta ja assosioituvat poikittain sahatun puun syihin ja vuosirenkaisiin.

Virolainen Urmas Puhkan on toteuttanut teoksensa Clay Falls paikan päällä Voipaalassa polttamattomasta savesta 3D-savikynällä.

Urmas Puhkanin kolmiulotteisena riippuvassa teoksessa Clay Falls (2020) polttamaton savi muuntuu olemukseltaan narumaiseksi ja on äärimmäisen haurasta. Puhkan on toteuttanut teoksensa paikan päällä, 3D-savikynällä, eikä tämä teos siirtämistä kestäisikään. Matias Liimatainen puolestaan luo yllättäviä orgaanisia muotoja ja värien hehkua yhdistäen teoksessaan Kosteikko (2018) savea ja suupuhallettua lasia.

Kivitavara taipuu upeasti myös piirtoalustaksi Kauri Kallaksen surrealismissaan rikkaassa saviruukkuteoksessa Edgeless (2018) sekä Kalle Hammin valistavassa sarjakuvateoksessa Metroseksuaalit (2019), joka on toteutettu posliininmaalauksena kaakelille.

Kauri Kallas, Edgeless (2018, piirros ja kaiverrus).

Näyttelykokonaisuus tarjoaa teoksia sekä suomalaisilta että virolaisilta tekijöiltä. Mukana on yhtä lailla pitkän linjan nimekkäitä taiteilijoita, kuten Tuula Lehtinen, Dzamil Kamanger, Kerttu Horila, Sakari Kannosto ja Radoslaw Gryta, kuin 2.–4. vuoden taideopiskelijoitakin. Osa opiskelijoiden teoksista on toteutettu Radoslaw Grytan ohjaamissa projekteissa, niitä nähdään pihalla ja aitoissa.

Ei synny ylevää ilman alavaa

Päärakennuksen yläkerrassa sijaitsevat Tuula Lehtisen teokset ovat lempeän humoristisia tutkielmia ihmisen tarpeesta peittää esteettisyydellä myös raadollinen ja väistämätön. Installaatiossa Perhekalleudet (posliini ja ääni-installaatio, 2018–20) viemäriputken pätkät on asetettu punaisella sametilla vuorattuun valkoiseen, menneiden aikojen porvariskodin lasivitriiniin siisteihin riveihin, kuin parhaatkin koriste-esineet. Teoksessa on mukana ääntä – aidot viemärikurinathan tuolta koristeellisista putkenpätkistä kuuluvat, mutta putket on sentään peitetty posliiniastiastoistakin tutuilla sinivalkoisilla kuvioinneilla. Kaiken näennäisen sievän ja siveän loistokkuudenkin taustalla ja lopputuotteena on juuri sitä, mikä viemäriputkissa kulkee – toisaalta tarvitsemme estetiikkaa kestääksemme arjen raskautta.

Perhekalleuksien lähituntumassa odottaa teemaa täydentävä installaatio Valtaistuin (2020), siis punainen, posliiniruusuilla täytetty vessanpytty. Teokseen kuuluu myös ruusuinen tuoksu. Kaikki elämänalueet ovat estetisoitavissa.

Tuula Lehtisen installaatioon Valtaistuin (2020) kuuluu myös viehko tuoksu.

Kokonaistaideteokset elävät vahvassa suhteessa ympäristöönsä

Olli Larjon ja Lasse Walleniuksen Arkisto-työryhmänä Voipaalan talliin rakentama maailma tuo mieleen Matthew Day Lewisin näyttelykokonaisuuden Maa noin vuosi sitten Mäntän Göstassa. Kuten Lewisillakin, Larjolla ja Walleniuksella on koko rakennuksen täyttävän installaationsa taustalla varsin vaikuttava dystooppinen kehystarina, josta voisi kehittää vaikkapa konsolipelin.

Larjo ja Wallenius ovat installoineet tallin todella taitavaksi kokonaistaideteokseksi, tunnelma on vatsanpohjaa kouraiseva! Altaissa kelluvat (keraamiset) ihmispäät ja ikkunoista tulevaa valoa vasten asetetut koeputket ja lasiset mitta-astiat värikkäine nesteineen synnyttävät tehokkaita efektejä. Tutkimusasema teosideana ottaa kantaa taiteen ja tieteen vuoropuheluun ja sen mahdollisuuksiin. Taide on vapaiden kuvitelmien ja mielleyhtymien aluetta, jossa tiedekin voi toisinaan toki toimia hyvänä renkinä.

Anni Paunilan Kasvu mahdollistaa eri kulmista tarkasteltuna hyvin monenlaisia tasoja ja näkemisen tapoja.

Yksi suosikeistani ”kasvaa” verstaan harmaantuneesta ulkoseinästä. Anni Paunilan teoksen Kasvu (valettu sävyposliini ja lasitus, 2020) värikkäät, keraamiset kääpäsienet houkuttelevat kiertämään rakennusta ja näkemään nuo kasvustot eri kulmista. Tämäkin installaatio on loistava esimerkki tämänvuotisen Ceramegan taitavasta ja osuvasta tilankäytöstä, jonka ansiosta teokset pääsevät hienosti oikeuksiinsa kartanon vaihtelevassa ja mieltä lataavassa miljöössä.

Jos kävijällä sattuu olemaan aikaa rajallisesti, tasokkaimmat teokset löytyvät pääosin kartanon päärakennuksesta ja tallista. Aitoissa on hieno tunnelma, mutta niissä on myös enemmän teosten välistä tasovaihtelua. Tosin juuri aittojen tuntumassa ulkona sekä toisessa aitassa Miia Kallion teokset ovat erittäin vaikuttavia vallankäytön ja vapaudenmenetyksen kuvauksia sekä meheviä taidonnäytteitä punasaven työstämisestä. Erittäin pysäyttävä on myös aitasta löytyvä Enni Vekkelin animaatio Spirit – Mother – Daughter (2019).

Enni Vekkelin animaatio Spirit – Mother – Daughter (2019) käsittelee kohtaamisen vaikeutta koskettavasti.

Vajassa odottaa valkeakoskelaisen Pirkko Pajusen alulle laittama kampakeraaminen yhteistaideteos, jonka toteuttamiseen myös yleisöllä on periaatteessa mahdollisuus osallistua. Ennakkotietoja osallistumismahdollisuudesta ei kuitenkaan ole saatavilla, ainakin osittain koronarajoitusten vuoksi.

Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat

Ceramega 2020

• Keramiikkataiteen suurnäyttely, teemana Särmä.
• Voipaalan taidekeskus, Sääksmäentie 772, Sääksmäki, Valkeakoski 30.8.2020 saakka ti–su klo 11–18.
• Näyttelyn kuraattori: keramiikkataiteilija Piela Auvinen
• Näyttelyn suojelija: kauppaneuvos, taiteenkerääjä Kyösti Kakkonen.
• Sunnuntaisin klo 13 ja 16 kuraattori esittelee näyttelyn.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua