Tähtipölyä ja mustia aukkoja – Anish Kapoor on nykytaiteen supertähti, joka on kiintynyt väripigmentteihin ja väritiloihin

Descent into Limbo, Kassel 1992. Kuva: Tiina Nyrhinen

Tiina Nyrhinen, teksti

On 42 vuotta siitä, kun taiteilija nimeltä Anish Kapoor saatettiin ensi kerran suomalaisen taideyleisön tietoisuuteen.

Bombayssa vuonna 1954 syntyneen, Britanniassa kuvataiteilijan koulutuksensa saanut Kapoor oli mukana nuorten lupaavien taiteilijoiden kokoontumisajoissa, Pariisin XII biennaalissa, josta koottiin Sara Hildénin taidemuseoon näyttely vuoden 1983 alussa.

Kapoorin työ pääsi katalogin kanteen intensiivisen punaisilla kartioillaan, jotka voisi tulkita minikokoisiksi, piikikkäiksi vuorenhuipuiksi. Kolmiosainen veistos oli aseteltu suoraan lattialle. Muodot tihkuivat sinistä, punaista ja valkoista pigmenttiä ja väriainetta oli siroteltu myös teosten ympärille. White Sand, Red Millet, Many Flowers (Valkoista hiekkaa, punaista hirssiä, paljon kukkia) ilmoitti materiaaleikseen puun, sementin, pihkan ja värijauheen.

Anish Kapoorin varhainen teos Sara Hildénin taidemuseon 1983 julkaistun katalogin kannessa.

Kapoorin taiteen sanasto alkoi jo tuolloin olla koossa. Suoraan gallerian lattialta nousevista perusmuodoista ja väriä kihisevistä pigmenteistä oppi tunnistamaan monet hänen myöhemmätkin teoksensa.

Punaisen pigmentin viljelyyn on Kapoorilla erityiset intialaiset juuret. Keväisenä, hedelmällisyydelle omistettuna Holi-juhlan päivänä ihmiset viskovat punaista pigmenttiä toistensa päälle. Punaisena kulkevat yhden päivän ajan niin rikkaat kuin köyhät.

* *

Vuosi 1983 oli muutenkin Suomessa merkittävä nykytaiteen vuosi, sillä Ateneumissa avattiin syksyllä ARS 83 -näyttely, joka toi esiin kokonaisen sukupolven kansainvälistyneitä, monipuolisesti tilaa, eri materiaaleja ja koko taiteen ideaa pyöritteleviä taiteilijoita, kuten Wolfgang Laib. Kapoor on myöntänyt ihailleensa Laibin pikkutarkkaa työskentelyä riisinjyvien ja siitepölyn parissa.

Huikean ARS 83 -näyttelyn seurauksena Suomi alkoi vaikuttaa yhä kiinnostavammalta esittäytymispaikalta monille uransa huipulla oleville taiteilijoille: Porin taidemuseon Varrella virran toi suistomaan nykytaiteen keskukseen Georges Roussen ja Daniel Burenin kaltaisia tekijöitä, Richard Long tallasi valkoiset savirenkaansa Porin taidemuseon lattialle vuoden 1986 lopulla.

Kesällä 1987 Sara Hildénin taidemuseo kokosi Britannia-näyttelyyn joukon saarivaltakunnan kärkinimiä, Anish Kapoor jälleen muiden mukana. Tämän näyttelyn vetovoimaisimmat tekijät olivat kuitenkin Tony Cragg ja Richard Long. Longin kalkkikiviviiva ostettiin Sara Hildénin taidesäätiön kokoelmiin, ja Cragg sai myöhemmin yksityisnäyttelynsä Tampereelle.

* *

Void Field Venetsiassa. Kuva: Tiina Nyrhinen

Kun saavuttiin 1990-luvulle, oli yhä ilmeisempää, että suurnäyttelyiden tekijöiden joukosta löytyi nimi Anish Kapoor. Venetsian Biennaalissa vuonna 1990 Kapoor valtasi suuren huoneen installaatiolle Void Field. Kivet muodostivat mukavan ihmettely- ja seurustelupinnan taideyleisölle.

Itseäni liikutti tätä massiivisen luokan teosta enemmän yksittäinen teos, jossa luonnonkiveen oli saatettu suorakaiteen mallinen musta aukko, nimenä pelkistetysti It is man.

Anish Kapoor: It is man. Luonnonkivi ja pigmentti, 1989–1990. Kuva: Tiina Nyrhinen

* *

Documenta IX (1992) Saksan Kasselissa esitteli Kapoorin, joka oli alkanut 1990-luvun mittaan käyttää erästä syvänmustaa pigmenttiä osana installaatioitaan. Taidemaailma jonotti kärsivällisesti Descent into Limbo -teoksen betoniseen paviljonkiin.

Lattialle näytti asetetun pyöreä pikimusta matto. Tarkemmin kun katsoi, kyseessä olikin ontto reikä rakennuksen keskellä. Teokseen pääsi tiukassa valvonnassa vain neljä ihmistä kerrallaan. Muodostimme nelikon, Marja-Terttu Kivirinta, Maila-Katriina Tuominen, Henrietta Lehtonen ja minä. Musta pigmentti imi puoleensa, ympyrä lattiasta näytti tasolta, mutta olikin kaivo… Henrietan kiharat hiukset valuivat mustuuteen, muuten ei mustaa olisi uskonutkaan aukoksi.

Tuona vuonna jokaisen Kasselissa vierailleen huulilla kävi kaksi nimeä: Anish Kapoor ja Ilja Kabakov. Sattumaa vai ei, mutta myös Kabakov oli rakennuttanut Kasseliin mustia aukkoja sisältävän betonisen rakennuksen. Hänen teoksensa mustat aukot eivät olleet tosin mitään abstraktia, vaan ne jäljittelivät neuvostoajan julkisten käymälöiden reikiä. Toalettiympäristöön oli sisustettu miesten puolelle olohuone ja naisten puolelle makuuhuone.

”Tämä täysin normaali elämä toaletissa… täytyykö tästä metaforasta vielä sanoa jotain muuta”, Kabakov kirjoitti katalogissa.

Taideväki jonottaa helteessä Anish Kapoorin Descent into Limbo -teosta katsomaan. Kuva: Tiina Nyrhinen

* *

Vuonna 2001 syksyllä Anish Kapoorin suuri näyttely avattiin Helsingin Taidehallissa osana Helsingin Juhlaviikkoja. Jälleen Kapoor oli uudistunut, värien ja pigmenttien rinnalle ja kenties jopa vähän niiden ohi olivat tulleet todellisuutta eri tavoin heijastavat peilit ja metalliset kaarevat muodot. Suomen MTV:n uutiset ihmetteli Kapoorin teosten massiivisuutta ja vertasi tapahtuman järjestelyjä Suomeen hiljattain rantautuneisiin stadionkonsertteihin.

”Kuvataiteilija Anish Kapoor saapuu kuin Rolling Stones kolmella jättirekalla. Valtavat teokset mahtuvat palasinakin vain vaivoin Taidehalliin. Esimerkiksi massiivinen Yellow-teos tuotiin viipaloituna kuin appelsiini, koottiin ja maalattiin Helsingissä: aluksi kolme kerrosta valkoista, sitten kuusi kerrosta keltaista. Jos teoksen maalipintaan olisi tullut pienikin kolhu, kaikki yhdeksän maalikerrosta olisi vedetty uudelleen.

 

– Täydellisyyttä ei ole olemassa. Mutta haluan töitteni olevan mahdollisimman viimeisteltyjä, taiteilija kertoo. – Jos voi pienen hetken katsoa jotain täysin puhdasta, kokemuksessa on jotain abstraktia ja epätodellista. Se on kiinnostavaa ja mielestäni tärkeää. Kokemusta voisi jopa kutsua hengelliseksi, kuvailee Anish Kapoor.”

Vuonna 2004 helmi-maaliskuussa Suomeen koottiin jälleen suurta nykytaiteen näyttelyä. Snow Show toi newyorkilaisen galleristi Lance Fungin kuratoimana maailmannimiä Suomeen, tällä kertaa talvisen Kemin ja Rovaniemen maisemiin. Hanke yhytti pareiksi arkkitehtejä ja taiteilijoita 28 maasta. Anish Kapoor oli suunnitellut Future Systems -arkkitehtitoimiston kanssa massiivisen syvänpunaisen, pisaranmallisen lumilinnan.

Oliko pigmenttiä liikaa, oliko lumi liian nuoskaista? Joka tapauksessa rakennelma sortui jo avajaispäivänä ja punaiseksi värjäytynyt lumi kolattiin vähin äänin kaatopaikalle.

* *

Yhdeksän vuotta tämän jälkeen näin Kapoorin taidetta Berliinissä. Merkittävä nykytaiteen näyttelykeskus Martin Gropius-Bau oli saanut laajan näyttelyn tiloihinsa marraskuussa 2013.

Jos vertaa 20 vuoden takaiseen ensikontaktiin, skaala oli paisunut melkoisesti. Hillityn ilmaisun taitaja oli muuttunut tilailluusioiden luojasta ekspressiiviseksi dramaturgiksi. Punaista pigmenttiä edestakaisin lakaisevat kaivinkoneet muuttivat museon makaaberiksi verenpunaisen massan työmaaksi.

Taidemaailman uutisia: vuonna 2016 Kapoor osti yksinoikeuden Vantablack-nimisen pigmentin taiteelliseen käyttöön. Nanoteknologian avulla tuotettua pigmenttiä valmistaa Surrey NanoSystems -niminen yhtiö avaruusteknologian, teollisuuden ja designin tarpeisiin. Maailman mustin pigmentti imee itseensä 99,96 prosenttia näkyvästä valosta. Muu taiteilijakunta ei ollut kovin ihastunut Kapoorin yksinoikeudesta.

* *

Anish Kapoor: The Shadowed, 2020. Ⓒ Anish Kapoor. Kuva: Dave Morgan

Vuonna 2026 Anish Kapoorin taide levittäytyy Mäntän Joenniemeen, Serlachiuksen kaikkiin kolmeen laajennusosassa sijaitsevaan näyttelyhalliin. Ainakin pinta-alaltaan Suomen suurin Kapoorin taiteen esittely on Timo Valjakan kuratoima.

Suurimman näyttelyhallin valtaa juuri tähän paikkaan suunniteltu teos, jolta voi odottaa melkein mitä tahansa. Onko luvassa hiljaista haltioitumista, puoleensa vetävää, upottavaa tyhjyyttä, maagisia heijastuksia vai konevoimaa ja graafista verimetaforaa? Ennakkomainokseen räiskähdys antaa viitteitä hieman jälkimmäisen tyylilajin suuntaan.

Anish Kapoor Serlachius-museossa Mänttä-Vilppulassa 23.5.2026–4.4.2027. Lisätietoa täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua