KUVATAIDE | Pauliina Mäkelä ja Kate Stone Mältinrannassa, tutkijat ja taiteilijat Rajatilassa, H. S. Schultz Pienessä Taidegalleriassa, oululaistaiteilijoita Saskiassa sekä Jaanat Kangas ja Tuomisto Koppelossa.
Kuvataide
kritiikki
Räjähdyksiä rajapinnoilla – jos et ole vielä käynyt Finlayson Art Areassa, kierrä ainakin nämä
KUVATAIDE | Finlayson Art Area 2023 sekoittaa todellisuutta, mahdollisuuksia ja toiveita. Eli Harju kokosi viisi tärppiä jo yhdeksättä kertaa järjestettävään taidetapahtumaan.
Keinot kuin 1600-luvulta, mutta katse omassa ajassa – Tallinnan Fotografiska vanhojen mestareiden jalanjäljissä
KUVATAIDE | Juuri kun kävijä on tuudittautunut levollisten valokuvien luomaan rauhaan, Tallinnan Fotografiska räväyttää silmille jotain ihan muuta.
Hieno näyttely kertoo Mäntän tarinan uudella tavalla – Gustaf-museon Genesis
NÄYTTELY | Taiteilijat Minna Henriksson ja Ahmed Al-Nawas tuovat esille vähän kerrottua näkökulmaa suomalaisen paperiteollisuuden syntyyn.
Naivistit Iittalassa kattaa herkkupöydän kukkuroilleen ja vähän ylikin
KUVATAIDE | Kesän naivistinäyttelyssä on esillä noin 500 taideteosta yhteensä 50 taiteilijalta. Elämä edessä -näyttely on Iittalan Naivismikeskuksen 35-vuotisjuhlanäyttely.
Kesänäyttelykatsaus: Kohti parempaa lajienvälistä ymmärrystä, Kalevala-aiheisia uutuusteoksia ja miljöön merkitys
KUVATAIDE | Katri Kovasiipi on kiertänyt Pirkanmaan kesänäyttelyitä. Arviossaan hän syventyy etenkin Oriveden Purnun, Kuhmalahden Taidepappilan ja Vesilahden Laukon kartanon näyttelyihin.





