Pyynikin kesäteatteri männyn latvasta kuvattuna, 1959. Kuva: Jussi Pohjakallio
NÄYTTELY | Tampere-talon Talvipuutarha on oiva paikka mustavalkokuvien näyttely-ympäristöksi Sorsapuiston syksyisen valon ja alkavan väriloiston tulviessa sisään ikkunoista.
”Jussi Pohjakallio turvasi asemansa äärettömällä ahkeruudella. Hänelle kaikki aika oli työaikaa.”
Jussi Pohjakallio – kova jätkä kamera kädessä: Lehtikuvia 50–60-luvuilta Tampere-talon Talvipuutarhassa 6.10.2024 asti.
Vaikka näyttelyn kuvat ovat mustavalkoisia, niiden kuvaaja on ollut mitä värikkäin, aikalaisten mieliin painunut henkilö. Jussi Pohjakallio tuli tunnetuksi 1950- ja 1960-luvuilla vauhdikkaana lehtikuvaajana, yhtenä alan parhaista. Kymmenen vuoden työrupeaman jälkeen hän siirtyi yllättäen studio- ja mainoskuvaajaksi sekä yrittäjäksi perehtyen valokuvauksen muuttuvaan tekniikkaan ja kehittyvään laitteistoon. Erityisesti värilaboratoriotyöskentely vei hänet mukanaan niin, että hän luopui valokuvauksesta kokonaan.
Tampere-talon Talvipuutarhassa esitellään kuitenkin Jussi Pohjakallion mustavalkokautta sekä lehtivalokuvaajan työkenttää, joka oli jo tuolloin varsin kirjava. Näyttely on nimetty Seija Sartin Jussi Pohjakalliosta kirjoittaman valokuvateoksen mukaan: Kova jätkä kamera kädessä. Näyttelyn ovat suunnitelleet juuri Seija Sartti sekä Petri Kuokka, joka myöskin kuului vuonna 2022 julkaistun kirjan toimitustyöryhmään.
Seija Sartilla on lisäksi kokemusta Jussi Pohjakalliosta esimiehenä. Sartti työskenteli mainoskuvaajana Pohjakallion studiossa vuosina 1964–1970. Pomo toivotti uuden alaisensa tervetulleeksi ilmoittamalla, ettei naisesta voi koskaan tulla kunnon valokuvaajaa. Myöhemmin Pohjakallio silti järjesti Sartille ”nuorelle, lahjakkaalle valokuvaajalle” tarkoitetun stipendin…
Jussi Pohjakallio (1930–1990) oli Hesan kundi, jolla oli jo lapsesta lähtien optimistinen kuva itsestään mestariurheilijana. Professori-isä yritti opettaa elämän realiteetteja vilkkaalle ja rämäpäiselle esikoiselleen, jonka lempilaji oli mäkihyppy. Jussin idea oli lopettaa koulunkäynti ja ryhtyä mäkihyppääjäksi. Akateemisessa perheessä sellainen ei tullut kyseeseen, joten Jussi kirjoitti ylioppilaaksi ja valmistui voimistelunopettajaksi. Hän tosin kyllästyi ammattiin muutamassa viikossa ja päätti vaihtaa alaa valokuvaajaksi. Tuosta noin vain, ilman koulutusta!
Ihmeellistä on, että hän todella sai jalkansa ison lehtitalon oven väliin, ensin Yhtyneitten Kuvalehtien Valiolehdet-tytäryhtiössä, sitten, pari vuotta myöhemmin (1957), yhtiön päälehden vakituisena kuvaajana. Seija Sartti kertoo kirjassaan, että Jussi Pohjakallio turvasi asemansa äärettömällä ahkeruudella.
Samaa ovat sanoneet kaikki hänen kollegansa ja myöhemmät alaisensa. Ahkeruus oli Pohjakallion tunnusomaisimpia piirteitä halki uran. Hänelle kaikki aika oli työaikaa. Siinä vauhdissa avioliitot eivät kestäneet. Jussi Pohjakallio oli kolmesti naimisissa. Viimeisin liitto päättyi leukemiaa sairastaneen Pohjakallion kuolemaan keväällä 1990.
Väinö Linna Tampereen Työväen Teatterin katsomossa Täällä Pohjantähden alla -näytelmän harjoituksissa vuonna 1961. Kuva: Jussi Pohjakallio
Kuvaajauransa Pohjakallio aloitti urheilumaailmasta. Sekä liikunnallisten ominaisuuksiensa että jumppamaikan koulutuksen ansiosta hänelle oli kehittynyt hyvä liikkeen taju. Pohjakallio oli vauhdikas sekä mieleltään että harrastuksiltaan. Hänen omaksi lempilajikseen muodostui surffaus – säästä tai vuodenajasta riippumatta!
Lehtikuvaajan oli mentävä aina sinne, minne kulloinkin käskettiin ja palattava tarvittavien kuvien kera. Seija Sartin mukaan luovuus ei ollutkaan 1950- ja 1960-luvuilla kuvaajan tärkein ominaisuus. Jussi Pohjakalliokin tiesi itseään parempia kuvaajia, mutta hänen etunaan oli rohkeus.
Hyvä esimerkki Pohjakallion huimapäisyydestä on valokuva Tampereelta, Pyynikin kesäteatterin pyörivästä katsomosta yläilmoista otettuna (1959). Kun muut miettivät, miten ilmakuva toteutettaisiin, Jussi kiipesi katsomon lähellä olevan männyn latvaan ja nappasi kuvansa sieltä. Pyörivä liike näkyy selvästi katsomossa istuvien hahmojen epätarkkuutena. Hupaisa kuva! Amerikkalainen Life-lehtikin julkaisi ja levitti maailmalle näitä ja muitakin Pohjakallion otoksia.
Tampere-talon Talvipuutarhan kuvakavalkadissa on myös näkymä Tampereen linja-autoaseman yli kohti Ratinan stadionia. Kuvassa etuvasemmalla on suuri ruukku, joka seisoo yhä edelleen Hatanpään valtatien ja Vuolteenkadun risteyksessä sijaitsevan talon katolla. Onkohan niin, että Jussi Pohjakallio on kiivennyt sinnekin!
Kuva: Jussi Pohjakallio
Lehtikuvaus vaatii onnea, nopeutta ja tilannetajua, mutta monesti tehtävät olivat 1950- ja 1960-luvuillakin tärkeiden henkilöiden odottamista. Kuvaajilla ei ollut juuri mahdollisuuksia valita kuvakulmia, vaan heidän oli seistävä lehdistölle osoitetuilla paikoilla. Niinpä kuvissa yleensä nähtiin letkassa saapuvia ja protokollan mukaisesti liikkuvia poliitikkoja tai pikaisia poimintoja juhlatilaisuuksien kättelyjonoista. Tyytyväinen sai olla se kuvaaja, joka onnistui ikuistamaan jonkin erityisen hetken tai ilmeen! Presidentti Urho Kekkonen oli luonnollisesti suosittu kohde, samoin kulttuurihenkilöt, kuten tunnetut kirjailijat ja näyttelijät, sekä vaikkapa mestarihiihtäjät mustikkakeitot rinnuksillaan.
Kuvaajat olivat kyllä kärppänä paikalla, jos tiedossa oli jotakin tavallisuudesta poikkeavaa, mutta myös arkisesta elämänmenosta löytyi kuvattavaa, jos pysytteli valppaana. Tampere-talon Talvipuutarhan valokuvanäyttelyssä menneen ajan henki on tavoitettu hyvin. Hetken tallentamiseen on pyritty, mutta aina sellainen ei ollut mahdollista, vaan tilanteita täytyi lavastaa. Todennäköisesti kuva ystävällisestä poliisisedästä ohjaamassa risteykseen potkukelkalla saapunutta naisihmistä on tällainen. Poliisi viittoo Lahden suuntaan, vaikka Tamperekin olisi vaihtoehtona!
Tampere-talon Talvipuutarhasta on kauniit näkymät Sorsapuistoon. Kuva: Ritva Alpola
Nykykatsojalle Talvipuutarhan näyttelyn valokuva-anti kertoo sen, että kiinnostuksen aiheet ovat oikeastaan pysyneet samoina: on erityistilanteita, politiikkaa ja urheilua sekä kansansuosikkien poseerausten seurailua. Iäkkäät näyttelyvieraat voivat viihdyttää itseään valokuvien henkilöitä tunnistellen ja entisaikoja – niitä parempia? – muistellen.
Näyttelyn yllättävimmässä, ja varmasti täysin ainutkertaisessa valokuvassa Käytännön Maamies -lehden päätoimittaja juttelee maanviljelijän kanssa tämän kotona kahvipöydän ääressä, kun talon kissa päättää ykskaks tehdä todella näyttävän ilmaloikan isännän olkapäältä ponnistaen (1962). Todellakin hetkeen tartuttu ikuistus!
Kuva: Jussi Pohjakallio
Jussi Pohjakallion mustavalkoisista valokuvista välittyy varmasti se, mihin on pyrittykin, mutta valokuvaajasta itsestään näyttely ei kerro oikeastaan mitään. Se on sääli! Siksi suosittelen lämpimästi tutustumaan myös Seija Sartin teokseen Jussi Pohjakallio – Kova jätkä kamera kädessä (Siltala, 2022). Se on laajempi ja syvempi katsaus kuin mihin rajatussa näyttelytilassa on mahdollisuus, mutta lisäksi teos antaa puheenvuoron niille, jotka ovat tunteneet valokuvaajan. Heidän kauttaan kuva Jussi Pohjakalliosta ja hänen elämäntyöstään saa tarkemman muodon ja sisällön. Lisäksi teos on hauska!
Tärppinä vielä: Kirjan loppupuolella on viehättäviä kuvia Neuvostoliiton maaseudulta. Jussi Pohjakallio oli päässyt Suomen Kuvalehden seurueen mukana Leningradiin, mutta lähtenyt sitten omille teilleen esiintyen virolaisena opiskelijana. Juttu kuvineen ilmestyi Suomessa elokuussa 1958. Sen jälkeen Pohjakalliolla ei ollut asiaa naapurimaahan. Viisumianomukseen vastattiin, että ”valokuvaaja Pohjakallio on jo nähnyt tarpeeksi Neuvostoliittoa”.
Sen sijaan Jussi Pohjakallion valokuvanäyttelyyn Tampere-talon Talvipuutarhassa on vapaa pääsy 6.10.2024 asti.
Ritva Alpola
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Galleriakatsaus: Taide käsittelee perheen surua, luontokatosurua ja sodan kollektiivista surua
KUVATAIDE | Tiina Nyrhinen kirjoittaa Jyri Pitkäsen, Pauliina Heinäsen, Dominik Fleischmannin, Henri Airon, Paula Puoskarin, Anni-Sofia Knuuttilan ja Henna Nuutisen näyttelyistä Tampereella.
Modernismi käänsi katseen keskiaikaan – Gothic Modern -näyttely avautuu Ateneumissa
KUVATAIDE | Ateneumin suurnäyttely Gothic Modern – pimeydestä valoon näyttää, miten taiteilijat 1900-luvun alussa innostuivat gotiikasta ja renessanssista.
Yksilöllistä kohtaamista ja musiikin iloa – soitonopettajien näkemyksiä opettamisesta
MUSIIKKI | Kolme soitonopettajaa pohtii, miten parhaiten mahdollistaa soittoharrastus, joka rikastuttaa oppilaan luovuutta ja tukee itsetuntemusta läpi elämän.
Vallan muotokuvat keskustelevat Kimmo Pyykön taiteen kanssa – Valtaapitäviä-näyttely Kangasalla
KUVATAIDE | Kimmo Pyykkö -taidemuseon intendentti Soila Kaipiainen on koonnut teoksia näyttelyksi teemalla Valtaapitäviä.
