Minä – nainen: kukka, infantiili aikuinen vaiko nukke? Näkökulmia naiseuteen Kangasalan Kimmo Pyykkö -taidemuseossa

IMG 20210608 181202

Kim Simonsson: Sammaltyttö.

KUVATAIDE | Vielä ehdit intendentti Soila Kaipiaisen kuratoimaan Naisten kuvia -näyttelyyn! Sunnuntaina se ei enää ole mahdollista. Teokset ovat Heinon taidesäätiön kokoelmasta. Monipuolinen kokonaisuus luotaa naiseuden ulottuvuuksia lapsuudesta vanhuuteen. Ilmainen ja helppokäyttöinen ääniopastus kertoo kymmenen keskeisimmän teoksen taustoista.

Naisten kuvia – Teoksia Heinon taidesäätiön kokoelmasta Kimmo Pyykkö -taidemuseossa 12.6.2021 asti.

Rauni, Raimo ja Rauli Heinon taidekokoelma on syntynyt aidosta rakkaudesta taiteeseen. Periaatteena on ollut, ettei teoksia koskaan osteta lainarahalla taikka osamaksulla eikä niitä myöskään myydä. Lapsuudesta saakka vanhempiensa mukana näyttelyissä kulkeneesta Rauli Heinosta on tullut galleristi: Galleria Heinoon Helsingin Uudenmaankadulle voi aina suunnata varmana siitä, että matka kannattaa.

Heinon säätiön kokoelmaan kuuluu tällä hetkellä 1 416 teosta 1950-luvulta tähän päivään. Esillä on nyt 33 työtä, joista aikaisimmat ovat 1970-luvulta ja viimeisin vuonna 2018 hankittu Susanna Majurin valokuva Mother.

IMG 20210610 120040

Maija Helasvuo: Pietá.

Oletko koskaan ajatellut, kuinka sinä taidenäyttelyn aktiivisena katsojaosapuolena olet edelleen luomassa teoksia, joihin mielesi kiinteästi kohdistat? Maija Helasvuon perinteisin puuveistomenetelmin toteutettu työ Pietá alkoi elää uudelleen kanssani yöllä sitä miettiessäni. Tuntui, kuin rosoiseksi jätetty puupinta olisi ollut valmis sulauttamaan myötätuntoonsa minunkin kärsimykseni, jonka olemassaolosta en edes ollut tietoinen.

Helasvuon teoksen tekniikka antaa tämän mahdollistavan kosketuspinnan. Siihen ei samalla tavalla kykene kiiltävä akryylimuovi, jonka taakse valokuva suojautuu. Silti jokainen objekti museossa, kuten muuallakin, kerää katseesi intensiteetin ja tunteittesi määrän itseensä ja vahvistaa näin omaa voimakenttäänsä kerta kerralta.

Poimintoja

Alakerrassa kierroksen aloittaa Rafael Wardin kuivapastelli vaimostaan, joka kuoli noin vuoden kuluttua teoksen valmistumisesta. Työ on näyttelyn helmi. Siihen on koloristisesti vaikuttavaksi, kypsäksi kokonaisuudeksi kiteytynyt ja kiertynyt tuhansin värillisin viivoin koko yhteinen elämä ja rakkaus, jota ei voi erottaa mistään ja mikä aateloi taiteilijan työn.

Tapani Raittilan karheat maalaukset sitovat katseen itseensä: tavallinen intiimi perheaamiainen ja lehden lukija. Lehdestä heijastuu ja siihen yhtyy valo ikkunasta kuin yhdistäen tiedon valon auringon valoon.

Yläkerrassa Viggo Wallensköldin valkeaan luottava maalaus Muisto tuntuu kertovan siitä, kuinka formuloimme jonkin muistijäljen palvottavaksi patsaaksi muistojemme kabinettiin.

IMG 20210608 180950

Viggo Wallensköld: Muisto.

Anssi Jääskeläisen piirroksessa androgyynin oloinen hahmo on valmis puolustamaan paljastettua naiseuttaan nyrkkeilyhansikkain. Miten on mahdollista säilyttää herkkyys ja puolustaa sitä?

Salia hallitsee Kim Simonssonin lattialla istuva, katseensa maahan upottanut Sammaltyttö, muukalainen toisesta todellisuudesta. Taiteilijan vahingossa keksimästä vihreästä värityksestä on muodostunut hänen keramiikkaveistostensa ylle ikään kuin tavaramerkki, joka pystyy lumoamaan katsojan yhä uudelleen ja uudelleen.

Mari Sunnan upea öljymaalaus nimeltään Swan ei tarvitse sanakaan sanomansa tueksi.

IMG 20210610 121934

Mari Sunna: Swan. Teos ei aivan kokonaan kuvassa.

Oliver Whiteheadin kromogeeninen värivedos Doll vuodelta 2002 rakentuu nukeista.

Stiina Saariston suurikokoisten piirrosten muhkeiden naisten sisäinen kasvu on jumittunut barbievaihteelle ”Sitä oikeaa odotellessa”.

IMG 20210610 124939

Sari Kemppinen: Purity. Detalji. Napit ja nepparit kankaalla.

Lauri Laitalan maalauksen nainen hahmottuu pelkkien vaatteiden perusteella, kuten Pekka Kauhasen veistosten oletettu tyttöys. Seksiin näyttelyssä viittaa hienovaraisesti vain Marjukka Vainion posliinikukka. Sirpa Alalääkkölä on sarkastisella huumorillaan osunut saunaillan ytimeen Suomen suvessa.

Marja-Liisa Torniainen, teksti ja kuvat

IMG 20210610 125907

Sirpa Alalääkkölä: Saunailta. 2002. Akryyli kankaalla.

* *

Naisten kuvia

  • Teoksia Heinon taidesäätiön kokoelmasta.
  • Taiteilijat: Sirpa Alalääkkölä, Elina Brotherus, Hanna Haaslahti, Tiina Heiska, Maija Helasvuo, Anssi Jääskeläinen, Pekka Kauhanen, Sari Kemppinen, Heta Kuchka, Markku Laakso, Marjo Lahtinen, Lauri Laine, Anni Leppälä, Susanna Majuri, Jyrki Parantainen, Jorma Puranen, Tapani Raittila, Heli Rekula, Topi Ruotsalainen, Stiina Saaristo, Kim Simonsson, Mari Sunna, Berit Talpsepp-Jaanisoo, Marjatta Tapiola, Nina Terno, Esko Tirronen, Emilia Ukkonen, Marjukka Vainio, Viggo Wallensköld, Rafael Wardi, Oliver Whitehead ja Henry Wuorila-Stenberg.
  • Näyttely Kangasalan Kimmo Pyykkö -taidemuseossa 12.6.2021 asti.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua